6.3.2016

Lime-lakritsijuustokakku ja viikonlopun video

Tein uuden version synttärikakusta ja jaanpa nyt ohjeen siihen :)
Ainakin S-ryhmän kauppoihin tuli joku aika sitten erilaisia
400g toffeepusseja.  Tähän kakkuun käytin hopea lakritsitoffeeta.
Yhtälailla tilalle sopii perinteinen hopeatoffee.

Laitoin itse toffeeseosta raidoiksi kakun sisään, mutta ulkonäöllisesti
paras lopputulos tulee, kun toffeen laittaa pelkästään jo hyytyneen kakun
päälle. Lämmin toffee nimittäin "nosti" kakkumassaa pintaan.
Se ei siis noussut kaatamisvaiheessa vaan vasta sen jälkeen. Eikä maun 
kannalta ole juurikaan merkitystä, vaikkei toffeeta moussen seassa ole.
Jatkossa teen siis näin:

Lime-lakritsijuustokakku

Pohja:
200g digestivekeksejä
75-100g sulatettua voita

Mousse:
2,5 dl kermaa
2,5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
200g maustamastonta tuorejuustoa
sokeria ja vaniljasokeria maun mukaan
2 limen mehu ja raastettua kuorta
5 liivatetta

Päälle:
n. 400g hopea lakritsitoffeeta
1 dl kermaa


Sekoita keksinmurut ja sulatettu voi.
Painele seos irtopohjavuokaan.
Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan.
Vatkaa kerma ja vaahtoutuva vaniljakastike vaahdoksi,
lisää joukkoon tuorejuusto ja sokerit.
Lisää yhden limen mehu ja raastettua kuorta.
Kuumenna toisen limen mehu kiehuvaksi,
purista liivatteista vesi pois ja sulata ne kuumaan mehuun.
Lisää ohuena nauhana sekoittaen vaahtoon.
Kaada mousse pohjan päälle ja anna hyytyä
vähintään muutama tunti.

Kuumenna kerma kattilassa ja lisää joukkoon toffeet.
Sekoittele miedolla lämmöllä, kunnes kaikki toffeet
sulavat. Anna jäähtyä hetki ja kaada varovasti hyytyneen
kakun päälle. Anna jähmettyä.

Tässä kakussa voisi hyvin käyttää myöskin Lime- juustokakun pohjassa
käyttämiäni Sitruuna-Lime- Ballerinoja.

Synttärikakussa en käyttänyt ollenkaan limeä, vaan värjäsin vain
massan keltaiseksi. Tekovaiheessa vasta hoksasin että lime sopisi
kakkuun täydellisesti, Niitä ei kuitenkaan silloin siihen hätään ollut käsillä :)





Ja loppuun video kaura-omenapaistoksen teosta.

Suloista sunnuntaita!

~Hannele~

7 kommenttia:

  1. Tässä yhdistyy kaksi omaa lempparia, itseasiassa kolme. Nimittäin juustokakku itsessään on yksi lempiherkkuni :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos ohjeesta! Tätä täytyy kokeilla! :)

    VastaaPoista
  3. Lime sopii varmasti kivasti lakritsin kanssa samaan kakkuun! :)

    VastaaPoista
  4. Vaikuttaa herkulliselta! Vanha kunnon hopeatoffee on nyt taas in. Tytär oli juonut hopeatoffee-shottia jossain baarissa, interesting!

    VastaaPoista
  5. Herkullisen näköistä!
    Ihanan tyylikkäästi koristeltu.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥