Surutyötä

 Sumun keskellä pursi kulje ei
ei tuuli tartu enää purjeisiin
Vielä jonain päivänä sumu väistyy
aukee aamu kuulain

Silloin kastepisarassa näet kasvonsa
kuulet tuulessa helkkyvän naurunsa
tähtenä hänen vilkuttavan näet
Voit jälleen purjeet nostaa
Satu Ylönen

Äärimmäisen raskaita aikoja takana. Kahden kuukauden välein jouduimme
hyvästelemään sekä siskon että isän ♥ Nyt valmistaudumme isän hautajaisiin
ja opettelemme elämään ihan tavallista elämää sen jälkeen kun olemme niin
pitkään elänneet poikkeustilassa. Isäni sai elää pitkän elämän, mutta sairasti viimeiset
vuodet ja hoidimme häntä äidin ja sisarusten kanssa kotona loppuun asti ♥

Valokuvaaminen ja tämä blogi ovat olleet tässä pian 19 vuoden aikana minulle
henkireikä ja raskaina aikoina keino löytää ilo pienistä asioista. Pitkään on ollut
vaikea tarttua kameraan, mutta haluaisin ottaa sen taas työkaluksi elämän ilon
löytämiseen. Vaikka elämään kuuluu tietysti nytkin hyvin paljon myös iloa, naurua
ja onnellisia hetkiä, huomaan että sellainen surun tuoma pohjavire kulkee koko ajan mukana.

Tämä kuva otettu ihan puhelimella vajaa kolme viikkoa sitten kun olimme
Kilpisjärvellä vaeltamassa. Sinne Käsivarren erämaahan saapui suruviesti ♥

♥ Hannele