10.9.2017

Gluteeniton ja maidoton marjapiirakka

Tämä ohje on hyvinkin simppeli, eikä siinä tosiaan ole muuta erikoista kuin vaihdettu 
tavalliset jauhot gluteenittomaan jauhoseokseen ja voi maidottomaan margariiniin.
Ja nesteenä käytetty vettä. Kyse on siis ihan samasta ohjeesta, jolla
teen tavallisen murupiirakan, mutta koska itselleni oli yllätys että se onnistui ihan
vain jauhoja vaihtamalla, niin uskon että tämä antaa rohkeutta muillekin :)

Tämä on  tavallisena versiona minulle sellainen perusohje, jolla teen niin
marja- omena kuin raparperipiirakkaakin. Ja esimerkiksi joskus tein paljonkin
sellaista, että laitoin taikinan päälle seoksen, johon tulee 2 prk kermaviiliä,
2 kananmunaa, 1 dl sokeria ja 2 tl vaniljasokeria. Tämä määrä siis pellilliseen,
pyöreään vuokaan riittää puolikas annos. Seoksen päälle vielä pilkottuja
persikoita ja lopuksi muru. Tosi hyvää!

Kun tavalliseen piirakkaan riittää paistoajaksi n. 20 minuuttia niin 
gluteenitonta sai pitää uunissa 10 minuuttia kauemmin.

Gluteeniton ja maidoton marjapiirakka

(lasillinen piripintaan 2,5 dl)
2 lasia gluteenitonta jauhoseosta
1 lasi sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
100g margariinia
1 kananmuna
½ lasia vettä
marjoja

Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää sulatettu margariini.
Ota erilleen ½ lasillista seosta. Lisää 1 kananmuna ja ½ lasillista
vettä. Levitä taikina pyöreään, voideltuun vuokaan.
Lisää päälle marjoja ja erilleen otettu muruseos.
Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia.
Pellillisen saat helposti kaksinkertaistamalla ohjeen.






Sateisesta säästä huolimatta suloista sunnuntaita!

~Hannele~

13 kommenttia:

  1. Ihana video, ja piiras.:) Pitää kokeilla.

    VastaaPoista
  2. Ihan höhlä kysymys, mutta onnistuuko myös hilloista? (lakka tai millä sitä nyt kukin kutsuu).. Olen aina pitänyt sitä "arvomarjana" eli syönyt vain pelkästään, joten en osaa kuvitella makua leivonnassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hillat siihenkin sopii, kuin muihinkin leivonnaisiin. Itse kokeilin maustaa hillaleivonnaisen pikku punssilorauksella. Sopii hyvin yhteen. 😊

      Poista
  3. Olipas ihana video. Kiitos siitä! <3

    VastaaPoista
  4. Hei! Hienosti tehty video. Jäin miettimään, että jos käyttää laktoositonta margariinia, niin silloinhan se ei ole maidoton?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo kyseinen margariini ei sisällä maitoa ollenkaan :)

      Poista
    2. https://bunge.fi/kuluttajatuotteet/leivontamargariinit/sunnuntai-laktoositon-leivontamargariini-500-g

      Poista
  5. Mistä saa maidotonta margariinia. Saisko merkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esimerkiksi Sunnuntai laktoositon leivontamargariini, löytyy varmaan kaikista ruokakaupoista: https://sunnuntai.fi/tuotteet/sunnuntai-laktoositon-leivontamargariini Ei sisällä ollenkaan maitoa, laktoositon-sana tuotteessa hämmentää siksi monia.

      Poista
  6. Todella hyvä ohje, kiitos😍

    VastaaPoista
  7. Onkohan nämä määrät pellilliselle vai pyöreään vuokaan… kuvat kun ovat pyöreän vuoan…? ..mutta esipuheessa sanot, että määrä pellilliselle….vai ymmärränköhän ollenkaan…🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei. Joo, tuo varsinainen piirakan ohje tässä pyöreään vuokaan. Teen kyllä itse useimmiten pellillisen, eli tuplana. Ja tosiaan oon näköjään saattanut vähän sekavasti selittää :D

      Poista
  8. …taisitkin tarkoittaa tuolloin puheena olleita kermaviili, kananmunaa etc !

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥