Kaupallinen yhteistyö Kauppakeskus Valkean kanssa.
Pari viikkoa sitten lapset viettivät hiihtolomaa ja itsekin sain loppuviikolle ylimääräistä vapaata.
Siihen täytyi tietysti keksiä jotain kivaa tekemistä ja kun pääsin tekemään yhteistyötä
Kauppakeskus
Valkean kanssa, päätimme lähteä viettämään päivää Ouluun. Meillä oli ajatuksena tehdä tyttöjen
reissu naistenpäivän kunniaksi, mutta otimmekin myös kuopuksen mukaan. Hänellä kun olisi muuten
ollut hyvinkin tylsä päivä kotona. Olimme
Valkeassa porukalla viimeksi pari vuotta sitten syyslomalla.
Silloin menimme Ouluun junalla ja vietimme päivän
Valkeassa sekä lähiympäristössä. Itse
olen toki käynyt siellä pari kertaa tässä välissä ja nuorisokin itsekseen. Edellisellä reissulla päivä
kului joutuisasti emmekä siksi nytkään miettineet päivälle erityistä ohjelmaa.
Valkeassa on n. 60
erilaista liikettä ja ravintolaa, joten päivän sai hyvin kulumaan eikä läheskään kaikkia kiinnostavia
liikkeitä ehditty edes kiertää. Kauppakeskuksissa tykkään aina itse myös istuskella ja katsella
ihmisvilinää. Sitä me harrastimme opiskelukavereiden kanssa jo nuorena Oulussa!
Valkean keskellä
kulkee Kesäkatu, jossa voi istuskella, tavata tuttuja ja vaikka seurata lavalla olevia esiintyjiä jos
sattuu sopivaan aikaan paikalle. Kesäkadun varrelta löytyvät myös lähes kaikki kahvilat.
Ihan ensimmäiseksi menimme syömään. 7 erilaista ravintolaa on
Valkeassa koottu yhteen paikkaan
Ravintolamaailma Köökiksi. Viime reissulla testattiin Friends & Brgrs, tällä kertaa lapsilla teki mieli
pizzaa. Tosin nuorin tytöistä olisi halunnut kokeilla sushia, mutta lopulta hänellekin kelpasi Rosso kun
lupasin, että kokeillaan sushia sitten seuraavalla kerralla. Jälkiruoaksi haettiin hetken päästä pari isoa
smoothieta Jungle Juice Barista. Kun oli vatsat vielä täynnä pizzaa, 2 isoa mukia riitti hyvin
jälkkäriksi koko porukalle. Illan herkkuhetkeen ostettiin mukaan laatikollinen Arnoldsin donitseja.
Ovat muuten erittäin herkullisia nuo yhdessä kuvassa näkyvät Rocky Road-donitsit!
Yksi
Valkean jännimmistä paikoista pienimmälle on käytävällä oleva lasikupu, jonka reunoilla voi
istuskella, ja josta on näkymä alapuolella, pohjakerroksessa olevaan Sokos Herkkuun. Reissun
lopuksi kävimmekin tekemässä vielä ruokaostokset siellä. Oli kätevä käydä ruokakaupassa samalla
reissulla, eikä tarvinut kotimatkalla enää poiketa erikseen mihinkään. Herkun valikoimassa
ihastuttivat monet erikoisemmat tuotteet, mitä ei tavallisista ruokakaupoista löydä. Ja voi, mitkä
juusto-, liha- ja kalatiskit Sokos Herkussa olikaan! Siellähän oli pikkukylän tyttö ihan silmät
ymmyrkäisenä tiskien äärellä. Miehelle toin tuliaiseksi kuhafileen, sai hänkin vähän herkutella kun ei
päässyt mukaan :) Kuulin myöhemmin, että Sokos Herkun ravintolassa on lauantaisin tarjolla
brunssi. Se täytyy ehdottomasti käydä joskus testaamassa kun sattuu Oulussa olemaan sopivaan aikaan.
Näin "maalla" asuvana olen aina kartellut parkkihalleja. Niissä tuntuu olevan aina tosi ahtaat ruudut
eikä meidän auto ole kovinkaan ketterä kääntymään. Mieluummin siis aina ennen olen Oulun
keskustaan mennessäkin ajanut esimerkiksi Torinrantaan ja kulkenut kävelemällä pidemmästi.
Syksyllä Oulussa käydessäni ajoin kuitenkin vahingossa Kivisydämeen kun olisi pitänyt ajaa
sisäänkäynnin vierestä. Se oli onnekas vahinko, sillä siellähän olikin ihan tilavaa ja kätevä pysäköidä
ja totesin että ihan turhaan ajan enää jatkossa kauemmaksi kun kerran ihan ydinkeskustan alle pääsee
noin kätevästi ja siitä vain nousee hissillä ylös. Kovilla pakkasillakaan ei tarvitse miettiä, lähteekö
auto pitkän päivän jälkeen käyntiin. Eikä tarvitse rapata lasejakaan tai vastaavasti kulkea vesisateessa :)
Kauppakeskus Valkea on kyllä mielestäni piristänyt Oulun keskustaa merkittävästi, ilman sitä ei
keskustassa varmastikaan olisi niin laajaa valikoimaa erilaisia liikkeitä ja palveluita!
Instagramissa uusimmassa kuvassa on kilpailu, jossa arvotaan 70 euron arvoinen lahjakortti
voittajan vapaasti valitsemaan
Valkean liikkeeseen. Käykäähän osallistumassa!
~Hannele~
P.S.
Valkean Sokos-liikkeissä on parhaillaan käynnissä sunnuntaihin asti kestävät
3+1-päivät, jossa löytyy joka päivälle hyviä tarjouksia!