31.12.2017

Kooste vuodesta 2017

Olen tainnut joka vuosi tehdä koosteen menneeltä vuodelta, niinpä nytkin.

Joitakin mieleen tulleita asioita vuoden varrelta ajattelin listata tähän: 

 Sain kutsun Lauri Ylösen tupareihin, jännittävä ja hieno kokemus!
Vuosien haave toteutui, kun saimme lattiat vihdoin maalattua.
(ja auts, postaus siitä on edelleen kesken)
Tehtiin myös vähän muuta remonttia, lähinnä tapetointia.
Kolmas lapsista päätti peruskoulun.
Vietimme perheen neljänsiä rippijuhlia.
Päätin tehdä uhkarohkean ratkaisun ja irtisanouduin työstäni.
Siirryin tekemään sijaisuuksia, joita onkin riittänyt. Enkä ole katunut hetkeäkään!
Samalla tässä mietin edelleen, että mille sitä oikein alkaisi :)
Toiseksi vanhin poika vietti kuukauden työharjoittelussa Espanjassa
ja vanhin näyttää asettuvan entistä vankemmin omilleen.
Ja minä tietysti toivoisin välillä että aika seisahtuisi ja saisimme
pitää lapset kotona ikuisesti :D Mutta näin se elämä menee 

Enimmäkseen tietysti aivan tavallista arkea, tuntuu että vuosi sujahti ohi aivan hetkessä!

Ensi vuodelle toivon itselleni lisää rohkeutta tavoitella unelmia työasioissa :)









 Kiitos kun olitte mukana tänä vuonna, tehdään tulevasta
vuodesta entistäkin parempi 

~Hannele~


12 kommenttia:

Kommenttisi ilahduttaa ♥