2.1.2018

Arki alkoi

Niin on siirrytty arkeen taas, ja koululaiset palasivat koulun penkille 
Vanhin tytöistä aloittaa vasta maanantaina opintonsa ja minä saan näillä näkymin 
tehdä vielä tämän viikon hommia kotona mutta muut palasivat jo normaaliin arkeen.
Tälle vuodelle ostin sellaisen kalenterin, joka mahtuu pienempäänkin käsilaukkuun.
Ruskeat keinonahkakannet viehättivät tällä kertaa. Kalenteriin olen kirjoitellut ylös toiveita 
ja tavoitteita tälle vuodelle. Olen vasta jonkin aikaa sitten alkanut kirjoittaa asioita enemmän ylös
mutta päivänkin aikana tuntuu saavan enemmän aikaan, kun ensin kirjoittaa listan päivän tehtävistä :)




Nyt taidan lähteä keittämään kahvia, otin nimittäin äsken uunista jotain aika hyvää!
Siitä tavoitteena saada video julkaistua YouTubessa huomenna klo 7 :)

~Hannele~


6 kommenttia:

  1. Minäkln laitoin kalenterin eilen tilaukseen.Ihan peruskalenteri,kun haluan myös pitää paperista versiota.Hyvää alkavaa vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aikku, samoin Sinulle! En minäkään osaisi ihan pelkästään olla sähköisen kalenterin varassa, aina on kuitenkin riski että tiedot häviää. Vähän tekisi kyllä mieli tilata joku kiva erikoiskalenteri lisäksi :)

      Poista
  2. Tänään palasin töihin ja heti huomasin että kalenteri puuttuu, joten tänään onkin ohjelmassa kalenterin hankinta. Itselläni on kotona oma kalenteri ns perhekalenteri ja sitten töissä tällainen perinteinen pöytäkalenteri. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhekalenteri olisi varasti monesti kätevä. Tosin meillä ei kovinkaan paljon ole harrastuksia tai muita menoja, jotka kovasti vaikuttaisivat muun perheen elämään. Lapset kun kulkevat kerhoihin ja muualle itsekseen täällä :)

      Poista
  3. Aikast ihanan näköistä tuo, mitä uunista otit. Sun videoita on, kuten oon ennenkin sanonut, ihanan rentouttava katsella. Nyt menin katsomaan tuon porkkanapiirakan ohjeen ja varmaan pakko siirtyä tuonne keittiön puolelle.. Tuorejuustoa ei ole, mutta olis maitorahkaa, mahtaisko onnistua?

    Ihanaa alkavaa vuotta. Munkin kalenteri loppuu ensi viikolla, joten uuden hankinta on väistämättä edessä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Sofia! Minä oon nyt ollut vähän hidas näisen kommenttien kanssa mutta instastahan tuo selviskin jo että hyvin onnistui sun sovellettukin versio :D

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥