2.4.2020

Ekat narsissit

Jotenkin iski tajuntaan, että pääsiäinen on jo viikon päästä! Yhtenä päivänä hain kyllä maljakkoon
pajunoksia mutta siinä kaikki, mitä on liittynyt ajatuksissani pääsiäiseen. Tänään ostin kaupassa 
käydessä narsissiruukun eteisen lipaston päälle. Vähän ehkä pieni tuohon ruukkuun mutta olkoonpa.
Pupujussi on ostettu viime pääsiäiseksi Pentikin liikkeestä. Seinällä oleva Strups-rengas on jo tovin
 odotellut uusia koristeita. Siihen voisi kehitellä jotain pääsiäiseen liittyvää viime vuoden tapaan.

Joko teillä on pääsiäiskoristeita esillä?






~Hannele~

6 kommenttia:

  1. Keltaiset narsissit kuuluu meillä pääsiäiseen ja olen tehnyt varaslähdön jo muutama viikko sitten. Niitähän saa kaupasta vaikka joka kauppareissulla lisää! Näin myös isomman narsissiruukun, jossa oli valko-keltaiset isot kukat. Semmoisen kun haen ensiviikolla ja leivon muutamia sitrusherkkuja, niin johan saa pääsiäinen tulla. Teen yleensä pieniä rahkapullia ja sitruunarahkatorttua. Nyt tuli niin pinnalle Hansin matkassa-ohjelmasta limepiirakka, joten varmaan se on se jota ensi viikolla maistellaan. Pajunkissoja on myös haettu joiso nippu. Mukavaa viikonloppua ja pääsiäisviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kaunis narsissi ja tuo pupu. Mukavaa pääsiäisen odotusta teille :)
    Täytyy kai itsekkin ostaa narsissi pöydälle tai ainakin ulos.
    Alkaa tämä siitepöly allergia nostaa päätään niin sisälle en voi enää kukkia ottaa.

    VastaaPoista
  3. Narsissit ovat kyllä niin keväisiä kukkia. Minä jo yhden satsin palellutin, kun jäivät yöksi ulos ja iskikin 15 asteen pakkanen. Eivät tykänneet niin kovasta pakkasesta. Ostin sitten uudet. Muutaman pakkasasteenhan ne kestävät hyvinkin. Kaunis kyllä tuo pupu. :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat ja todelliset kevään tuojat. Upeita kuvia olet jälleen ottanut.
    Ihanaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  5. Keltainen on kyllä niin keväinen väri. Pääsiäistä en ole laitellut kotiin vielä yhtään.Kaikki pääsisäiskoristeet on vielä laatikon kätköissä. Nyt viikolla ostin keltaisia ranskalaisia tulppaaneja vähän pääsiäisen ja kevään tunnelmaa tuomaan.

    Mukavaa alkavaa viikonloppua sinulle Hannele! <3

    VastaaPoista
  6. Kukkia löytyy jo, mutta nythän voisi nostaa tosiaan puput jo pöydälle:)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥