7.1.2021

Kinuski-piparisuklaa-juustokakku

Vaikka nyt joulusesonki on takana päin, eikä piparkakkusuklaatakaan enää välttämättä kaupoista löydä, jaan tämän juustokakun ohjeen kun vihdoin ja viimein sain loppiaisen kunniaksi kakun leivottua. Tämä juustokakku on ollut to do-listallani yli vuoden eli siitä asti kun sitä edellisen joulun alla töissä tein. Töissä jos on leivontavuorossa, täytyy kehitellä erilaisia kakkuja ja tämä syntyi kun mietin, mitä laittaisin pipakakkusuklaan kaveriksi. Kinuskihan siihen sopi vallan mainiosti ja vähän vielä piparkakkumaustetta lisäksi. Oli tarkoitus silloin tehdä joulun aikaan kotona, ja tänä vuonna myös mutta aika monet piparkakkusuklaat piti uudestaan ostaa ennen kuin ne päätyivät kakkuun asti :D Pinterestistä bongattu koristeluidea on myöskin ollut kokeiltavien listalla ja tähän kakkuun se sopii mitä parhaiten! Tein piparkakkutaikinasta pieniä talon seiniä ja kiinnitin ne pikeerillä. Kakku vaati myös jotain muuta koristeeksi ja kipaisin vielä koristellessa kaupasta kermaa ja pursotin sen kakun pintaan. Siivilöin kermavaahdon päälle vielä kanelia koristeeksi. Pohjan kakkuun voi tehdä perinteisesti joko pipareista tai muista kekseistä murskaamalla tai  paistaa piparkakkutaikinasta suoraan vuoassa. Itse tein pohjan pipareista ja voista. Tein kakun n. 25 cm halkaisijaltaan olevaan vuokaan, mutta kannattaa tehdä vähän pienempään, jos haluaa paksuutta enemmän. 


Kinuski-piparkakkusuklaa-juustokakku

Pohja:
200g piparkakkuja
75-100g voita

Täyte:
6 liivatetta
4 dl kermaa
400g vanilja-tuorejuustoa
1 levy Maraboun piparkakkusuklaata
2 dl kinuskikastiketta
1-2 tl piparkakkumaustetta
2 rkl vettä


Vuoraa vuoan pohja leivinpaperilla, reunat voi myös vuorata, käyttää reunakalvoa tai voidella ja tomusokeroida. Sulata voi, murskaa piparit esimerkiksi kulhossa lasin pohjalla ja sekoita ne yhteen. (En tarkkaan mitannut voita ja jouduin sulattamaan vähän lisää ennen kuin sain seoksesta riittävän kosteaa) Painele seos vuoan pohjalle. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sulata suklaa ja anna jäähtyä. Vaahdota kerma ja lisää siihen tuorejuusto, sulatettu suklaa, kinuskikastike ja piparkakkumauste. Tarkista maku. Kuumenna vesi kiehuvaksi, purista pehmenneistä livatteista ylimääräinen vesi ja lisää ne kuuman veden joukkoon. Sekoita kunnes liivatteet ovat sulaneet. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteeseen koko ajan vatkaten. Kaada täyte vuokaan ja anna hyytyä vähintään 4 tuntia tai yön yli. Irrota vuoasta, siirrä tarjoilulautaselle ja koristele haluamallasi tavalla :)







~Hannele~

2 kommenttia:

Kommenttisi ilahduttaa ♥