29.12.2021

Joululta

Muutamia kuvia joululta. En koko jouluaattona ottanut kameralla yhtään kuvaa mutta puhelimella nappailin sieltä täältä. Aatto kulki samalla, tutulla kaavalla kuin aina. Radiosta manteleita joulupuuroon, riisipuuro, joulurauhan julistus, sauna, jouluateria, joulupukki ja haudoilla käynti. Ihanaa, että vaikka osa on jo aikuisia, jouluaterialla ja joulupukin käydessä oli koko perhe koolla ❤ Syksyllä ostettiin uusi ruokapöytä ja näppärästi mahtui 12 henkeä syömään, eikä tarvinnut lisäpöytää niin kuin entisen pöydän kanssa.  Pyhät kuluivat rennosti ja joulukiireissä syntyneet univelatkin tuli kuitattua. Ruokapöytään sidoin vielä aattoaamuna havukoristeen, johon laitoin myös joulutähtiä ja neilikkaa. Kukkakaupasta ostin sekaan myös hopeakuusta ja eucalyptusta. Kukkien varret laitoin sellaisiin putkiloihin joissa on vettä ja sidoin nekin samalla tavalla kiinni kuin havut. Tapaninpäivänä alkoivat joulutähdet olla nuupahtaneita. Menee varmasti myös uutenavuotena, kun vaihtaa kukkien paikalle jotain muuta. Idean koristeeseen sain Plantagenin mainoksesta, joka tuli aina välillä Instassa vastaan 😊









P.S. jouluasetelmassa olevan amarylliksen toinen varsi puhkesi kukkaan sopivasti jouluksi! Hyasintti ei auennut koskaan, mutta siinäpä on ollut koristeena kuitenkin 😊

~Hannele~

3 kommenttia:

Kommenttisi ilahduttaa ♥