20.5.2019

Pihan pieniä iloja

Sain ajatuksen, että kuvaisin kesän ajan joka viikko pihalta muutamia kuvia pihalta yhteen
postaukseen. Pieniä ilon aiheita ja sen myötä tulee myöskin valokuvattua, se kun tahtoo kesällä jäädä
vähäiseksi. Narsissit kukkivat komeasti edelleen ja koivuihin on muutamassa päivässä kasvaneet jo
isot lehdet. Ostin viime kesänä perheomenapuun pihalle, siinä on samassa puussa punakaneli, huvitus
ja sokerimiron. Mielenkiinnolla odotan, saadaanko ihailla jo muutamia omenankukkia tänä kesänä.
Samalla reissulla ostin pienen syreenin, vihdoin! Syreeninkukkia  kaipaan joka kesä mutta aina
on jäänyt oma hankkimatta. Näköjään vasta nyt, lasten kasvaessa alkaa minustakin kuoriutua jonkun
sortin puutarhaihminen. Ei mitään erityisen vihreää peukaloa vieläkään mutta edistystä tapahtuu :D






Tänään nautin vapaapäivästä, sadettakin saatiin mutta ihan sopivassa määrin.
Kaunista uutta viikkoa!

~Hannele~

13 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia 💛 Aurinkoa uuteen viikkoon!

    VastaaPoista
  2. Kivan haasteen olet asettanut itsellesi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinenkin haaste on tulossa :) Nyt ajattelin haastaa itseni ja aktivoitua sen myötä vähän :D

      Poista
  3. Mäkin ostin juuri pikkuisen syreenin. Saa nähdä montako vuotta menee ennen kuin kukkii!

    VastaaPoista
  4. Kauniit kuvat! Nautitaan kukista ja luonnon vihreydestä, lämmöstä ja auringosta!

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia kevääseen heränneistä kasveista! 💛 Aurinkoa ja iloa Sinulle!

    VastaaPoista
  6. Tää kevät on kaunista aikaa, saa nauttia niistä pienistäkin kukista ja vihreästä väristä.

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia, pihan pieniä suuria iloja! <3

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥