21.11.2020

Ensimmäinen joululahja

Ensimmäinen joululahja on paketoitu, sillä tänä vuonna osallistuimme neljättä kertaa Operaatio Joulun lapsen keräykseen paketoimalla yhden kenkälaatikkolahjan. Tästä onkin tullut jo perinne, vähän niin kuin joulun aloitus! Sen jälkeen kun Halpa-Halleihin tuli palautuspisteet, olemme lähettäneet lahjan vuorovuosin  kahden nuorimmaisemme nimissä aina  toiselle samanikäiselle. Vielä tänä vuonna meidän 14-vuotias tyttö on lahjan saajien vanhimmassa  ikähaarukassa ja paketti kerättiin ajatellen toista suunnilleen saman ikäistä tyttöä. Ensimmäisellä kerralla paketti lähti pojalle, toissa vuonna tytölle ja viime vuonna taas pojalle. Nämä paketit menevät Euroopan köyhimmille lapsille ja täältä löytyy videoita jakelumatkoilta. Aika karua on monien elämä siellä! Jos on oikein nopea, ehtii vielä hakea laatikon ja pakata lahjan, vastaanotto Halpa-Halleissa ja muissa keräyspisteissä jatkuu maanantaihin asti. Marraskuun loppuun asti paketin voi lähettää itse varastolle. Paketin kokoamisohjeet ja keräyspisteet löytyvät täältä. Jos ei ehdi tai halua itse pakata lahjaa, voi ostaa myös virtuaalipaketin. Me olemme aina laittaneet lapsen tarrakuvan korttiin mukaan ja huomasin että myöskin virtuaalipakettiin voi liittää lähettäjän kuvan.  En nopeasti löytänyt tietoa, miten pakettien jako toteutetaan kun maailmantilanne on mikä on, mutta toivon todella että nämä lahjat ehtivät ennen joulua perille myös tänä vuonna!










~Hannele~


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa ♥