22.12.2021

Luukku 22, Lux Seminaari ja Pyhäjoen joulutunnelmaa

Sunnuntaina kävimme katsomassa viikonlopun ajan Raahen seminaarilla ollutta valopihaa, josta vinkkasinkin aiemmin. Valopiha toteutettiin nyt kolmannen kerran ja itse kävin katsomassa sitä myös viime vuonna. Olipa kyllä vielä edellistäkin hienompi! Houkuttelin myös miehen ja kaksi nuorinta mukaan, eikä kuulemma harmittanut että tuli lähdettyä. Matkan varrella ajelimme ihastelemassa myös Pyhäjoen joulutunnelmaa, jota ehtii käydä katsomassa loppiaiseen saakka. Täältä löytyy kartta, johon on merkitty  50 jouluista kohdetta. Yksi suosikeistani oli valaistu kuorma-auto, joka näkyy Yppärissä kasitielle. Itse kävelin peltoa pitkin vähän lähemmäs kuvaamaan, muut tyytyivät katselemaan autosta. Meillä jäi vielä paljon näkemättä, joten täytyy käydä vielä uudelleen ajelulla joku päivä. Matkan varrella näkyi muuallakin paljon kivoja juttuja, kuten valaistuja traktoreita. Pyhänkosken kioskin pihalla oli jättimäinen lyhty, jonka sisällä oli tonttu jo kuusenkoristelupuuhissa. Niin kiva, että löytyy tällaisia uusia aktiviteetteja ja jouluilon jakamista nyt, kun niin paljon muuta on jouduttu perumaan ♥







  



~Hannele~

2 kommenttia:

  1. Hauskoja piristyksiä tämmöset! :)

    VastaaPoista
  2. Mukavia joulukuvia Seminaari on komea rakennus. Auto ja traktori hauskasti koristettu..Kaunis seimi ja tonttulyhty.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥