19.10.2021

Martimoaapa

Vielä yksi postaus Lapin reissulta: Olimme siis kolmisen viikkoa sitten perjantaista maanantaihin ruskaretkellä miehen ja kuopuksen kanssa. Nukuimme ensimmäisen ja kolmannen yön pojan kummien mökillä Simossa ja väliyön Luostolla hotellissa. Ajoimme perjantaina mökille ja matkan varrella poikkesimme Kiimingin Koitelinkoskelle. Vaikka siitäkin voisi tehdä oman postauksensa, jätän sen tällä kertaa väliin. Mutta sanonpahan vaan että oli hieno paikka! Nimenä Koitelinkoski on ollut tuttu ja kuviakin olen nähnyt, mutta en tiennyt että se on niin laaja ja hienosti rakennettu retkeilypaikka. Kannattaa käydä! Lisäinfoa löytyy täältä.

Lauantai alkoi sateisena ja aamupäivällä lähdimme ajelemaan Ranuan ja Kemijärven kautta Pyhätunturille. Tämän reissun upein ruska oli oikeastaan tällä välillä, mutta vesisateen vuoksi ei tullut pysähdettyä kuvaamaan. Sehän tietysti jälkikäteen harmitti! Pohjoisemmassa erityisesti tunturikoivut olivat jo lehdistä paljaat. Pyhätunturilla kävelimme Isokurun poikki Karhunjuomalammelle ja takaisin, siitä kerroinkin edellisessä postauksessa. Pimeän laskeutuessa palasimme autolle ja ajelimme yöksi Luostolle Lapland Hotels Luostotunturiin. Huoneen hintaan kuului hotellin pienen kylpylän käyttö ja koska illalla emme ehtineet, kävimme siellä sunnuntai-aamuna pulikoimassa aamiaisen ja uloskirjautumisen välissä. Mukavaa, rentoa vaihtelua pitkiin kävelyihin. Luostolta ajoimme n. 140 km Pyhä-Nattaselle, josta kerroin aiemmin täällä. Pyhä-Nattasella vietetyn päivän jälkeen ajoimme reilut 300 km takaisin mökille. Perillä olimme vasta  puolen yön aikaan mutta lämmitimme vielä saunankin :)

Mökin omistajat olivat vinkanneet, että kohtuullisen ajomatkan päässä on Martimoaapa, Metsähallituksen ylläpitämä soidensuojelualue. Martimoaavan-Lumiaavan-Penikoiden soidensuojelualue on pinta-alaltaan 134 km2 ja sijaitsee Simon ja Keminmaan kuntien alueella. Alueella on eri mittaisia reittejä, mm. lasten satuaiheinen luontopolku. Suoalueen halki kulkee 12,8 km:n vaelluspolku Simon puolelta, Hangassalmenahon pysäköintipaikalta Keminmaan puolelle, Kivaloiden pysäköintialueelle. Reitin varrella on autiotupia, joissa voi pitää taukoa tai vaikka yöpyä. Täältä olisi helppo aloittaa vaellusharrastus!

Me ajoimme Hangassalmenaholle ja paistettuamme laavulla makkarat, teimme pienen kävelyretken. Menneen kesän aikana pitkospuita on uusittu 8 kilometrin matkalta, mutta osa on vielä vanhaa, huonokuntoista reittiä. Kyltissä oli suositeltu kiertosuunta uusille pitkoksille, mutta suosituksista poiketen kiersimme alkupätkän vanhaa reittiä pitkin.  (Aika sympaattiset nuo vanhat pitkokset!) Reilun kilometrin jälkeen reitti yhdistyi uuteen ja siitä kävelimme vielä vanhalle, jo käytöstä poistetulle lintutornille ja kahvitauon jälkeen takaisin autolle. Kävelyä tuli yhteensä reilu 5 kilometriä. Sää suosi, oli aurinkoinen päivä ja 15 astetta lämmintä. 

Parkkipaikalla oli maanantaina aamupäivällä kymmenkunta autoa, josta voi päätellä että paikka on retkeilijöiden suosiossa. Joku mies poimi pitkospuiden varressa karpaloita ja kertoi poimineensa jo 5 litraa! 

Kävelyretken jälkeen ajelimme kotiin. Tänä syksynä koin Kuusamoa pohjoisemman Lapin ruskan ensimmäistä kertaa ja vieläpä kahden reissun verran. Olen aika varma että palaamme tulevina vuosina uudelleen!


Ajo-ohjeet Martimoaavalle löytyvät täältä. Martimoaavasta kertova, vapaaehtoisvoimin ylläpidetty sivusto täällä.














16.10.2021

Pyhätunturin Isokuru

Palataanpa taas hetkeksi kolmen viikon takaiseen Lapin reissuun. Aiemmassa postauksessa kerroin jo Pyhä-Nattasesta, mutta samalla reissulla kävimme myös Pyhätunturin Isokurussa. Se on Suomen suurin kuru, syvyydeltään 220 metriä. Menneen kesän ajan Isokuru oli ollut suljettuna kunnostustöiden vuoksi mutta syyskuussa reitti oli avattu uudestaan ja uusi, leveä polku olikin tosi hyvä kulkea. 

Päivä oli sateinen mutta ennuste lupaili sateen loppuvan iltapäivällä. Ensin ajattelimme lähteä liikkeelle Luontokeskus Naavan pihalta mutta ajoimmekin mapsin opastamana lähemmälle parkkipaikalle. Sinne ajettiin sillan alta ja vähän epäilytti, saakohan sinne tosiaan ajaa. Mutta periltä löytyi kuin löytyikin pysäköintialue. (Tämä parkkipaikka Parkkitien päässä, yhden hiihtohissin vieressä on käytettävissä vain sulan maan aikana kun rinteet ovat kiinni.) Kävelimme parkkipaikalta Karhunjuomalammelle ja takaisin. Kameran jätin sateen vuoksi autoon, joten puhelinkuvia luvassa. Tihkusadekin onneksi laantui matkan varrella. Ensin kävelimme noin kilometrin matkan Isokurun kodalle, josta laskeutuivat portaat Isokurun pohjalla kulkevalle reitille ja sitten Isokurun läpi Uhriharjun portaille. Matkan varrella oli Pyhänkasteenlampi ja -putous. Uhriharjulle vievät portaat on uusittu vastikään ja niissä riittikin kiipeämistä. Jostain luin että 447 porrasta ja nousua 82 metriä. Useamman kerran täytyi pitää taukoa portaita kiivetessä, välillä olevat levähdystasot tulivat tarpeeseen. Metallisten portaiden reunaan oli tehty tassuystävällinen, puinen kaista koiria varten. 

Portaiden jälkeen kävelimme polkua pitkin Uhriharjulle, jonka näköalatasanteelta oli huikeat näkymät! Uhriharjulta jatkoimme vielä Karhunjuomalammelle. Siellä on päivätupa, kaksi laavua ja huussit. Laavulla lämmitimme paistopisteeltä evääksi ostamamme pizzat (oli muuten erinomainen retkieväs, vaihtelua iänikuiseen makkaraan) Mies ja poika syöttivät kuukkeleita, niin hauskaa miten rohkeasti ne tulevat syömään kädestä. Valitettavasti siitä puuhasta tuli otettua vain videoita! Olisimme voineet jatkaa matkaa ja kiertää koko Karhunjuomalammen  8 km:n rengasreitin, mutta halusimme palata takaisin samaa reittiä Isokurun läpi. Matkaa tuli lähes saman verran kuin rengasreitillä, mutta en saanut kerrasta tarpeekseni Isokurusta. Paikka on todella suosittu, mutta koska lähdimme vasta myöhemmin iltapäivällä liikkeelle, ei varsinaista ruuhkaa ollut reitillä eikä Karhunjuomalammella. Palatessa ilta alkoi hämärtyä ja autolle päästyämme olikin jo lähes pimeä. Illaksi ajelimme reilun parinkymmenen kilometrin päähän Luostolle, josta olimme varanneet hotellihuoneen.

P.S. Isokuruun pääsee vain lumettomana aikana, talvella se on suljettu lumivyöryvaaran takia. Suosittelen käymään erityisesti ruska-aikaan heti ensi syksynä! 
















~Hannele~

14.10.2021

Aamupala luonnossa

Olen syksyn aikana pakannut pari kertaa vapaapäivänä aamupalan koriin ja ajanut sen kanssa joen rantaan istumaan. Ajattelin ottaa siitä jokaviikkoisen tavan, mutta tässä välissä oli noita reissuja ja muita kiireitä eikä siksi ole tullut lähdettyä. Tuntuu että just nyt kaipaan elämään enemmän ulkoilmaa ja pieniä erityisiä hetkiä ja tässä ne kivasti yhdistyy. Tänä aamuna ilma oli harmaa ja tuntui, ettei päivä oikein lähde käyntiin. Siksi päätin taas tehdä eväät mukaan ja mennä jonnekin kivaan paikkaan aamupalalle. Hyvin vähissä kyllä on täällä meillä päin erityisen kivat paikat, mutta kun viime viikolla kävimme pojan kanssa retkellä, huomasin yhden peltotien varrella yksinäisen kaivon. Joku siinä viehätti ja lainasin tänään sitä aamiaispaikaksi (toivottavasti omistaja ei tykkää huonoa :D) Lämpötila ei ollut kuin asteen plussan puolella ja totesinkin että seuraavalla kerralla täytyy ottaa myös jotain lämmintä evääksi. Talven tuntua on jo ilmassa! Kotiin tullessa oli jo paljon "heränneempi" olo, voin siis suositella tätä konstia muillekin :)







~Hannele~

5.10.2021

Pyhä-Nattasen huipulla

Tähän mennessä vaikuttavin näkemäni paikka Suomessa oli Pyhä-Nattasen huippu, jossa kävimme reilu viikko sitten ollessamme Lapin reissulla miehen ja kuopuksen kanssa. Sieltä avautuvat maisemat olivat tietysti todella upeat, mutta jotenkin erityiseksi paikan tekivät valtavat toorit! Useita metrejä korkeat ja kymmeniä metrejä pitkät toorit näyttävät siltä, kuin joku olisi asetellut litteitä kiviä päällekkäin. Ne ovat kuitenkin luonnon aikojen saatossa muovaamia ja syntyneet, kun ympäriltä on pehmeämpi aines murentunut pois. Tuolla, jos jossain kyllä tunsi itsensä pieneksi!

Pyhä-Nattanen on osa Nattastuntureita ja sijaitsee Sodankylässä, Sompion luonnonpuistossa, lähellä UKK-puiston rajaa. Sinne lähtee erittäin kuoppainen tie Vuotsosta. Tien varressa 14-15 km päässä on kilometrin välein kaksi pysäköintilevikettä. Ensimmäiseltä pääsee 7 km:n mittaiselle rengasreitille ja jälkimmäiseltä 1,8 km:n matkan suorinta tietä huipulle. Suorinta tietä mennessä reitti on todella paljon helpompi. Kun luonnonpuistossa liikutaan, on luvallista kulkea vain merkittyjä reittejä pitkin. Päätimme kiertää rengasreitin ja lähdimme liikkeelle ensimmäiseltä parkkipaikalta. Ensin oli pari kilometriä aika tavallista metsäpolkua, jossa näimme pari poroakin. Vastaan tuli vanhempi pariskunta, jotka huikkasivat että teillä on rankka matka edessä! Tulimme laavulle ja siellä oli toinen vanhempi pariskunta makkaran paistossa. (He kertoivat yrittäneensä huipulle, mutta olivat kääntyneet takaisin kun reitti muuttui liian vaikeaksi. Heitä harmitti, ja minua harmitti myöhemmin heidän puolestaan kun toista kautta palatessamme reitti olikin niin paljon helpompi kulkea) Laavulta oli huipulle toiset pari kilometriä ja sieltä lähtiessä maasto alkoi niin hiljalleen nousta että siitäkin pystyi päätellä kovempia nousuja olevan edessä. Loppumatkasta sai enimmäkseen hypellä kiveltä toiselle ja välillä ihan kiivetä ja ottaa käsiä avuksi. Minä koetin pysyä parempikuntoisten perässä, varsinkin poika sai välillä tovin odotella kun viiletti kaukana edellä. Pyhä-Nattasen huipulla on vanha palovartijan mökki, jossa on aiemmin ollut kamiina mutta se on poistettu. Suuri määrä selvästi uusia polttopuita ja nurkassa olevat tavarat toivat kyllä mieleen että voisiko  uusi tulisija olla tulossa? Mökistä löytyi pari petiä, pöytä ja vieraskirja. Siellä pidimme evästauon. Vieressä on huussi, josta on ehkä hulppeimmat huussimaisemat ikinä! Tuon kyseisen huussin ja koko Pyhä-Nattasen bongasinkin joskus Äidin puheenvuoro-Inarin Instagramista.

Emme olisi millään malttaneet lähteä pois ja viivyimmekin huipulla parisen tuntia. Laskeva aurinko pakotti kuitenkin lähtemään, jotta ehdimme ainakin tielle ennen pimeää. Olisi kyllä upeaa joskus katsoa auringonlasku tuolla! Lähdimme alas suhteellisen helppokulkuista polkua, lopussa kuljettiin jo pitkin pitkospuita. Matkaa huipulta toiselle parkkipaikalle oli se vajaa 2 km ja siitä täytyi kävellä vielä reilun kilometrin matka ensimmäisellä parkkipaikalla olevalle autolle. Laskeva aurinko värjäsi taivaan yhtä punaiseksi kuin ruska maan varvut!

Toivon pääseväni tuonne uudestaan, silloin saattaa tosin riittää pelkkä huipulle nouseminen :)

Ajo-ohjeet ja reittikuvauksen löydät täältä.










~Hannele~