14.7.2022

Kesäkohde 2- Kesäinen Kokkola

Minulla on jo neljäs viikko menossa "kesälomahkoa" Nimesin sellaiseksi nämä kuusi viikkoa, joiden ajalle otin töitä vain 1 tai 2 päivää/viikko ja työpäiviä on yhteensä vain 7! Nyt on edessä pidempi, 11 päivän vapaa kun ensi viikolle en ottanut yhtään työpäivää. Toiveissa ehtiä miehen kanssa myös kahdestaan johonkin reissuun.  Siirryin kevättalvella keikkalaiseksi ja teen entisen työpaikan lisäksi töitä myös lähempänä kotia. Tämä on nyt se keikkatyön paras puoli, kun voi tehdä välillä enemmän ja välillä vähemmän töitä. Sijaisista on niin huutava pula joka puolella, ettei tarvi pelätä jäävänsä töitä vaille vaikka välillä kieltäytyy 😅

Ollaan ehditty vähän reissatakin ja päästy nauttimaan kesästä ❤ Postausaiheitakin on jo monta odottamassa kun vain ehtii ja malttaa istua koneelle. Tänään päätin, että nyt täytyy malttaa jottei kesä kulu kokonaan ennen kuin saan kivat kesävinkit ulos! 

Juhannusviikolla vietin omia synttäreitäni tekemällä keskimmäisen tyttären kanssa "tyttöjen reissun" Kokkolaan.  Kokkola on niin kiva, kompakti kesäkaupunki, että ajattelin laittaa sen kokonaisuutena yhdeksi kesäkohteeksi sarjaan. Kaupungissa on kaikki niin lyhyen kävelymatkan päässä, että siitä saa todella paljon irti jo yhden päivän aikana. Juuri siksi Kokkola valikoitui tuona päivänä meidän kohteeksi esim.  Oulun sijaan. Oikeaa kameraa en jaksanut otaa mukaan, joten postauksen kuvat on puhelimella otettuja.

Alunperin oli tarkoitus mennä autolla, mutta koska olin luvannut toisen auton lainaan, täytyi keksiä muut ratkaisut. Lähdin aamulla viiden jälkeen miehen kyydissä Kalajoelle, josta jatkoimme tytön kanssa ennen aamuseitsemää linja-autolla Kokkolaan. Jotain aamupalaa täytyi saada ensimmäiseksi, joten suuntasimme Cafe Kahvipuuhun, joka aukesi jo klo 8. Sinne kävellessämme ripsi vähän vettä, mutta sen jälkeen ei satanut koko päivänä. Eikä silloin olleet helteetkään vielä alkaneet vaan sää oli täydellinen kaupunkipäivään. Tunteroisen istuimme kahvilassa ja kirjaston auetessa siirryimme sinne. Pienen paikkakunnan kasvattina tyttö sanoi aina haaveilleensa käynnistä isossa kirjastossa ja sielläpä meillä vierähtikin 1,5 tuntia kierrellen ja kirjoja selaillen. 

Kävelimme kirjastolta Roosin talolle, jossa toimii K H Renlundin museo ja museokauppa. Alakerrassa on vaihtuvia taidenäyttelyitä ja yläkerrassa kerrotaan elämästä 1800-luvulla.   Kokkolan museoihin on ilmainen sisäänpääsy, joten niissä kannattaa ehdottomasti piipahtaa! 

Sitten alkoikin jo olla nälkä, joten siirryimme lounaalle Rock'n Roll Dineriin, jonne olen haaveillut jo pitkään Kokkolassa asuvien veljieni ja muiden laittaessa kuvia herkullisista burger-annoksista. Minä en nyt tähän saanut hyvää kuvaa meidän annoksista, mutta herkullisia olivat ja lounasaikaan päivän burger oli edullinenkin. Ravintolassa on hauska, 50-lukua henkivä sisustus.

Mielessä olivat jo jälkiruokavohvelit, mutta välissä oli hyvä tehdä kävelykierros Neristanissa, eli Kokkolan vanhassa kaupungissa. Vanhat puutaloalueet on niin kauniita ja viehättäviä! On kiva miettiä, minkälaista väkeä taloissa asuu, ja mitä kaikkea sisäpihat kätkevät sisäänsä. Ja niin ihana huomata, että noita vanhoja taloja kunnostetaan ja arvostetaan. Vain joitakin selvästi tyhjillään olevia taloja näkyi. 

Kierroksen päätteeksi kävimme vielä tutustumassa ITE-museoon ja Lassanderin taloon, jotka ovat samassa museokorttelissa Kokkolan vohvelikahvilan kanssa. Samassa pihassa oleva koulumuseo, Pedagogio oli tuona päivänä kiinni. Siellä olen itse pari vuotta sitten käynytkin. Kokkolan vohvelikahvila on jo ihan legendaarinen ja siellä tuleekin käytyä melkein joka kesä. Niin hyvät vohvelit söimme taas! Vohvelikahvila löytyy toissa kesän kesäkohteista, täältä. (vohvelikahvila on avoinna tänäkin kesänä venetsialaisiin saakka) Aiemmin kahvilan tiloissa myös toimineen Taideleipomon tilalla on viime- ja tänä kesänä ollut Taito Shop Kankurin pop up-myymälä.

Vohveleiden jälkeen oli vielä sopivasti parisen tuntia aikaa shoppailuun Chydeniassa. Joka keskiviikko  Kokkolan kauppatorilla on klo 16-21 iltatori, ja olisi ollut tuonakin päivänä. Me ei kuitenkaan enää menty sinne vaan kävelimme rautatieasemalle odottelemaan junaa, joka vei takaisin kohti kotia. Ihan helposti vierähti 10 tuntia kesäisessä Kokkolassa ja mukava päivä oli kyllä. Voisi hyvin ottaa uusiksi 😊






























2 kommenttia:

  1. Tuttuakin tutumpi Kokkola, mutta niin vain löytyi uutta tutustuttavaa silti - kiitos esittelystä! En tiennytkään, että museot ovat Kokkolassa ilmaisia. Täytyy muistaa tuo ensi kerralla sinne mennessä. Neristan on kaunista aluetta ja usein siellä käymme, kun eräs tuttava kunnostaa siellä taloaan.
    Hyvää lomahkon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin vain tutuistakin kaupungeista löytää jotain uutta 👍 Tässä olisi ollut ainesta sellaiseen turistin silmin-postaukseen joita on ollut aikomus tehdä lisää, mutta en jaksanut tähän väliin tehdä kaikkia listauksia. Voihan sen toki tehdä vaikka syksymmällä, ei vaadi edes uutta reissua 😄 Kiitos!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa ♥