25.5.2020

Pirttijärven eräpolku

Olimme eilen nuorimmaisen kanssa sunnuntairetkellä Pirttijärven eräpolulla, Kannuksessa.
Vaikka olen Kannuksesta kotoisin, ei polkua ole tullut aiemmin kierrettyä. Itse asiassa en muista
edes kuulleeni siitä ennen kuin veljeni laittoi jokin aika sitten kuvia polun mainioista 
"liikennemerkeistä" Muistelen tosin että ala-asteella oltaisiin käyty jossain tuolla suunnilla retkellä ja
 juotu vettä lähteestä tuohilipillä. Täältä luin että eräpolku on syntynyt vuonna 1994 luontopolun 
jatkeeksi, joten jos se luontopolku on ollut jo aiemmin, ehkä kävimme siellä silloin?

Pirttijärven eräpolku on Välikannuksen metsästysseuran talkoovoimin tekemä, 3,4 km mittainen
reitti. Se kulkee vaihtelevassa maastossa ja polun varrella on mm. Ala-Paskolampi, kivikautinen
jätinkirkko eli hiidenlinna sekä 1980-luvulla lintujärveksi vesitetty Pirttijärvi. Pirttijärven rannalla
on taukopaikka, josta löytyy laavu, pöytä ja penkit, lintutorni, huussi ja aitta jonka sisällä oli 
jonkinlainen valokuvanäyttely. Polttopuita näkyi olevan reilusti. Me lähdimme liikkeelle 
ensimmäisen kyltin kohdalta joka nähtiin ja parkkeerasin tien varteen. En sen kummemmin
karttaa tutkinut ja Linnaharjun jälkeen tultiinkin paikoitusalueelle sekä polun varsinaiseen
aloituskohtaan. Mutta oikeastaan ei ole merkitystä, mistä kohtaa reitin aloittaa, polku ylittää
tien pari kertaa ja molemmissa kohdissa näytti olevan auto parkissa.

Polku on enimmäkseen helppokulkuinen mutta joissain kohdissa oli kuljettava kiveltä kivelle
astuen, joten kovin esteetön reitti tämä ei ole. Polun parasta antia olivat ehdottomasti hauskat
"liikennemerkit" jotka varoittivat mm. muurahaisista polulla tai kertoivat jänisten etuajo-oikeudesta!
Kokonaisuudessaan yksi mieluisimmista luontopoluista tähän asti, ehdottomasti mennään uudelleen.
Aika lähellä on myös Iso Riutanluola, jota myös Toristuksen luolaksi sanotaan. Ne täytyy
käydä porukalla tutkimassa myös tämän kesän aikana :)

Pirttijärven eräpolku löytyy kun ajaa Kannuksesta Himangalle päin n. 8 km ja käännytään oikealle 
Mannilaan. Tässä risteyksessä on jo kyltti eräpolusta, siitä on vielä jokunen kilometri matkaa.
Täällä polun osoitteeksi sanotaan  Mannilantie 244, Kannus









~Hannele~

7 kommenttia:

  1. Tervehdys. Kävin äsken pitkästä aikaa Raution Eihvelillä ja kun Googletin noilla sanoilla löysin tänne.Hyviä kuvia ja pikku tarinaa niiden tukena. PuuPekkana olen kierrellyt aika paljon lähialueiden laavuja ja kotia ja ellei tuo jättämäni osoite toimi, niin PuuPekalla Googlettamalla löydät näppärästi blogiini. Metso näyttää tietä. Sivupalkissa on toimivia linkkejä. Ehkä löydät sieltä jonkin uuden retkikohteenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos käynnistä! Täytyypä tulla vastavierailulle katsomaan josko löytyisi uusia retkeilyvinkkejä 😊

      Poista
  2. Pari vuotta sitten käytiin tuolla kantohankien aikaan, näimme paljon ilveksen jalkiä kun oikaisimme metsän poikki parkkipaikalle takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla varmaan eläimet viihtyykin kun on niin omassa rauhassa. Siellä Metsähallituksen Palosaaressa oli myös paljon ilveksen jälkiä silloin kun käytiin 😊

      Poista
  3. Kuvien kautta välittyi kauniisti, Suomen kaunista luontoa jota tällä hetkellä ikävöin. ❤❤

    VastaaPoista
  4. Hei, oletko vieraillut Partio-Jylhän polulla? Kumpi lienee parempi retkikohde alle 5-vuotiaiden lasten kanssa? Meidän väkeä toki helpottaisi myös se, että puut löytyisi valmiina. Mikähän niiden laita lie näillä poluilla on yleisesti ottaen.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥