29.4.2021

Mitäpä sitä kuuluu?

Jopa on menneet viikot joutuisasti, työt ovat alkaneet ja kevät on edennyt pitkälle. Käden kanssa on mennyt edelleen energiaa, ja se näkyy niin kotona kuin täällä blogissakin kun ei ole saanut mitään ylimääräistä oikein aikaiseksi. Vieläkin särkee välillä mutta tänä aamuna olin jo ollut jonkin aikaa hereillä kun totesin että hei, en ole just nyt mistään kipeä :D Lenkillä olen koittanut käydä enemmän, ja se onkin keväällä kivointa kun silloin huomaa erityisen hyvin kevään etenemisen. Lammen jäätilannetta tuli kuukauden aikana seurailtua ja nyt ovat kaikki jäät sulaneet. Lunta toki satelee välillä edelleen, tänäkin aamuna oli valkoinen maa. Maalis- ja huhtikuun aikana oli sosiaalinen elämä taas tarkoituksella aikalailla minimissä mutta perjantaina kävimme pikkusiskon kanssa pitkästä aikaa ulkona syömässä. Varasimme pöydän PikkuVELIstä, jossa söimme burgerit ja jälkiruoka-annokset. Niin mukava ja tarpeellinen pieni irtiotto arjesta. Hyvin pysyivät turvavälit muihin, joten ihan turvallisin mielin sai mielestäni olla. Sama tunne oli aamulla, kun kävimme matkalla Ouluun tytön kanssa kahvilla Zeppeliinin Espresso Housessa. Ainakin aamupäivällä oli hyvin tilaa ympärillä. Oulussa kävimme kontrollissa, reilun kuukauden takaisen tapaturman jälkeen. Paraneminen oli edistynyt ja saimme jättää kepit sinne. Nyt on vielä loppukevät liikuntakieltoa, kesäkuussa voi varovasti aloitella ja heinäkuussa saa  alkaa elää normaalisti. Tyttö odottaakin malttamattomana mopokouluun pääsyä, joka saa vielä odottaa sinne heinäkuulle. 







Se on jännä kun pidemmän tauon jälkeen henkinen kynnys aina nousee, mutta nytpä se on taas ylitetty :)

~Hannele~

4 kommenttia:

  1. Voi teillä on jo ollut laatuaikaa siskottain, ihanaa. Kevät on tosiaan ollu erikoinen mutta toivotaan jaksamista jokaiselle. Piristävää vappua ja nautitaan luonnon kauneudesta. Ne räntäsateet saa nyt jäädä unholaan.🎈🎈

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkeitä hetkiä ❤ Tällä alueella on ollut aika hyvä tilanne, toivotaan että pysyykin sellaisena 👍 Kiitos, nautitaan toukokuusta 🌱

      Poista
  2. Ihania tuommoset pienet irtiotot. :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥