Olen tehnyt lusikkaleipiä tasan kerran aiemmin,
mutta ystäväni on toivonut videota niiden teosta
joten päätin eilen sitten viimein sen kuvata.
Perinteisesti lusikkaleivät tehdään teelusikan
kokoiseksi, mutta jostain kumman syystä en löytänyt
meiltä sellaista vanhaa syväpesäistä teelusikkaa.
Joten käytin sitten ruokalusikkaa.
Katoaako muilla pikkulusikat oudolla tavalla?
Uudet lusikat ei muuten ole yleensä kovin syviä,
joten vanhassa vara parempi. Taaskin :)
Lusikkaleivät:
200g voita
2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
Sulata voi ja keitä sitä hiljalleen, kunnes väri muuttuu kullanruskeaksi.
Jäähdytä. Sekoita kuivat aineet ja lisää voi-sokeriseokseen.
Sekoita tasaiseksi. Painele taikinaa lusikkaan ja liu'uta varovasti irti.
Paista 175 asteessa n. 10 minuuttia. Anna jäähtyä.
Levitä tasaiselle puolelle hieman marmeladia tai hilloa
ja paina toinen pikkuleipä päälle. Sokeroi lopuksi.
Otan mielelläni jatkossakin toiveita vastaan
leivontavideoiden aiheisiin liittyen :)
Kaunista sunnuntaita!
~Hannele~
Mammani teki noita aina pyöreänä....ja niiden nimi oli rakastuneet.:)
VastaaPoistaNo aika söpöä :D
PoistaNuo astiat <3
VastaaPoistaNe on parin(?) vuoden takainen löytö kirpparilta :)
PoistaNoita lusiakkaleipiä tein lapsena äidin kanssa viimeksi.
VastaaPoistaNyt vois olla jo aika tehdä uudestaan ;)
PoistaMinä rakastan sinun videoitasi.Niiden katselu on jotenkin hoitavaa.Voisi tietysti käydä niin,että siinä itse kokee suurta toivottomuutta omasta liian niukasta elämysten tuottamisesta.Mutta ei suinkaan.Kaunis musiikki,harmonia,kaikki.Ja hyviä ohjeita,joilla voi ilahduttaa perhettä.Kun joku valmiiksi miettinyt.Olet niin,niin taitava.
VastaaPoistaKiitos ❤ Tämä kommentti toi kyyneleet silmiin :)
PoistaLusikkaleipiä en olekkaan tehnyt pitkään aikaan.
VastaaPoistaTykkään myös kivoista videoistasi. Musiikki niissä on ihanan rauhoittavaa!
Kiitos Sari! Kiva kuulla :)
PoistaSöin juuri viimeisen lusikkaleivän. Itse en tehnyt vaan mun kaveri. Se teki noin, eli keitti sokeri juttua hetken,siitä tulee kiva kinuskinen maku, minusta hyvä. Komeita sinun lusikkaleipäsi, kelpaa tarjoilla.
VastaaPoistaTuo voin ruskistaminen tosiaan antaa noihin sen erityisen maun :)
PoistaRakastan lusikkaleipiä! Pojan lakkiaisiin ois kiva tehdä niitä... Ihanaa alkavaa viikkoa ❤
VastaaPoistaKiitos Jaana, samoin sulle ❤
PoistaHuippuhyvä ja selkeä video! Ja kyllä, meilläkin häviää teelusikoita jatkuvasti.
VastaaPoistaKiitos :) Arvekinkin, etten ole ongelman kanssa yksin :D
PoistaVoi nams!Enpä ole aikoihin syönyt lusikkaleipiä...Äiti muistaa aina, kun olimme veljeni kanssa lapsia ja äiti oli leiponut keksipurkin täyteen suuritöisiä lusikkaleipiä.Purkki oli asuntovaunussa ja me mukulat menimme tietysti keksivarkaisiin.Veljeni keksi. että lusikkaleivät murenee kivasti ja tilsi kaikki hienoksi muruksi purkkiin.Kyllä oli äitimuori iloinen:D
VastaaPoistaOijoi ja auts :D Voi olla ettei teidän äitiä ole silloin paljon naurattanut ;)
PoistaVoi ihanuuksia...ja ihana on tuo kahvikuppikin. Iloa tähän vuoteen Hannele
VastaaPoistaKiitos Kaisa! Samoin sinne :)
Poista