Kevät tuli tänä vuonna aikaisin ja pitkään näytti ettei takatalvea tule ollenkaan. Mutta tulihan se lopulta ja lunta tulikin ihan paksu kerros. Ei tietystikään mennyt kauaa kun lumet olivat sulaneet ja kun lämmin sää palasi, kevät alkoikin edetä vauhdilla. Tuomessa on ihan pian kukat ja jopa jotkut koivuistakin ovat vihreänä.
Kevään ensimmäiset pionitkin on ostettu maljakkoon ennen vappua. Jokohan pian olisi aika ostaa orvokit? Joinakin vuosina olen ostanut ensimmäiset orvokit vapuksi mutta nyt pääsiäiskukat ovat ulko-oven pielessä vielä niin hyvän näköisiä että saavat olla vielä.
Tänä vuonna talvi oli "nopea ja tehokas" Alkoi kerrasta ja loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin. Jos en ollut ole ennen pessyt joulukuussa ikkunoita ulkoa, niin eipä olla ennen myöskään maaliskuussa haravoitu! Minua kyllä vähän harmittikin, että sellaisista perinteisistä keväthangista ei päästy nauttimaan oikeastaan ollenkaan. Todennäköisesti lunta sataa vielä moneen kertaan ennen toukokuuta, mutta nyt näyttää ihan keväiseltä ja lunta on vain siellä minne sitä on kasattu. Jokikin sulaa vauhdilla ja vesi virtaa jään päällä. Mutta nautitaan nyt sitten sulaneista teistä ja kevätpurojen solinasta :)
Maaliskuu ja kevättä kohti. On kyllä heti niin paljon keväisempi tunne ulkona kun aurinko lämmittää pakkasellakin, linnut laulaa ja juuri nyt ainakin täällä on pari astetta lämpimän puolella. Muutamia kuvia talvisista maisemista ajattelin kuitenkin vielä jakaa. Ja pari pihan vierastakin :)
Ja vieläkin täytyy todeta että olihan meillä ihan mielettömän upea talvisydän ♥
Tuntuuko muistakin että ihan pakahtuu siihen kauneuteen mitä luonto nyt tarjoaa? Pakkasjakso on jatkunut nyt todella kauan mutta on ollut niin käsittämättömän kaunista että se on auttanut kestämään kylmyyttä. Eilen tajusin etten ole oikealla kameralla käynyt kuvaamassa ollenkaan ja ajattelin että täytyy tänään korjata tilanne kun alkuviikolle näkyi lupaavan tuulisempia päiviä. Puhelimella on tullut kuvattua kyllä senkin edestä ja tein jopa lyhyen asmr-videon luonnossa kävelystä. Jotenkin innostuin ajatuksesta niin, että vastaavia videoita voisin tehdä jatkossa enemmänkin. Testasimme itsekin avuksi nukahtamiseen ja näytti toimivan :D
Ja ai niin, hyvää ystävänpäivää ♥ Eilen tuli tyttö perheensä kanssa yökylään ja tänään taitaa tulla lisää väkeä, joten ajattelin leipoa laskiaispullia. Eilen muistin viimein ostaa pistaasilevitettä ja ajattelin täyttää sillä osan laskiaispullista :)
Tänä vuonna pääsimme taas ruskaretkelle Lappiin. Ajoimme toissa viikon perjantaina Sevettijärvelle Semekurtan poroerottelupaikalle, joka on ilmeisen suosittu lähtöpaikka Vätsärin pohjoispuolen erämaajärville. Olimme perillä yhden aikaan yöllä, joten nukuimme yön autossa ja lähdimme aamupäivällä matkaan. Alunperin oli tarkoitus olla maastossa kaksi yötä, mutta koska maanantain varhaisesta aamusta alkaen oli luvassa koko päivän jatkuvaa sadetta, lyhensimme vaellusta. Lopulta olimme maastossa n. 40 tuntia ja kävelimme n. 20 km.
Meidän oli tarkoitus mennä mönkijäuraa pitkin suoraan Sollomusjärven autiotuvalle tekemään ruokaa, mutta lähdimmekin toista polkua ja tulimme Sollomuslompolon rantaan. Siinä nuotiolla ollessamme tapasimme kaksi melontavaellusseuruetta, toiset olivat lähdössä, toiset tulossa.
Alueella ei ole merkittyjä polkuja, mutta porojen tekemiä polkuja meni todella paljon. Se helpotti kulkemista monin paikoin hankalakulkuisessa maastossa. Karttaa ja kompassiakin pääsimme käyttämään moneen kertaan. Sollomusjärvelle jatkoimme metsän läpi suunnistaen ja vähän ennen Sollomusjäven ja Kurttejärven välissä sijaitsevaa autiotupaa tulimme mönkijäuralle. Melontaporukka oli ehtinyt jo käydä mökillä toteamassa vieraskirjasta että kolme päivää aikaisemmin oli joku haettu helikopterilla vatsataudin takia. Päätimme varmuuden vuoksi jättää mökillä käynnin väliin, kun emme kuitenkaan aikoneet siellä nukkua. Suunnitelmissa oli kiertää Kurttejärvi ja sen rannasta löysimme hyvän leiriytymispaikan. Aamulla teltasta herätessä oli ihan maaginen tunnelma. Maa oli kuurassa ja järven pintaa peitti upea usva. Oli niin kaunista että melkein itketti!
Sää oli lauantaina ja sunnuntaina ihan täydellinen, ja pulahdettiinkin vaikka vesi oli jääkylmää. Aamupala ja lounaskin tehtiin leirissä ja vasta iltapäivän puolella lähdimme jatkamaan matkaa. Suunnistimme pikkuhiljaa Pätsikotajärven rantaan. Alunperin tarkoitus oli kiertää sekin järvi ja olla sen rannalla toinen yö. Mutta koska päätimmekin lähteä sateen alta pois, ylitimme Kurttejärven ja Pätsikotajärven välisen puron ja lähdimme rantaa pitkin kohti järven toista päätä. Ylityksiä tuli matkan varrella vastaan jonkin verran, mutta kaikki olivat sellaisia että pääsi kiviä pitkin kuivin jaloin yli. Toki kantamusten kanssa vähän jännitti, mutta kastumatta selvittiin.
Iltapimeällä istuimme vielä viimeisillä tervastulilla ja teimme ruokaa ennen reilun neljän tunnin patikointia autolle. Jos olisimme tienneet kuinka haastavaa maasto on sillä mönkijäuralla, emme välttämättä olisi otsalamppujen valossa lähteneet sitä kulkemaan :D Todella kivikkoista ja paljon ylityksiä, välillä oli hankala kivikon keskellä erottaa, mihin reitti jatkuu. Se oli merkattu maalilla myös puihin, mutta niitä merkkejä oli aika harvassa. Mutta niin vain lopulta, kolmelta yöllä selvittiin autolle ja juuri kun päästiin makuupusseihin, alkoi sataa ja satoikin käytännössä seuraavat 15 tuntia. Vähän harmitti että vaellus jäi aiottua lyhyemmäksi, mutta se ei harmittanut kuitenkaan että tulimme sateen alta pois.
Seuraavana päivänä kropassa tuntui, joten sadepäivä oli oikein sopiva lepoon. Ajoimme ensin aamukahville Sevettijärvelle, Sevetin baariin. Siinä lähistöllä pyörähdimme Kolttien perinnetalon pihapiirissä, mutta itse museo olisi ollut auki vasta seuraavana päivänä. Ihailimme ajellessa maisemia autosta ja pysahtelimme rantapaikoissa. Ja pikainen vierailu Saamelaismuseo Siidaan mahtui päivään myös ennen sulkemista. Siellä täytyy käydä joskus uudelleen ajan kanssa. Maanantaina haimme valmista ruokaa ja illalla teimme sopivan verryttelykävelyn lähellä Inarin keskustaa olevalle Jäniskoskelle. Siihen mennessä sadekin oli lakannut. Kosken rantaan menee helppokulkuiset, esteettömät reitit ja kosken yli on tehty riippusilta. Joen toisella puolella oli hieno laavu, puucee ja puuliiteri.
Seuraavana aamuna ajelimme Saariselälle aamukahville ja kävimme myös Kaunispään huipulla autolla. Ennen kotimatkaa kävimme kävelemällä huiputtamassa Kiilopään, jonne johtaa 2,5 kilometrin mittainen polku. Paikka on eritisesti ruska-aikaan ilmeisen suositu kun palatessamme puolen päivän aikaan autolle, oli parkkipaikka täyttynyt lähes ääriään myöten. Se oli hassua, että vaikka kuljimme niin paljon porojen polkuja pitkin, näimme poroja vasta paluumatkalla autosta. Ainoastaan yhden pienen poron pääsin kuvaamaan kun sattui sopiva paikka pysähtyä.
Jospa ensi vuonna taas päästään katsomaan Lapin ruskaa ja toivon mukaan silloin teemme myös useamman yön vaelluksen. Mehän emme ole erityisen kokeneita vaeltajia, vaikka erätaidot on hallussa. Mutta tämän jälkeen uskallamme lähteä kyllä ihan helposti esimerkiksi kolmen yön reissulle. Omat rinkat täytyy vuoden aikana hankkia. Nyt lainasimme pojalta rinkan ja toisena oli iso reppu. Niitä vaihtelimme matkan varrella jonkin verran. Pieneen tilaan menevät ilmatäytteiset patjat toisivat myös nukkumismukavuutta. Meidän ilmatäytteiset patjat ovat niin isot että talvisilla yöretkillä ne ovat kulkeneet helposti pulkissa mukana, mutta ei niitä kantamalla voi kuljettaa Nyt meillä oli vain ne perinteiset vihreät alustat, joilla aina lapsena ja nuorena nukuttiin. Mutta silloin kyllä nukuttiin niillä paremmin kuin nyt aikuisena :D
Parasta syksyssä ovat sumuiset aamut, ja on onnenpäivä jos ne sattuvat niin, ettei ole heti aamulla töihin menoa tai muuta kiirettä. Tällä viikolla sain juuri sellaisen aamun ja ehdin nauttimaan varhaisesta hetkestä ennen kuin aurinko tuli pikkuhiljaa esiin sumun keskeltä ♥
Muutama kuva toukokuulta. On ollut ihana seurata luonnon heräämistä ja olen kuvannut jopa muutaman kuvan ihan kameralla joka on nykyisin ihan liian harvinaista. Toukokuun alusta juhannukseen on ihan ehdottomasti lempivuodenaikaani, tuntuu että itsekin herää eloon samaan tahtiin luonnon kanssa.
Toukokuussa talvityö on vaihtunut sesonkityöhön ja työpäivät kuluvat taas pihatöiden parissa. Omallakin pihalla riittäisi tekemistä, ainakin pari uutta kasvulaatikkoa on työn alla. Ne ajattelin tämän illan aikana käsitellä. Kohopenkki olisi myös haaveissa, jospa sekin tulisi lähiaikoina tehtyä :)
Sunnuntaiaamuna ei harmittanut ollenkaan, että uni loppui aikaisin. Oli nimittäin niin mielettömän hieno, sumuinen aamu että oli pakko lähteä vähän ajelulle. Luonnossa joka paikka oli täynnä seittejä, ja isoimpiin niistä oli muodostunut kastehelminauhoja. Totesin taas, että kyllä luonto vain on ihmeellinen!
Sumuisten aamujen myötä syksy muistuttelee lähestymisestään. Vaikka onkin haikeus pian päättyvästä kesästä niin vanhemmiten olen oppinut tykkäämään kaikista vuodenajoista ♥
Täällä parannellaan flunssaa, parin kovemman päivän jälkeen alkaa olla voiton puolella :)
Just nyt on aika kerätä koivusta mahlaa ja minäkin kokeilin eka kertaa ikinä mahlan valuttamista. Poika on saanut jo ison määrän kerättyä ja sehän innosti minutkin testaamaan yhden pullon verran. Täytyy varmaan lähipäivinä kerätä lisää. Mahlaa voi myös pakastaa joten vaikka mahla ei jääkaapissa säily kuin vuorokauden tai korkeintaan pari, saa sitä pakastamalla käytettäväksi pitkäksi aikaa.
Koivun mahlaa on aina pidetty erittäin terveellisenä, aika kattavasti tietoa löysin täältä. Mahlan kerääminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, joten jos omia koivuja ei ole, keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa.
Ja koska on ollut vähän hinkua videoiden tekoon, mutta ideat on olleet vähissä, päätin vapaapäivän kunniaksi tallentaa tuon ensimmäisen kokeiluni videolle. Lisään sen postauksen loppuun :)