9.1.2018

Hyvinvoinnin vuosi 2018

En ole koskaan oikein harrastanut uudenvuoden lupauksia, mutta tämän vuoden vaihteessa
päätin, että mikäli se minusta on kiinni, tulee vuodesta 2018 hyvinvoinnin vuosi.
Osuutensa näihin mietteisiin saattaa olla sillä tosiasialla, että juhannusaattona tulee 40 täyteen Huh!
Ei siis varmasti ole pahitteeksi tehdä tässä vaiheessa muutamia pieniä korjausliikkeitä.
Periaatteessa aivan itsestäänselviä asioita, mutta jäävät välillä elämän jalkoihin.

1. Riittävä uni
Olen iltakukkuja, ja niin on koko muukin perhe. En tahdo osata mennä ajoissa nukkumaan vaikka aamulla 
täytyisi herätä hyvinkin aikaisin. Yöunet jäävät liian lyhyeksi ja se vaikuttaa  tosi moneen asiaan. 
Tuntuu että tarvitsen nykyisin paljon enemmän unta kuin vaikka 10 vuotta sitten. Päiväuniakaan
en aiemmin nukkunut  juuri koskaan, nykyään voisin nukkua vaikka joka päivä :D

2. Ulkoilu ja liikunta
Kun lapset olivat pieniä, tuli käytyä lenkillä ja muutenkin ulkoilmassa paljon enemmän
Nyt kun he kulkevat omia aikojaan, huomaa että itse jämähtää hyvin helposti sisälle.
Miehen kanssa ollaan käyty nyt joka päivä vähintään pieni lenkki ja muutenkin on tullut ulkoiltua.
Toivotaan että joka päivä jompi kumpi saa tsempattua lähtemään liikkeelle :)
Otin aktiivisuusrannekkeenkin taas pitkästä aikaa käyttöön, se kun oli unohtunut kaapin perälle.

3. Ruoka ja vesi
En ole koskaan ollut millään dieetillä, enkä aio harrastaa niitä jatkossakaan. Ne eivät vain ole minun
 juttuni. Vähän terveellisempää ruokaa ja vähemmän sokeria, niin sillä pääsee jo aika hyvin eteen päin. 
Tavoitteena ei ole kuitenkaan mikään super-terveellinen ruokavalio vaan sellainen kultainen keskitie.
Ihan totaalisesti rempallaan ei olla nytkään mutta aina löytyy parantamisen varaa. 
Lisäksi yritän muistaa juoda riittävästi vettä ja ottaa joka päivä sekä monivitamiini- että kalaöljykapselin.
Syksyllä otin niitä päivittäin ja huomasin positiivisen vaikutuksen. Sitten jossain vaiheessa laitoin ne kaappiin
 ja välittömästi unohdin ottaa joka päivä. Laitoin kapselit nyt lasipurkkiin, joka saa olla pöydällä käden ulottuvilla :)

4. Ihmissuhteet
Kun olin kotona lasten kanssa, oli arkielämä hyvinkin sosiaalista ja tuli kahviteltua tuon tuostakin jonkun kanssa.
 Ne kahvihetket jäivät jonnekin töiden, opiskelujen ja muiden "ruuhkavuosien" tuomien asioiden jalkoihin. 
Enemmän ystäviä, kyläilyä ja tärkeitä kohtaamisia. Niitä toivon tälle vuodelle 





Onhan tämä vuosi muutenkin merkityksellinen, blogi täyttää nimittäin pian 10 vuotta!

~Hannele~



10 kommenttia:

  1. Ootetaan käymään teitä ��❤ -hantta-

    VastaaPoista
  2. Hyviä lupauksia/suunnitelmia. Hyvin on samanlaiset odotukset täällä tulevalle vuodelle suunniteltu!

    VastaaPoista
  3. Juuri tuollaisia hyviä suunnitelmia, joita jokainen voisi tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Periaatteessahan näiden varmaan kuuluisi olla itsestäänselvyyksiä mutta en taida olla ainoa, joilla on näissä asioissa skarppaamista :)

      Poista
  4. Hyviä ja tavoittelemisen arvoisia asioita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan! Jospa ne ovat vuoden lopussa paremmalla tolalla, kun ne on tullut kirjoitettua ylös :)

      Poista
  5. Oikein hyvät suunnitelmat vuodelle 2018. 😊 👍 Itse toivon voivani tsempata aamiais-asioissa hiukan paremmaksi (samalla terveellisemmäksi), se ollut jo kauan retuperällä. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamiainen on minullakin yksi ongelmakohta, parantamisen varaa roimasti siinäkin!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa ♥