24.3.2021

Pääsiäisideoita

Pääsiäinen lähestyy ja oli aika kaivella arkistoista muutamia pääsiäisideoita kuten pääsiäiskakkuja ja pääsiäiskoristeluita. Laitan kuvan ylle aina linkin kyseiseen postaukseen ja toivon että näistä on iloa ja hyötyä mahdollisimman monelle. Ja ehkäpä näistä innostun itsekin jotain kivoja pääsiäisjuttuja värkkäämään :)

Kullattu pääsiäismunakakku


Tulppaanit kananmunan kuorissa


Pääsiäiskimppu


Kinderkakku


Linnunpesä renkaassa


Helmililjat kahvikupeissa


Mango-valkosuklaakakku


Ohje koivukranssiin


Kynttilät kananmunan kuoriin




Pinjatakakku, josta löytyy sisältä yllätys


Pääsiäisen herkkupöytä


Trulleiksi puetut kananmunat kattauksessa


Pari päivää ( ja yötä) olen sairastanut kättä, taisi olkapää tykätä huonoa kun sunnuntai-iltana teimme lumitöitä. Eilen ei olisi onnistunut edes postauksen teko, päivä meni suurimmaksi osaksi makuuasennossa, kun kipu silloin aina helpotti. Tänään vaikuttaa jo paremmalta, mutta kunhan vähän tulehtuneen oloinen olkapää on parempi, täytyy antaa hierojan aukoa olkapäätä. Jotain nimittäin on vialla kun pari sormea välillä tuntuu puutuvan, auts! Onni onnettomuudessa ettei nyt ole töitä, ei olisi työnteosta tullut etenkään eilen mitään!

Kivaa keskiviikkoa :)

~Hannele~

4 kommenttia:

  1. Hauskoja ideoita! Pääsiäienä koristelen talon yleensä pajunkissoilla ja kausikukilla, mutta voisihan sitä askarrella myös munanoitia ja koivukranssin. Suloiset nuo helmililjat!

    VastaaPoista
  2. Niin hauskoja ideoita! Poika just tilasi tuollaisen tipukakun omille synttäreilleen. :)

    VastaaPoista
  3. Ihania herkkuja ja ideoita!
    Noita "kananmunamaljakoita" ajattelin varmaan tässä kanssa kokeilla. Innostuin, kun näin niitä tehtävän Strömsö ohjelmassa.

    Mukavaa viikonnloppua sinulle!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥