15.10.2019

Retkellä osa 6, herkulliset retkieväät


Sunnuntain retken kohokohtana eivät tällä kertaa olleetkaan maisemat vaan retkieväät :D
 Lähdimme miehen ja pojan kanssa kävelylle metsään, vanhoja ajouria pitkin tuli tarvottua
reilun parin tunnin aikana ehkä n. 3-4 km. Mies pillitti matkan varrella pyitä ja teeriä,
silloin piti olla hiljaa ja rauhassa. Ihan hauska seurata, miten pillillä saa houkuteltua
lintuja lähemmäksi. Kotona tein purkkeihin juustokakkumaiset jälkkärit joihin laitoin
pohjalle digestive-voiseosta, sitten kermavaahdolla jatkettua ja vaniljasokerilla maustettua
valmista sitruunarahkaa ja päälle vielä kiiviä, säilykemandariineja ja vadelmia.
Tosin näistä tulikin alkuruoka, kun yli parin tunnin kävelyn jälkeen ajoimme autolla laavulle
ja nälkä kurni jo kovasti. Varsinainen ruokaeväs oli kebabilla ja muilla höysteillä täytetty
ranskanleipä. Sen inspiraattorina toimi vuosia sitten Iin grilliltä ostettu Renuburger, jonka nimi tosin 
on kuulemma jouduttu muuttamaan Relluksi, jonkun rekisteröityä Renu-nimen omalle tuotteelleen.
Meidän versiossa leivän kansi leikattiin pois ja leipään kaiverrettiin kolo täytteille. Kolo
täytettiin reilusti kebabilla, cheddarilla ja kermajuustolla, punasipulilla ja tomaatilla. Kannen ja 
täytteiden väliin laitettiin leivinpaperi, jotta kannen sai helposti pois lämmityksen jälkeen.
 Koko komeus käärittiin kotona folioon ja laavulla sitä lämmitettiin hiljalleen nuotion päällä. 
Tavoitteena että päällinen ei pala ennen kuin keskusta on lämmin. Lämmityksen jälkeen lisättiin 
vielä salaatti, suolakurkku ja kastikkeet. Sitten kansi takaisin ja puukolla paloiksi. Meillä on
aina käytetty hamppareiden syöntiin suodatinpusseja ja ne otettiin nytkin mukaan.
Syöminen on vähän siistimpää kun täytteet eivät pääse valumaan pohjasta syliin.
Ruuan päälle vielä termospullokahvit ja sitten istuttiinkin nuotiolla ihan pimeän tuloon asti.
Metsässä kävellessä oli märkää ja välillä satoikin, nuotiolla lämpeni ja vaatteetkin ehtivät
vähän kuivua. Minulla on hankintalistalla fiksut, vedenpitävät housut. Paremman puutteessa
jouduin nyt laittamaan jotkut miehen sadelahkeet. Ei niin kauniit mutta pitivät housut kuivina :D





















~Hannele~

6 kommenttia:

  1. Kyllä on kauniita kuvia ja hyvät eväät!

    VastaaPoista
  2. Nami, mitkä eväät! Oisinpa ollut mukana. :)

    VastaaPoista
  3. Ooh mitkä eväät! Joskus se päähuomio saa todentotta olla eväissä. Mutta miksi mä en ole koskaan käyttänyt suodatinpussia hampparin syömiseen! Nerokas idea!

    VastaaPoista
  4. Oumai, mitkä eväät! Ihanaa <3 Me ostettiin just Kuusamon reissulta kuksat enkä malta odottaa, että päästään käyttämään niitä ensimmäistä kertaa.

    VastaaPoista
  5. Ai että miten ihania tunnelmakuvia. Hyvät eväät on kyllä retkellä ihana kohokohta. Niin kauniisti olet laittanut purkkiin nuo juustokakut

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥