Tein nyt pääsiäisen alla mango-juustokakun ohjeen videolle. Huomasin nimittäin, että
vaikka olen paljon myös leivontavideoita tehnyt, on siellä vain yksi juustokakku ennestään.
Mango-juustokakku on aina ollut meidän perheessä useimpien suosikki. Moniin juhliin
sitä on toivottu kahvipöytään. Ja sehän sopii pääsiäisen aikaan erityisen hyvin värinsä puolesta.
Usein mango laitetaan meillä kakun päälle suoraan lastenruokapurkista,
joskus teen kiilteenkin liivatteella kuten tässä. Nyt käytin tuollaista purkkisosetta, joka
on notkeampaa kuin lastenruoka-soseet. Tässä kakussa käytin pohjana Biscoff-keksejä,
mutta aika useimiten käytän Digestive- tai Domino-keksejä.
Mango-juustokakku
100g voita tai margariinia
200-250g keksejä
5 dl kermaa
400g tuorejuustoa (maustamaton tai vanilja)
2,5 dl mangososetta
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria (ei pakollista jos käyttää vaniljatuorejuustoa)
2 rkl vettä
8 liivatetta
Kiille:
3-4 dl mangososetta
4 liivatetta
tilkka vettä
ja "jauhottaa" tomusokerilla tai käyttää vaikka reunakalvoa
Laita liivatteet kylmään veteen. Vaahdota kerma ja lisää siihen tuorejuusto,
sulata liivatteet siihen. Kaada liivateseos kakkumassaan ohuena nauhana
koko ajan sekoittaen. Kaada massa vuokaan ja anna hyytyä vähintään 4 tuntia
tai yön yli. Usein laitan kiilteen jo aiemmin, kunhan se ei enää sekoitu
massaan. Kiillettä varten laita liivatteet kylmään veteen. Kun ne ovat pehmenneet,
kuumenna tilkka vettä kiehuvaksi ja sulata liivatteet siihen. Kaada seos ohuena
nauhana mangososeen sekaan koko ajan sekoittaen. Kaada sose kakun päälle
ja anna hyytyä muutama tunti.
Hyvää pääsiäistä!
~Hannele~
Tämä on kyllä herkkujen herkku. Kiitos ohjeesta.
VastaaPoistaIloista pääsiäistä sinulle!
Niin on, kestosuosikki vuodesta ja juhlasta toiseen :) Kiitos!
PoistaMeilläkin tämä on pääsiäisen perinneherkku. :)
VastaaPoistaEn ihmettele! Taitaa olla monessa perheessä :)
Poista