6.1.2023

Loppiaiskakku

Loppiaisessa jo ollaan ja haikein mielin luovutaan kuusesta ja ihanasta joulutunnelmasta huomenna. Perinteisesti viedään kuusi aina ulos loppiaisen jälkeisenä arkipäivänä. Joskus ollaan jouduttu luopumaan jo aiemmin jos kuusi on kovasti varistanut. Nythän oli sillä tavalla historiallinen joulu, ette leiponut yhtään mitään koko joulun aikaan. Kaupan torttu- ja piparitaikinat ovat edelleen pakastimessa! Joulukakkua varten ostin joulun alla Lidlistä kauniin värisiä lakukuulia, joita suunnittelin koristeeksi. No, joulu oli ja meni eikä kakkua tullut leivottua. Eilen sitten ajattelin, että johan se nyt täytyy loppiaiseksi tehdä. En ole koskaan käsittänyt termiä "joululta yli jääneet suklaat" koska meillä ei sellaisia ole koskaan ollut, mutta nyt on kotona väki vähentynyt niin että sellaistakin löytyi kaapista. Samoin erilaisia pipareita. Niinpä tein suklaapipareista pohjan ja käytin kakkuun suklaata ja maustoin vähän piparkakkumausteella. Valmiin kakun päälle laitoin kaupan marenkilevyn ja reunoihin kiinnitin suklaalla piparit koristeeksi. Laitanpa tähän ihan määrätkin mitä tähän kakkuun laitoin. Tuorejuustoa olisi voinut olla 2 rasiaa, mutta kaapissa sattui olemaan vain yksi.

Loppiaiskakku

22-23 cm vuoka

Pohja:
n.200g pipareita (itse käytin suklaapipareita)
75-100g sulatettua voita (pipareista riippuen)

Täyte:
4 dl kermaa
200-400g tuorejuustoa
7 liivatetta
tilkka vettä
200g suklaata
2 tl vaniljasokeria
1 tl piparkakkumaustetta
0,5 dl sokeria

Murskaa piparit ja sekoita joukkoon sulatettu voi (tai margariini) Painele seos irtopohjavuoan pohjalle. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sulata suklaa ja anna sen jäähtyä hetki. Vaahdota kerma ja lisää sekaan tuorejuusto, piparkakkumauste, vaniljasokeri ja sokeri. Tarkista maku itselle sopivaksi. Kuumenna n. 2 rkl vettä, purista liivatteista vesi pois ja sulata ne kuumaan veteen. Lisää seos täytteeseen ohuena nauhana, koko ajan sekoittaen. Kaada täyte pohjan päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa vähintään muutama tunti tai yön yli. Siirrä kakku tarjoiluvadille, lisää päälle valmis marenkilevy ja koristele mielesi mukaan :)





Tänään meillä asuu virallisesti enää kaksi lasta kotona, kun kolmanneksi nuorin muuttaa omilleen

Hyvää loppiaista!

~Hannele~


3 kommenttia:

Kommenttisi ilahduttaa ♥