Taas on kanttarellit ilmestyneet kauppojen hyllyille
(meidän leveyksillä niitä ei metsistä juuri löydä)
Viime viikolla ostin niitä rasiallisen kanttarellipiirakka
mielessäni, mutta en sitä saanutkaan aikaiseksi.
Joten se rasiallinen paistettiin pannulla sipulin kanssa.
Eilen meillä kuitenkin maisteltiin kanttarellipiirakkaa.
Tai, kaikki epäluuloisiimmat ei kyllä maistaneet :D
Mutta olipa hyvää! Olen vähän laiska tekemään
itse piirakkapohjaa, joten kaupan pohjalla mentiin
ja täytteeksi laitoin:
rasiallisen kanttarelleja
yhden sipulin
2 dl ruokakermaa
yhden kananmunan
100g ruohosipuli- creme bonjouria
yrttimaustetta
suolaa
n. 1 dl juustoraastetta
Pohjaa paistoin 200 asteessa ensin 10 minuuttia.
Sienet pilkoin ja paistoin voissa pannulla, kunnes
sienistä lähtevä neste haihtui, lisäsin sipulit ja paistoin
vielä hetken. kaadoin sienet ja sipulit pohjan päälle.
Kerman, tuorejuuston, kananmunan, juustoraasteen
ja mausteet sekoitin keskenään ja kaadoin seoksen
sienitäytteen päälle. Sitten paistoin vielä n. 25 minuuttia.
Ja mikä olikaan se värihuijaus?
Ostin kauniin kannellisen kynttiläpurkin, harmaana.
No, kun siihen laittoi tulen, se muuttuikin viininpunaiseksi :D
Samalla tavalla on käynyt joidenkin mustien kynttilöiden kanssa!
Täällä nautitaan viikon ainoasta vapaapäivästä!
Ilma on ainakin ihana, ehkä saan tänään itseni myös pihalle :)
~Hannele~