30.10.2019

Syysväsymys

Tänä syksynä iski aivan järjetön syysväsymys, kovempana kuin koskaan ennen.
Muutaman viikon olisin voinut vaikka kaiken vapaa-ajan nukkua, ja nukuinkin
todella paljon. Tein päätöksen, että jos kerran nukuttaa niin nukun sitten, ilman
että stressaan siitä liikaa. Lenkillä olen käynyt muutaman viikon aikana vain kerran,
vanhimman tytön ja kuopuksen kanssa tehtiin muutaman kilometrin kävely.
Ensimmäinen kuva on siltä reissulta, siihen taisikin jäädä sen viikon kuvat ja
viikko kuvina-sarja jäi tauolle. Ehkä jo ensi viikolla saan molemmat sarjat uudelleen
käyntiin jotta ehtivät mennä loppuun ennen kuin joulukalenteri taas alkaa :)
Ai että, just nyt onkin tosi innostunut fiilis joulukalenterin suhteen, Pitäisi jo aloittaa
kuvaamaan varastoon muutamia postauksia. Nyt on luntakin taas vähän maassa,
helpottaa kummasti jouluisten kuvien ottamista. Huomisen vapaapäivän ja valoisan
ajan kotona yritän hyödyntää. Siitä puheenollen, olen kyllä tänä syksynä ollut
kiitollinen työstä, joka antaa enemmän kuin ottaa. Nimenomaan henkisesti,
toki fyysisesti erityisesti keittiöpäivät on raskaita myöskin siellä.
Pari viikkoa sitten otin käyttöön uudet vitamiinit, liekö niiden ansiota vai
alkaako tässä talven tulon myötä luonnostaan piristyä. Ainakin tuntuu että
virtaa alkaa taas löytyä enemmän. On kyllä kirittävää, muutaman viikon
löysäilyn jäljiltä riittää tekemättömiä töitä, auts!
Toisessa kuvassa on ensilumi. Sen jälkeen on tammi pudottanut lehtensä :)




Tässä on välissä vietetty syysloma, josta loppuviikon 2 nuorinta viettivät mummulla
ja papalla. Keskiviikkona lähti sitten toiseksi vanhin poika kohti Espanjaa ja aloitti
maanantaina siellä työt. Aivan älyttömän haikeaa ja tokihan sitä aina huoltakin
kantaa ♥ Päällimmäisenä on kuitenkin ylpeys siitä, että hän hommasi itselleen töitä
ja lähti rohkeasti yksin katsomaan suurta maailmaa!

~Hannele~

21.10.2019

Heijastimien metsästystä ja muita vinkkejä syyslomalle

Meillä ovat koululaiset tällä hetkellä syyslomalla ja koska olemme miehen kanssa molemmat koko
 viikon töissä, ei isompaa ohjelmaa voi järjestää. Täytyy siis keksiä jotain pienempää kivaa tekemistä.
Etsin tänään googlesta tekemistä lapsille syyslomalla ja iltalehden sivuilta löysin kivan vinkin 
heijastimien metsästyksestä. Kuopuksella on serkkupoika pari yötä yökylässä ja näille pojille,
iältään 10 ja 11 vuotta, tämä näytti olevan sopiva ja mieluinen aktiviteetti:

Heijastimien metsästys
Heijastimia on kertynyt vuosien mittaan aikamoinen määrä ja ripustin tytön kanssa pihalle yhteensä 
40 heijastinta. Pimeän tultua pojat laittoivat otsalamput päähän ja menivät korin kanssa 
heijastinjahtiin. Oli hauska seurata kun juoksun kanssa etsivät heijastimia, vain 2 jäi löytymättä :)
Ja heijastimien ripustamisen jälkeen hoksasin käveleväni itse pimeää tietä tummissa vaatteissa ilman 
ainuttakaan heijastinta. Näyttää olevan tärkeä muistutus itsellekin tuo: Muista näkyä! :D




Muutamia muitakin vinkkejä listaan tähän ja otan mielelläni vastaan kivoja ideoita,
mitä voi tehdä kouluikäisten lasten kanssa syysloman iltoina :)

Kakaravaara-näyttely
Toinen vinkki, jonka haluan jakaa on Kakaravaara-näyttely Pohjois-Pohjanmaan museossa,
jossa kävimme kesällä. Sen piti ymmärtääkseni päättyä nyt syksyllä mutta näyttääkin olevan
avoinna vielä toukokuuhun saakka. Kerroin näyttelyssä postauksessa täällä

Turistina lähikaupungissa
Tämä oli mielessä jo kesälläkin kun tein kesäkohteita-sarjaa. Ei ehkä ehditä tällä lomalla toteuttaa 
mutta joskus täytyy kyllä mennä turistimeiningillä johonkin lähikaupunkiin ja nähdä se uusin silmin! 

Yökyläily
Uimahallit ja kylpylät
Keilailu
Ulkoilu ja retkeily


Heittäkääpä vinkkejä! Ne ovat varmasti hyödyksi niin minulle kuin muille lukijoille.
Ja ovat tarpeen muulloinkin kuin syyslomalla :)


~Hannele~

20.10.2019

Sunnuntain brunssi

Ei ole tänä vuonna järin monesti brunssia ollut tarjolla, mutta nyt oli koko
konkkaronkka koolla ja läksiäistunnelmat joten oli hyvä syy kattaa herkut pöytään!
Toiseksi vanhin poika pääsi kuukausi sitten armeijasta ja suuntaa ensi viikolla töihin
Espanjan aurinkorannikolle. Tänään oli siis viimeistä kertaa vähään aikaan koko perhe
yhtä aikaa kotona  Täytetyt sämpylät/patongit on kuuluneet meillä brunssipöytään aina,
ja muutenkin mentiin aika perinteisellä tyylillä: hedelmiä, tuoremehua, pekonia, munia,
lihapullia, nakkeja, ruissipsejä lohitäytteellä, belgialaisia vohveleita hillon ja nutellan
kanssa sekä kaupan konvehtihyllystä kahvin kanssa pikkumakeita appelsiini-suklaarenkaita :)













Rentoa sunnuntai-iltaa!

~Hannele~

16.10.2019

Utua, laatua ja vastuullisuutta

Yhteistyössä Utua

 Kuten olen kertonut, on työpaikkani Langin kauppahuone: elämyksellinen 1800-luvun kahvila-ravintola
juhlatiloineen sekä majatalo ja puoti Raahessa. Yrityksen takana on miehensä kanssa Piia Vähäsalo.
Tällä kertaa ei kuitenkaan puhutakaan itse kauppahuoneesta vaikka läheltä liippaa:
 Langin kartanon päärakennuksesta löytyy nimittäin Utuan showroom ja myymälä.
Mutta mikä onkaan Utua?

Utua on kotimainen, laadukkaita nahkalaukkuja valmistava tuotemerkki ja sen perustaja sekä
pääsuunnittelija on samainen Piia, joka omistaa myös Langin kauppahuoneen.
Utuan tarina alkoi 2013, kun Piia sairastumisensa jälkeen joutui miettimään tulevaa elämää ja
unelmiaan uudelleen. Ensimmäinen laukkumallisto julkaistiin 2014 Sievi Shopin myymälöissä.
Myöhemmin valikoima on laajentunut myös asusteisiin, koruihin sekä tänä syksynä julkaistuun
ensimmäiseen vaatemallistoon, nimeltään Arjen sankarit ♥

Laukut suunnitellaan siis Raahessa, Pekkatorin laidalla ja valmistetaan käsityönä pienessä,
perheomisteisessa ateljeessa Kreikassa. Tästä johtuen laukkuja valmistetaan vain pieniä eriä.
Materiaalina käytetään Italiassa valmistettua nahkaa, joka syntyy ruuantuotannon sivutuotteena.
Kaikkea toimintaa ohjaavat eettisyys, ekologisuus ja laatu, tavoitteena pitkä käyttöikä.

Mallistojen suunnittelussa suurimpina inspiraation lähteinä ovat Pohjoismaiden luonto ja neljä
vuodenaikaa sekä Raahen saaristo. Omat laukkunsa ovat saaneet niin Iso-Kraaseli,
Tasku, Smitti kuin Kumpelekin. Jokaisella oma tarinansa. Piian suunnittelutyössä näkyy
sama intohimo ja paneutuminen, joka ohjaa toimintaa myös Langin kauppahuoneella.
Asiat tehdään perinpohjaisesti, hyvin ja historiaa tutkien. Erittäin ihailtavaa!

Utuan tuotteita löytyy Raahen lisäksi Helsingin Aleksanterinkadun myymälästä,
verkkokaupasta sekä kaikista Sievi Shopin myymälöistä

Ja tulevana viikonloppuna löydät Utuan myös I love me-messuilta osastolta 6T61 :)

















Postauksen kuvat on otettu Raahen showroomilla ja sen edustalla ihanan
Utuan mallin kanssa, silloin oli vähän kesäisemmät kelit :)

Onko Utua sinulle tuttu brändi?

~Hannele~

15.10.2019

Retkellä osa 6, herkulliset retkieväät


Sunnuntain retken kohokohtana eivät tällä kertaa olleetkaan maisemat vaan retkieväät :D
 Lähdimme miehen ja pojan kanssa kävelylle metsään, vanhoja ajouria pitkin tuli tarvottua
reilun parin tunnin aikana ehkä n. 3-4 km. Mies pillitti matkan varrella pyitä ja teeriä,
silloin piti olla hiljaa ja rauhassa. Ihan hauska seurata, miten pillillä saa houkuteltua
lintuja lähemmäksi. Kotona tein purkkeihin juustokakkumaiset jälkkärit joihin laitoin
pohjalle digestive-voiseosta, sitten kermavaahdolla jatkettua ja vaniljasokerilla maustettua
valmista sitruunarahkaa ja päälle vielä kiiviä, säilykemandariineja ja vadelmia.
Tosin näistä tulikin alkuruoka, kun yli parin tunnin kävelyn jälkeen ajoimme autolla laavulle
ja nälkä kurni jo kovasti. Varsinainen ruokaeväs oli kebabilla ja muilla höysteillä täytetty
ranskanleipä. Sen inspiraattorina toimi vuosia sitten Iin grilliltä ostettu Renuburger, jonka nimi tosin 
on kuulemma jouduttu muuttamaan Relluksi, jonkun rekisteröityä Renu-nimen omalle tuotteelleen.
Meidän versiossa leivän kansi leikattiin pois ja leipään kaiverrettiin kolo täytteille. Kolo
täytettiin reilusti kebabilla, cheddarilla ja kermajuustolla, punasipulilla ja tomaatilla. Kannen ja 
täytteiden väliin laitettiin leivinpaperi, jotta kannen sai helposti pois lämmityksen jälkeen.
 Koko komeus käärittiin kotona folioon ja laavulla sitä lämmitettiin hiljalleen nuotion päällä. 
Tavoitteena että päällinen ei pala ennen kuin keskusta on lämmin. Lämmityksen jälkeen lisättiin 
vielä salaatti, suolakurkku ja kastikkeet. Sitten kansi takaisin ja puukolla paloiksi. Meillä on
aina käytetty hamppareiden syöntiin suodatinpusseja ja ne otettiin nytkin mukaan.
Syöminen on vähän siistimpää kun täytteet eivät pääse valumaan pohjasta syliin.
Ruuan päälle vielä termospullokahvit ja sitten istuttiinkin nuotiolla ihan pimeän tuloon asti.
Metsässä kävellessä oli märkää ja välillä satoikin, nuotiolla lämpeni ja vaatteetkin ehtivät
vähän kuivua. Minulla on hankintalistalla fiksut, vedenpitävät housut. Paremman puutteessa
jouduin nyt laittamaan jotkut miehen sadelahkeet. Ei niin kauniit mutta pitivät housut kuivina :D





















~Hannele~

14.10.2019

Vuokramökki Kuusamossa

Lupasin aiemmin laittaa kuvia vuokramökistä, jossa olimme Rukalla, Kuusamossa pari viikkoa sitten.
Oli niin näppärä, mukavan kokoinen kelomökki viikonloppulomaan että jaan vinkiksi muillekin :)
 Mökki oli Peikkola, paritalon puolikas jonka vuokrasimme lomarenkaan sivuilta. Se sijaitsi lähellä
Vuosselijärveä, muutaman kilometrin päässä Rukasta. Sänkyjä mökissä oli 8: alhaalla parisänky sekä
toisessa huoneessa kerrossänky, ylhäällä parvella toisella puolella oli parisänky ja toisella 2 erillistä
sänkyä. Näiden lisäksi oli useampia patjoja. Iso sohva ja yhtenäinen keittiö-olohuonetila oli ehkä
parasta, siinä vietimmekin suurimman osan viikonlopusta. Emme suunnitelleet muuta aktiviteettia
kuin pieni karhunkierros silloin lauantaina. Sinne oli mökiltä matkaa n. 28 km. Pääpaino meidän
viikonloppulomalla oli rentoutumisessa ja hyvässä seurassa. Ne onnistuivat täällä oikein mainiosti.
Talvea ajatellen poimin mökin tiedoista pari olennaista: rinteeseen 2,2 km, hiihtoladulle 150m :)









Yhdessä kuvassa näkyy maisema, joka avautui, kun silmäni aamulla aukaisin. Ei valittamista ollenkaan!

~Hannele~