5.2.2022

Runebergin päivä

Hyvää Runebergin päivän iltaa, oletteko herkutelleet Runebergin tortuilla? Minulla jäi tänä vuonna leipomatta, mutta eilen syötiin kaupan torttuja. Ne pääsivät myös pienen mukkelismakkelis-matkan jälkeen mukaan näihin kuviin, jotka kävin eilen ottamassa mahdottomassa lumimyräkässä. Minulla oli pakattuna vähän kuvausrekvisiittaa valmiiksi kun mies tuli töistä ja sain valmiiksi lämpimän auton käyttöön. Tuuli yltyi kuitenkin niin ettei ajaessa juuri eteensä nähnyt, joten muutin suunnitelmaa kuvien suhteen. Palasin hakemaan nuo sukset kyytiin ja kävin paikallisen kotiseututalon pihalla nappaamassa muutaman kuvan. Sen verran ekstremeä hommaa oli kantaa tavaroita lumimyräkässä paksussa lumihangessa että vaikka kuvista ei sellaisia tullutkaan kuin suunnittelin, onhan nämä jaettava ihan vain tuon kaiken vaivan vuoksi :D 




Tuli tuossa parin viikon taukokin pidettyä taas.
Täällä pari nuorimmaista sairasti koronankin tässä välissä,
onneksi vähin oirein eikä meille muille tullut :)

~Hannele~


2 kommenttia:

  1. Runebergin tortut on jääny meillä syömättä:). Ihania kuvia oot taas ottanu<3

    VastaaPoista
  2. Tuommosilla Karhu suksilla sitä ennen hiihdettin. Ei ollut hiihtolomia mutta laskiainen oli aina vapaata ja silloin lasketeltiin ja hiihdettiin. Syötiin hernekeittoa ja rieskaa.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥