3.9.2021

Koskipuisto

Pyhäjoen taajaman läpi virtaa Pyhäjoki kahtena haarana, jotka yhdistyvät taas ennen laskeutumista mereen. Pohjoishaarassa on Hourunkoski ja sen rannalla Koskipuisto. Siellä kävimme viikonloppuna pojan kanssa, kun olimme geokätköilemässä. Puisto on kiva paikka retkeilyyn, polun päästä löytyy pari penkkiäkin vaikka eväiden syöntiin. Vastarannalla on myös penkit kivasti kallion päällä ja kota. Täytyy kyllä käydä sielläkin joskus vaikka makkaraa paistamassa.  Vähän veden aikaan padon yli ei tule ollenkaan vettä ja silloin yli pääsee jopa kävelemään vastarannalle jos rohkeus riittää. Mutta esimerkiksi toukokuussa käydessäni kuohut olivat todella vaikuttavat ja veden voima valtava. Nytkin oli sateiden jälkeen ihan mukavat näköiset kuohut. 

Puistossa on infotauluja, joissa kerrotaan kosken historiasta. Niistä löytyi nimiä mm. Langin kauppahuoneen ja Havulan kartanon historiasta. (linkit niistä kertoviin postauksiin) Monenlaista toimintaa on kosken partaalla vuosisatojen aikana ollut. Suosittelen käymään! 

Koskipuisto löytyy läheltä kasitietä, osoitteesta Niskantie 17, Pyhäjoki










Mukavaa viikonloppua!

~Hannele~

31.8.2021

Ohtakarissa

Viime torstai-iltana kävimme siskojen kanssa Ohtakarissa. En ollutkaan käynyt koko kesänä ja aloin miettimään, kävinkö edellisenäkään vuonna? Siellä oli tehty edellisen käyntini jälkeen saareen vievän tien varteen pysäköintialue, joka on erittäin tervetullut uudistus. Ohtakarin suosio uimapaikkana on lisääntynyt vuosi vuodelta, enkä ollenkaan ihmettele! Torstaina oli tosi nätti ilma, mutta tuuli oli rannoilla ihan jäätävän kylmä. Sormet oli jäässä kuin talvella. Kuka sitä nyt elokuussa hoksaa hanskoja käyttää? Saarella oli meneillään Itämeripäivään liittyvä tapahtuma. Sen aikana kalastusmuseo oli avoinna ja museon edustalla oli opas kertomassa kalastuksen ja hylkyjen historiasta. Kiertelimme saarella, mökkien keskellä ja kivikkoisilla rannoilla. Huussirivistö nauratti, aika symppis! Jokaiselle mökille lienee omansa ja kuulemma ainakin osa on edelleen käytössä. Oikeaa kameraa ei ollut mukana, joten jaan taas näitä puhelimella otettuja kuvia :)










Niin sitä vain ollaan elokuun viimeisessä päivässä. Jopa on haikeaa!
Vanhemmiten olen kyllä oppinut nauttimaan myös syksystä ja talvesta.
Jokaisessa vuodenajassa on omat kivat juttunsa :)

~Hannele~

28.8.2021

Venetsialaiset, hyvästit kesälle

Venetsialaisviikonloppu on meneillään, joten on hyvä aika tehdä pieni koostepostaus kesästä. Kuten niin monena edellisenä kesänä, tänäkin vuonna blogi on ollut aika hiljainen joten monta kivaa juttua on jäänyt tänne laittamatta. Kesä tuntuu hujahtaneen taas ihan hetkessä eikä tänäkään vuonna ehditty tehdä kaikkea mitä keväällä oli haaveissa. Miten se etukäteen aina tuntuukin että tässähän ehditään vaikka ja mitä, ja syksyn tullen huomaa ettei ehdittykään, Mutta ainakin ollaan uitu! Etenkin miehen ja kuopuksen kanssa kävimme lämpimillä keleillä uimassa joka päivä, usein vasta myöhään illalla tai jopa yöllä. Aivan parasta!

Kesälomasta olen ehtinyt pitää puolet, loput pari viikkoa odottaa syyskuun lopulla. Ensin lomailin juhannusviikon ja käytyäni välissä muutaman päivän töissä, olimme miehen kanssa viikon yhtä aikaa lomalla. Se olikin säpäkkä  viikko, jonka aikana oli niin valmistujaiset kuin rippijuhlatkin ja lyhyellä reissullakin ehdimme käymään (siitä kerroin täällä).  Kokosin tähän postaukseen kesän ajalta enimmäkseen puhelimella otettuja kuvia. 

Juhannusviikon tiistaina täytin 43 vuotta ja vietin alun syntymäpäivästäni Kalajoen Hiekkasärkillä. Nautin mm. myöhäisestä aamiaisesta BeachRosessa ja kävin kokeilemassa ajelua sähköpotkulaudalla. Myöhemmin kesän aikana myös mies ja poika kävivät huristelemassa niillä. JoeScooterit ovat ilmestyneet Henry's Saloonin toimesta tänä vuonna Hiekkasärkille sekä Kalajoen keskustaan ja toimivat puhelinsovelluksen avulla. Kiva lisä Kalajoen kesään :)






Taisi olla juhannusviikon torstai, kun lähdimme kuopuksen ja kahden serkkupoikansa kanssa MiljoonaTivoliin. Ajattelin olla kaukaa viisas ja hoitaa tivolin "pois alta" kun tiesin heinäkuun olevan kiireinen juhlien ja töiden vuoksi. Tätä päätöstä kiittelinkin mielessäni sitten heinäkuussa :D Aamusta lähdettiin eväiden kanssa ajamaan ja ehdittiin perille sopivasti tivolin avaamisen aikoihin. Matkalla pysähdyin ostamaan jäätelöt Lehtimäeltä Kesäniemen kaupasta. Olen jo vuosia aina ohi ajaessa katsonut että onpa niin sympaattisen näköinen pieni kauppa, mutta aiemmin ei ole tullut käytyä. Niin parhaita tällaiset pikkuruiset kaupat, ihan elämyksiä! Tivolissa minun aikani kului lähinnä istuskellessa lippistelineenä ja repunkantajana. Pariin lempilaitteeseen ostin toki itsekin kertaliput. Keskisellä kävimme syömässä ja karkkiostoksilla. Yhtään ei innostanut lähteä enempää kiertelemään :)









Juhannusaattona ajelimme miehen ja kuopuksen kanssa edellisvuoden tapaan juhannussaunaan mehtämökille. Siitä voisikin ottaa ihan juhannusperinteen, koska siellä jos jossain on helppo päästä tunnelmaan. On kantovedet eikä sähköä tule. Saunan välissä ajeltiin parin kilometrin päähän uimaan ja kotiin palattiin vasta kolmen aikaan aamuyöllä. Keskikesän ja yöttömän yön juhlaa ♥ 









Viikon päästä juhannuksesta juhlimme vanhimpien tyttöjen valmistujaisia. Vanhin tyttö valmistui merkonomiksi ja toinen kokiksi. Oli ihan kuningasidea järjestää juhlat aittatorilla! Sattui niin hyvä ilma, aluksi turhankin lämmin mutta iltaa kohti vain parani. Niin ihanat ja rennot juhlat. Kumpikaan tytöistä ei hankkinut valmistujaislakkia, joten teetin heille kukkaseppeleet ♥ Kuvia ei tullut juurikaan otettua, niin kuin ei useinkaan oman perheen juhlissa. Pitäisikin muistaa antaa kuvaaminen erikseen jonkun hommaksi, kun tulevaisuudessa on juhlia.











Vuoden tauon jälkeen järjestettiin taas Waltakunnalliset Weteraanikonepäivät Oulaisissa ja siellähän on vierailtava joka vuosi, jos suinkin mahdollista. Oli jotenkin sykähdyttävä tunnelma, kun oli pitkästä aikaa ihmisiä koolla kuin "ennen vanhaan", ennen poikkeusaikaa. Vanhoja koneita ja autoja, työnäytöksiä ja tämän vuoden erikoisuutena tervahaudan poltto. Sitä en olekaan nähnyt sitten ala-asteaikojen!











Toinen lomaviikkoni huipentui nuorimman tytön rippijuhliin sunnuntai-iltana ♥ Elämä oli siis yhtä juhlaa! Oli luvannut illaksi ukkosta ja sadetta, joten emme keskittyneet juurikaan pihaan. Mutta olikin ihan kiva sää, joten hyvin olisi voinut laittaa vaikka tarjoilutkin ulos. Mutta kivasti menivät nämäkin juhlat, kakkua jäi seuraavillekin päiville :) Meillä ei olekaan enää kuin nuorimmaisella rippikoulu käymättä. Siihen on onneksi vielä 3 vuotta aikaa, mutta lapset kasvavat ihan liian nopeasti! 













Ja mitäpä sitä muuta sitten jäätelön syönnin ja uimisen lisäksi? Paljon (vähän liikaakin) töitä ja ihan tavallista asrkea. Joitakin juttuja löytyy blogin kesäkohteista, kuten esimerkiksi purjehdusreissu. Kesäkohteita tuli kesän aikana viime vuoden tapaan 8, ei siis päästy tänäkään vuonna kymmeneen asti. Ehkä ensi vuonna sitten?





Haikein mielin jätän hyvästit kesälle! Ihanaa venetsialaisiltaa ♥ 

~Hannele~

3.8.2021

Kesäkohde 8, Raahen museot

Tämä postaus on odottanut kirjoittamistaan viime kesästä asti, nimittäin nyt vasta sain aikaiseksi käydä tutustumassa myös Wanhaan Herraan joka on aika olennainen asia kun puhutaan Raahen museoista. Wanha Herra on maailman vanhin säilynyt sukelluspuku, joka on valmistettu vasikannahasta 1700-luvulla. Se on esillä Kruununmakasiinissa, vanhassa viljavarastossa. Kruununmakasiinin lisäksi Raahen museolla on kuusi muutakin toimipistettä, ne kaikki on esitelty täällä. Tunnetuin taitaa olla sininen  Pakkahuoneen museo rannassa. Se on  vuonna 1848 rakennettu entinen tulli- ja pakkahuone, joka on säilynyt lähes entisellään. Pakkahuoneen muoseossa pääset tutustumaan Raahen historiaan mm. merenkulun ja purjelaivojen kaupunkina. Pakkahuoneen museosta löytyy myös Raahen ensimmäisestä kirkosta peräisin olevia Mikael Baltin puuveistoksia 1600-luvulta. Kruununmakasiini ja Pakkahuoneen museo ovat avoinna ympäri vuoden, mutta vielä tämän viikon on avoinna mm. Soveliuksen talo, Raahen vanhin asuinrakennus (viimeinen kuva). Soveliuksen talossa järjestetään opastettu kierros aina tasatunnein 8.8. asti. Paikka on varattava tänä kesänä etukäteen täältä. Soveliuksen talo on avoinna usein myös joulun aikaan, toissa vuodelta löytyy postaukseni täältä. Soveliuksen talo ja Wanha apteekki ovat avoinna myös talvisaikaan erikseen sovittaessa. Kaikkien musoiden aukioloajat on kerrottu täällä. 

Täytyy myös mainita tässä Glopas-äänioppaasta, jonka avulla voi tutustua helposti Raahen historiaan vanhaa Raahea kiertäessään. Kun lataa puhelimeen sovelluksen ja kävelee pitkin katuja, ääniopas kertoo sijainnin mukaan kohteesta, jota lähestyt. Sovellus on käytössä myös ainakin Suomenlinnassa, Lohjalla, Hartolassa ja Lapualla. Opastuksia voi kuunnella myös vaikka kotoa käsin valitsemalla kartalta, testasin juuri ja kuuntelin mm. esittelyn Suomenlinnan kirkosta.  Itse kuulin sovelluksesta viime kesänä ja soisin kyllä sen suosion kasvavan. Mielenkiintoinen lisä matkailuun ja kaupunkeihin tutustumiseen, etenkin nyt kun kotimaan matkailu on suosituimmillaan.












~Hannele~