12.3.2016

8 vuotta bloggausta - ARVONTA!

12.3.2008 klo 15.40 olen kirjoittanut ensimmäisen blogipostaukseni.
Ja tänään, 8 vuotta myöhemmin tämä postaus tulee ulos samalla
kellonlyömällä :) 8 vuotta, se on muuten tosi pitkä aika!
En olisi ikinä arvannut, kuinka tärkeä osa elämää bloggaaminen
tulee olemaan ja kuinka paljon asioita se tuo mukanaan.
Uusia ihmisisä, uusia kokemuksia, ihan uusia taitoja.
Ilman blogia olisin tuskin kehittänyt esimerkiksi valokuvaustaitojani
tähän pisteeseen. Blogi alkoi nimellä Näperryksiä laidasta laitaan.
Blogi oli ensimmäiset reilu puoli vuotta vuodatuksen puolella,
sieltä se löytyy edelleen ( kamalaa katsottavaa :D) mutta jatkui
tavallaan samana blogina bloggerin puolella. Nimeä inhosin melkein
alusta asti ja muistaakseni n.  parin vuoden jälkeen muutin
nimeksi Täyttä Elämää. Se onkin tuntunut hyvältä nimeltä tähän asti :)
Aloitin blogin koska halusin mukaan erilaisiin vaihtoihin, joita
siihen aikaan järjestettiin paljon. Ihan ensimmäiset kuvatkin
on otettu siskon kameralla, kun odottelin omaani postista.
Että aika tyhjästä on lähdetty! Alkuun, ja aika pitkäänkin 
bloggasin tosi anonyymisti niin kuin siihen aikaan suuri osa.
En laittanut edes kotoa sisäkuvia, vaan enimmäkseen blogin
sisältö koostui leivonnaisista, korteista, erilaisista vaihdoista ym.
Pikkuhiljaa aihepiiri laajeni ja nykyään tätä kai voi sanoa lifestyle-blogiksi
Mihinkään muuhun kategoriaan blogiani on vähän vaikea laittaa.

Kiitos kun olette mukana, jatketaan nyt ainakin seuraavat 8 vuotta ;)

Ja koska on synttärit, täytyy sen kunniaksi tietysti laittaa pystyyn
arvonta. Victoriina lahjoittaa palkinnoksi 50€ lahjakortin!

Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tähän postaukseen
19.3. mennessä. Ja koska Victoriinan valikoimissa on niin
paljon ihania astioita, haluaisin kuulla mikä niistä on sinun lempparisi?

Oma lempparini tällä hetkellä Greengaten kahvallinen Oona-muki







Onnea arvontaan, ja kiitos teille vielä kerran 

P.S. Victoriinan facebook-sivuilla on käynnissä arvonta myöskin!

~Hannele~

147 kommenttia:

  1. Onnea kahdeksan vuotiaalle blogille!<3 mun lemppareista on greengaten harmaa sävytteiset lattemukit, ei osaa yhtä lempparia valita! :)

    VastaaPoista
  2. Paljon Onnea 8- vuotiaalle blogille! <3
    Oma lempparini on Greengaten Bianca warm grey lattemuki. :)
    aidafounnn@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Onnea kahdeksasta vuodesta ja ihanaa kun lupasit toisen mokoman lisää!
    Osallistun ilman muuta. Kävin katsastamassa tarjontaa ja kyllä nuo Oona lattemukit ovat kauniita. Myöskin Aurat miellyttivät silmää. Tämä on tietysti turhaa löpinää, sillä ei sellaista Green Gatea olekaan, joka ei silmää miellyttäisi:)

    VastaaPoista
  4. Onnittelut 8-vuotiaalle :) Lattemuki Oona grey on yksi lemppareista.
    -Anneli
    anne.lie(at)outlook.com

    VastaaPoista
  5. Onnea blogisynttäreistä! Tosiaan tuntuu, että juuri vasta aloitit. Ainakin nuo Greengaten kulhot ovat suloisia. Terkut Päiviltä.

    VastaaPoista
  6. Onnea paljon! Minusta nuo greengaten pallokkaat astiat ovat hauskoja :) miianblogi(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  7. Greengaten harmaat lattemukit mun suosikkeja. Onnea blogillesi, olet ollut ahkera :)
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  8. Onnea blogille! Olen ollut kolme vuotta mukana. Tuo kuvissa näkyvä vaaleanpunainen pallomuki olisi mieluisin :)

    VastaaPoista
  9. Bianca warm grey on ihana. Onnea! paperitypy ät hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Onnea 8-vuotiaalle!

    Tällä hetkellä tarvetta olisi eniten pienille kulhoille Greengate, Alba pale grey , medium kulho. Saman sarjan pyyhkeitä jo löytyy :)

    VastaaPoista
  11. Onnea blogille! :)
    Olen ihan äskettäin aloittanut Greengaten lattemukien keräilyn, joten mikä tahansa kaunotar olisi tervetullut. Kauan se kestikin ennen kuin alkuun pääsi :)

    VastaaPoista
  12. Onnea! Uskon, että matkaon ollut antoisa :D Kehittymisen riemu on ihanaa!
    Pallolyhty on suosikkini.

    VastaaPoista
  13. Onnea 8-vuotiaalle!
    Minun suosikko on Greengate, Audrey indigo, kannu.

    VastaaPoista
  14. Onnea 8-vuotiaalle!

    Greengatet ovat suosikkejani. Mukana arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  15. Onnea 8-vuotiaalle blogille! Greengaten astiat ovat omia suosikkejani <3

    VastaaPoista
  16. Onnea blogillesi! My green ja my peach mukit on kivan keväisiä!

    VastaaPoista
  17. Onnea kahdeksanvuotaalle! <3 Suosikkejani ovat nuo harmaan sävyiset mukit!

    VastaaPoista
  18. Onnittelut, huikeen pitkä aika! :)
    Suosikki on tietysti "kärpässienikuosilliset"mukit :D

    VastaaPoista
  19. Onnea merkkipäivänä! :) Minun suosikkini on Greengaten harmaa Bianca-lattemuki.

    VastaaPoista
  20. Onnea blogille! 8 vuotta on pitkä aika!
    Suosikkini on kaikki kannut!

    VastaaPoista
  21. Vau, 8 vuotta on tosi pitkä ikä blogille, onnea :)
    Niin tahtoisin Dora White -lautasia,lautasten uusiminen olisikin ajankohtaista <3
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  22. Onnea blogille! :) Lattemuki Sophia vintage on aika ihana!

    VastaaPoista
  23. Onnea onnea! :) Nyt en osaa valita, mutta joku GG:n lattemuki :)

    VastaaPoista
  24. Onnea paljon 8-vuotiaalle. Suosikkini on Greengate, Latte cup Stephanie red, vaikkakin on edes vaikea valita monista ihanuuksista

    VastaaPoista
  25. Onnittelut blogille! :) suosikkini on ne kukkamukit. arjenmiljonaari@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Hei onnea! Harvoin kommentoin, mutta aktiivisesti luen mukavaa blogiasi :) tulevat vuodetkin :)! Lattemukit ovat ihania. Minulla on muutamia pareittain, joten pari uutta kuosia olisi tervetulleita.

    VastaaPoista
  27. Onnea pitkästä blogiurasta :) Dora white lattemuki on astiasuosikki.

    VastaaPoista
  28. Onnea blogille ja blogin kirjoittajalle myös. :)

    Tuo kahvipurkki ois ainakin kiva kyllä.

    VastaaPoista
  29. Onnea blogille ja blogin kirjoittajalle myös. :)

    Tuo kahvipurkki ois ainakin kiva kyllä.

    VastaaPoista
  30. Paljon Onnea ja pitkää ikää blogillesi. GG lattemukit tai tuo harmaa tähtikannu miellyttää mun silmää.

    VastaaPoista
  31. Lovely table wear... great patterns & colours!

    http://beautyfollower.blogspot.gr/

    VastaaPoista
  32. Hurjan paljon onnea! :)
    Simone white kulho on ehdottomasti lempparini :) Kaunis!
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Harmaan sävyiset gg mukit on nättejä. T. Hannele-kaimasi

    VastaaPoista
  34. Sylintäydeltä onnea blogille ja sinulle kaiken aherruksen takana!
    Niin viehättävä palkinto, että olen mukana!

    Lempeää viikonvaihdetta täältä kukkivien mantelipuiden katveesta!

    VastaaPoista
  35. Harmaan sävyset gg motit suosikkeja täälläkin.kiitokset kivasta blogista.

    VastaaPoista
  36. Onnea! Mukeja ei oo koskaan liikaa! Terkuin Outsa

    VastaaPoista
  37. Rakastan kukkia, myös astioissa.
    veronica.laitinen@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  38. Ihania astioita! :)

    nallepuhi_93@hotmail.com

    VastaaPoista
  39. Ihania astioita! :)

    nallepuhi_93@hotmail.com

    VastaaPoista
  40. Onnea 8-vuotiaalle myös täältä. Nuo Greengaten lattemukit olis söpöt :)

    VastaaPoista
  41. Onnea 8-vuotiaalle blogille. Tämä on niin hyvä blogi. :) En kyllä osannut valita suosikkia astioista, kaikki niin ihania.
    -Mirja-

    VastaaPoista
  42. Onnea 8-vuotiaalle blogille! Greengaten harmaat lattemukit ovat omia suosikkejani :)
    - Arjakaisa

    VastaaPoista
  43. Onnittelut! Nuo lattemukit harmaan sävyisinä mun suosikkeja!

    VastaaPoista
  44. Onnea! Harmaat mukit täälläkin suosikkina!

    VastaaPoista
  45. Onnea kahdeksasta vuodesta. Itsellä tulee se täyteen syksyllä, jotenkin kaipaan niitä vanhoja aikoja ja kotikutoisia blogeja. Mukeista ihanin oli alli-muki, vaikka kivoja kaikki

    VastaaPoista
  46. Soup Bowl Dora White, kahvipurkit ja kaikki muutkin ovat kyllä kauniita! Onnea merkkipäivän saavuttamisesta :) Hyvä juhlapäivä onkin, meiän "vauvan" synttäripäivä!

    VastaaPoista
  47. Onnea kauniille ja innostavalle blogillesi <3 Munblempparina Greengaten uudet mukit, joita pari jo ostinkin. En muista nimeä. Tänään suunnittelin, että yhden keittiönkaapin oven irroitan ja teen siihen avohyllyn Greengateille :D

    VastaaPoista
  48. Onnea kauniille ja innostavalle blogillesi <3 Munblempparina Greengaten uudet mukit, joita pari jo ostinkin. En muista nimeä. Tänään suunnittelin, että yhden keittiönkaapin oven irroitan ja teen siihen avohyllyn Greengateille :D

    VastaaPoista
  49. Onnittelut 8 vuotiaalle :) Mun lemppari taitaa olla tällähetkellä tämä: http://www.victoriina.fi/product/539/greengate-abelone-white-lattemuki

    VastaaPoista
  50. Onnittelut ihanalle blogillesi! Lempituotteeni ovat Greengaten mukit.
    m.mattila@nic.fi

    VastaaPoista
  51. Onnea 8-vuotiaalle blogille :) suosikkikuvioni Greengatella on tällä hetkellä Oona gray, seuraavana hankintalistalla on lautaset. sundvkata@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Hennajenniina
    Onnea oikein paljon 8-vuotiaalle, valintani on http://www.victoriina.fi/product/440/greengate-soup-bowl-dora-white

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  53. Onnea kahdeksanvuotiaalle!
    Minusta nuo kaikki Greengaten astiat on niin ihania. Eniten taidan tykätä noista pallollisista. Ja niistä ehkä kaikkein eniten tuosta, joka on sininen pohjaväriltään ja siinä on valkoiset pallot. :)

    VastaaPoista
  54. Kunnioitettava määrä vuosia bloggarina, onneksi olkoon !
    Minun sydämeni valloitti kukka-astiat, eli Greengate Simone white kulho, niissä on sitä jotain =)

    VastaaPoista
  55. Vau, onnea 8-vuotiaalle! :)
    Minun suosikkini on Greengaten Oona Grey. Tosin kaikki niin ihastuttavia! <3
    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Onnea blogille ja sen kirjoittajalle. Kahdeksan vuotta on hurja aika. Tuollahan oli vaikka mitä ihanuuksia joita voisin tilata meille mutta musta ja valkoinen kahvipurkki pisti heti ensimmäisenä silmääni. Eli ne menisi varmasti ekana tilaukseen.
    Suortuva@hotmail.com

    VastaaPoista
  57. Greengaten astiat ovat kaikki ihania.(merja.niskanen@hotmail.com)

    VastaaPoista
  58. Onnea 8-vuotiaalle! :) Tykkään noista kaikista missä on palloja :) Ja myös tähtikannu on ihana!

    VastaaPoista
  59. Onnea 8-vuotiaalle:-) Kyllä se on tuo Amanda white minilattekuppi nyt lemppari:-)

    VastaaPoista
  60. Onnea ja jatka samaan malliin! :)
    Olkoon lemppari vaikka Oona dark grey-muki.
    elinas88@hotmail.com

    VastaaPoista
  61. Paljon onnea!
    Lempparini on Greengaten Aura peach -lattemuki :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Amanda White kulho on yksi kauneimmista. km72@luukku.com

    VastaaPoista
  63. Paljon Onnea mahtavasta 8-vuodesta! Suosikkini on Greengate kannu Star warm.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  64. Onnittelut!
    Kaikki Greengaten astiat ovat hurmaavia, mutta ehkä suosikkini on tämä: http://www.victoriina.fi/product/603/greengate-spot-pale-blue-lattemuki
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  65. Lusikat ovat ihania.Blogisi on tyylikäs.
    -marjatta-

    VastaaPoista
  66. Onnea blogille!! :) Bianca warm grey on suosikkini. lottakooo@gmail.com

    VastaaPoista
  67. Onnea blogille. Ihana arvonta.
    Suosikkini on Sophia vintage -sarja.
    E-R

    VastaaPoista
  68. Harmaa lattemuki
    merja.ruotsalainen@kuopio.fi

    VastaaPoista
  69. Onnea Blogille. suosikkini on Greengate Vilma Vintage kuppi.
    sirkku.eskolin@elisanet.fi

    VastaaPoista
  70. Onnitteluhaleja - kahdeksan vuotta on kyllä juhlimisen arvoinen saavutus<3 Riviera Maisonin säilytyslaatikot ovat lemppareitani:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ups, pitikin ilmeisesti valita astia-sarjoista:D Dora White on niistä suosikkini<3

      Poista
  71. Onnea paljon blogille! Greengaten Mug Bianca warm grey- mukit ovat upeita.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  72. Hurjasti onnea! Kahdeksan vuotta on tosi pitkä aika.
    Oona grey lattemuki miellyttää minun silmääni :)

    VastaaPoista
  73. Jo on hurja blogitaival sinulla takana,onnea kovasti!
    Viime päivinä olen moneen kertaan ihastellut Greengaten astioita ja tykkään tuosta mainitsemastasi mukista kovasti. Omaan keittiöömme sopisi Audrey Indigo kannu:) Ihana arvonta!!

    VastaaPoista
  74. Onnea 8-vuotiaalle :) Oona kahvallinen lattemuki dark grey on lempparini

    VastaaPoista
  75. Onnea! Lasikupu jalallisen lautasen kera. Siihen voi laittaa herkkuja esille.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  76. Happy Bithday :) Oona kahvallinen lattemuki on lempparini :) ihana blogi!
    eavainio@gmail.com

    VastaaPoista
  77. Onnea taaperoiän ohittaneelle ;)
    Gg:n red spot lattemuki ehdoton ykkönen! Värin puolesta. Kyllä sieltä muutakin ihanaa löytyisi.

    VastaaPoista
  78. Onnea! Green gaten red spot muki on yksi ehdottomista suosikeistani. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  79. Onnea onnea!! Tykkään blogistasi, vaikka harvoin kommentoin. :)
    Aibakin Greengate kannu iski silmään tuolta. <3

    VastaaPoista
  80. Onnea onnea!! Tykkään blogistasi, vaikka harvoin kommentoin. :)
    Aibakin Greengate kannu iski silmään tuolta. <3

    VastaaPoista
  81. Onnea 8-vuotiaalle! Greengaten Marie pale blue-kulho on suosikkini, aivan ihana <3

    VastaaPoista
  82. Paljon onnea 8-vuotiaalle ja eikun toiset moiset lisää:)
    Voe mahoton mikä ihana arvonta...Vilma vintage teekuppi on minun suosikkini:)
    amto(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  83. Mukana. Greengateista tykätään täälläkin.

    VastaaPoista
  84. Onnenhalit :) Greengate, Bianca warm grey, lattemuki on ihanin

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  85. Greengate, mikä vaan,on niin ihania.

    VastaaPoista
  86. Onnea 8-vuotiaalle! :)

    Suosikkini on Greengate, Aura grey lattemuki.

    xevex82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  87. Paljon onnea 8-vuotiaalle! :) Oma suosikkini on dora lattemuki.

    mari.h_84@netti.fi

    VastaaPoista
  88. Suosikkini on Greengaten harmaa lattemuki.
    mariah-79@suomi24.fi

    VastaaPoista
  89. Värien ja pallokuvioiden ystävänä silmää miellytti heti Greengate Spot red -lattemuki. Onnea 8-vuotiaalle!
    -Kipsuli-
    fredriikka1@luukku.com

    VastaaPoista
  90. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  91. Onnea ihanalle blogille jossa on hyviä leivonta-ohjeita ja niin kauniita kuvia Minun suosikkejani ovat kaikki pilkulliset lattekupit ja seuraavana hankintalistalla tuo kuvissasi oleva vaaleanpunainen

    VastaaPoista
  92. Pilkulliset greengaten latteuksia.
    p.helmet.l@gmail.com
    -päivi-

    VastaaPoista
  93. Greengate , Dora White, lattemuki on minun suosikkini :)

    VastaaPoista
  94. Greengate , Dora White, lattemuki on minun suosikkini :)

    VastaaPoista
  95. Oona grey-lattemukit miellytti tällähetkellä eniten. ♡ mutta mielettömän herkkuja kyllä monet muutkin tuotteet tuolla. Victoriina on muutenkin niin tunnelmallinen pikku kauppa että siellä pitäis jokaisen käydä :)

    VastaaPoista
  96. Onnea blogitaipaleellesi! Suosikkini astioista ehdottomasti Simone vhite kipot ❤

    VastaaPoista
  97. Onnea blogitaipaleellesi! Suosikkini astioista ehdottomasti Simone vhite kipot ❤

    VastaaPoista
  98. Onnea blogille! :) Greengaten Mimi green lattemuki sopisi omaan pieneen kuppikokoelmaan. <3

    VastaaPoista
  99. Onnea onnea onnea! Ihania postauksia seuraaville 8 vuodelle myös! Ja jos pitää valita niin Oona Grey lattemukit on tosi kauniita. Terveisin, EevaV

    VastaaPoista
  100. Paljon onnea ja menestystä myös tulevaan. Onhan tuolla vaikka mitä kivaa :) Itse tykästyin tähän: Greengate , Mug Bianca warm grey. Mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  101. Onnea kivalle blogille!:) Greengatet on nättejä!
    terv. teija-vahasarja@hotmail.com

    VastaaPoista
  102. Onnea, onnea. Ihanaa täyttä elämää! <3
    Kaikki harmaan sävyiset mukit sykähdyttävät minua!

    VastaaPoista
  103. Oona grey -lattemuki :) Ja paljon on muutakin ihanaa.
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  104. Vilma vintage teekuppi ois ihana (monen muun lisäksi) vast'ikään teen juonnista innostuneelle. Terv. atzalea
    Kiitos kivasta blogista!

    VastaaPoista
  105. Onnea 8-vuotiaalle! Mä oon myöskin aloittanut bloggaamaan 2008, mutta oon häpeissäni joskus poistanut ensimmäisiä postauksia ja aihealue on myös muuttunut täysin. Nyt on jo koko blogikin muuttanut :) greengateista on vaikea sanoa lempparia, mutta Aura miellyttää silmää :)

    VastaaPoista
  106. Onnea blogillesi! Kaikki astiat on kyllä ihania, esim dora-astiat.
    -satu

    VastaaPoista
  107. Onnittelut hienoista vuosista! GG tuotteista erityisesti vintagehenkiset kukkamukit miellyttävät.

    VastaaPoista
  108. Greengaten tähtikannu on mun suosikki. Onnea 8-vuotiaalle!
    tanja.sieranta (at) windowslive.com

    VastaaPoista
  109. Onnea! Greengaten harmaat on mun suosikkeja!
    -aatu-

    VastaaPoista
  110. Tiina P onnittelee! Yksi suosikeista on Greengate, Alba pale grey, medium kulho.
    tiina.palomaki(at)kolumbus.fi

    VastaaPoista
  111. Vintage tyyppiset kukkamukit ovat kauniita, ehkä..... Paljon mukavaa,vaikea päättää.

    VastaaPoista
  112. Älä sure..Niin munkin ekat postaukset oli ihan kaameita :)) Mutta Onnea!!! Kehitytään yhdessä! http://www.victoriina.fi/product/569/greengate--mug-bianca-warm-grey
    Niin upeita!!
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  113. Onnea 8v!Pitkä ura sulla jo takana!Tykkään myös noista harmaista greengate-mukeista ja miksei hempeä vaal.pun.mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  114. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  115. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  116. Greengaten kahvallinen oona muki.:-)
    -Tuija-

    VastaaPoista
  117. Hurjan paljon onnea! Harmaan sävytteiset lattemukit :)

    VastaaPoista
  118. Onnea! Osallistun arvontaan, ja suosikkeina harmaan sävyiset mukit��
    Jasminautio@hotmail.com

    VastaaPoista
  119. Onnea 8-vuotiaalle! Kiitos kivasta blogista!
    Tykkään harmaista greengatemukeista, kuten niin moni muukin.

    VastaaPoista
  120. Onnea 8-vuotiaalle!Greengate mukit ovat minunkin suosikkeja!
    marsar69@luukku.com

    VastaaPoista
  121. Jostainhan sitä jokainen blogi on aloittanut, mitä sitä suotta häpeämään. :) Huikea matka sulla jo takana, paljon onnea!
    Greengaten harmaa Bianca-lattemuki on erityinen lempparini.
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  122. Mai peach mukit ja Aura lautaset samalla värillä.
    Pitkään tässä onkin jo blogituttuja oltu! Tsemppiä eteenpäinkin!

    VastaaPoista
  123. Moikka. Sulla on kiva blogi, seuraan usein. Oona grey -lattemuki on mun suosikki.
    T. Outi, outi.torvinen@dnainternet.net

    VastaaPoista
  124. Onnea ! Blogiasi on ihana seurata, piristävä! Lemppari on joku harmaista mukeista, vaikea valita vain yhtä.
    -Saija-

    VastaaPoista
  125. No ohhoh, onnea. Kuinkahan kauan sitä ite on kirjotellut.. Hmmm. Lemppari noist astioist on varmaan Mai green muki ja kulho, siis se kuvio ja väri kun on vihreetä. :)

    VastaaPoista
  126. Onnea 8-vuotiaalle :) Tuolla kaupassa oli monta kivaa, mutta sanotaan vaikkapa Bianca warm grey-muki, toisaalta myös noissa kukka-aiheisissa astioissa on oma viehätyksensä.

    VastaaPoista
  127. Onnea onnea onnea! Kaikki nuo mukit ovat ihania,kahvalliset ehkä käytännöllisimpiä? Toivottavasti jatkat vielä pitkään bloggaamista:)

    VastaaPoista
  128. onnittelut 8-vuotiaale blogille!!!=) ihastuin Aura grey-mukeihin! olis jatkoa muille Greengateille!mukana arvonnassa!
    Arja
    arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  129. Onnea 8-vuotiaalle! ihastuin erityisesti Riviera Maison hurrikaaniin! sen kotiuttaisin!=)Mukana!
    T.Jutska
    pilkku10@hotmail.fi

    VastaaPoista
  130. Onnittelut! Nuo vaaleanpunaiset aura lattemukit tahtoisin. :)
    -Kirsi

    VastaaPoista
  131. Onnea kuluneesta blogitaipaleesta ja onnea myös tuleviin vuosiin :) suosikkini on ihanat gg:n astiat.

    VastaaPoista
  132. Greengate, Soup bowl Dora white löytäisin mielelläni omasta kaapistani. Osallistun onnitellen.

    VastaaPoista
  133. Onnea ihanalle blogille! Greengatet on kaikki niin ihania ettei niistä voi valita yhtä...

    VastaaPoista
  134. Greengaten Audrey rasberry -kannu on aivan ihana!
    saya
    sayav(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  135. greengaten audrey rasberry kannu. -T.Y.

    VastaaPoista
  136. Onnea blogille!! Nuo Green Gates harmaan sävyinen astiat ihania :) -hantta-

    VastaaPoista
  137. Onnea ja iloisia blogin oisko se sana teko vai kirjoitus hetkiä!! Ja greengate gray mukit on mun suosikki

    VastaaPoista
  138. Onnea! Onpa äkkiä aika mennyt jo 8 vuotta :) en omista yhtään tuollaista mut kaikki näyttää kauniilta :) t. Päivi

    VastaaPoista
  139. Onnea synttärinä. Kaikki kelpais. En omista vielä yhtään tuommosta. T. Annika L

    VastaaPoista
  140. Onnea 8-vuotiaalle. Blogia ollut mukava seurata. Arvonnassa mukana. Eniten tykkään
    noista ruusukukkaisista mukeista ja lusikoista. Terveisin Taikku.

    VastaaPoista
  141. Onnittelut! Suosikkini on Abelone raspberry lattemuki.

    VastaaPoista
  142. Tällä hetkellä oma suosikkini oli tuo Green Gaten ihana korvallinen Abelone white-muki. Oikein paljon onnea blogillesi!

    VastaaPoista
  143. Onnea :) lempparini on harmaa-sävyiset :) saara raudaskoski

    VastaaPoista
  144. Onnittelut blogin synttäreiden johdosta. Suosikki on Mailegin possut, puput, nisset ja oheistuotteet...söpöjä!

    Satu

    kotiaitisisustaa(a)gmail.com

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥