23.3.2022

Piristystä sisustukseen ja alekoodi

Yhteistyössä Poster Store

Minulla on jo kauan ollut vähän, tai aika paljonkin matalalentoa sisustamisen kanssa. Pitkään aikaan ei ole tullut hankittua juuri mitään uutta. Olohuoneen uusi sohva on ollut kovasti mielen päällä jo ainakin vuoden, mutta vieläkään en ole keksinyt mikä sohva olisi hyvä ja kohtuullisen hintainen seuraaja 15-vuotiaalle Ektorpille. Meillä eivät huonekalut ole vuosien mittaan juurikaan vaihtuneet, vaan päivitystä sisustukseen on saatu pienillä, edullisilla jutuilla kuten sohvatyynyillä ja tauluilla. Välillä niillä on tuotu enemmän väriä ja välillä on ollut hyvinkin vaaleaa. Nyt ei ole tainnut vuoteen muuttua mikään, mutta viime päivinä olen sommitellut uutta taulukollaasia seinälle ja vaihdoin samalla eteisen ja olohuoneen lipastojen paikkaa keskenään. 

Kolme vuotta sitten tein yhteistyötä  Poster Storen kanssa (postaus löytyy täältä) ja olen kevään mittaan katsellut silloin tilaamiani tauluja sillä silmällä, että jotain uutta kaipaisin niihin kevääksi. Siksipä lähdin mielelläni mukaan, kun sain jokin aika sitten uuden yhteistyöehdotuksen. Edellisellä kerralla tilasin kahdet tammikehykset ja vieläkin tykkään niistä niin paljon että tilasin nyt pari kehystä lisää ja sekä niihin entisiin, että uusiin kehyksiin uudet julisteet. Verkkokaupan lisäksi Poster Storen sivuilta löytyy satoja inspiraatiokuvia erilaisiin sisustustyyleihin. Niitä selasinkin pitkään ja mietin, että millä tyylillä lähdetään tänä vuonna ottamaan kesää vastaan. Kesä ja lämpimät tuulet ovat selvästi jo mielessä, ettei ole ihme kun tilaukseen päätyi lopulta leppoisia merenrantamaisemia. Niillä sain olohuoneeseen vaaleaa, rauhallista tunnelmaa ja aavistuksen boho-henkeä. 

Poster Storen sivuilta löytyy valtava, viikoittain päivittyvä valikoima julisteita, joilla saa helposti ja edullisesti uutta ilmettä kotiin. Julisteet painetaan Ruotsissa, Tukholman liepeillä ja tuotanto- ja toimitusprosessissa otetaan huomioon ympäristöasiat. Myös julisteissa käytetty paperi on ympäristöystävällistä.

Tämän yhteistyön merkeissä sain teille alekoodin, joka on voimassa sunnuntaihin 27.3. saakka. Koodilla HANNELE45 saat 45% alennusta Poster Storen julisteista. Alennus ei koske Selection tuotteita eikä sitä voi yhdistää muihin tarjouksiin. 

Alennuskoodi on voimassa tästä päivästä sunnuntaihin asti eli 23.3.-27.3. 2022











~Hannele~


4 kommenttia:

  1. Ich liebe diese Poster und du hast so passend für dein Zuhause ausgesucht, der Look ist wundervoll.
    Liebe Grüße
    Gabi

    VastaaPoista
  2. Todella kauniita julisteita! Harmi kun omat seinät alkavat olla täynnä tauluja, mutta ehkä niitä voisi vaihtaa välillä:)

    VastaaPoista
  3. Ihania merimaisemia.
    Minäkin valitsin samanoloisia, kun viime talvena tein näistä päivityksen.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥