9.5.2014

Sittenkin pieni kurkistus messutaloon!

Pääsette sittenkin jo kurkistamaan muutaman kuvan verran 
messutaloon! Kunnon postaus tulee sitten kesällä :)
Tänään oli kohteen kuvaukset ja kuvattavaksi valitut
tilat oli valmiina. Vielä siellä on vähän tekemistä mutta
viikon sisällä pitäisi olla ainakin sisällä valmista kun eilen
varmistui, että meidän kohteesta tehdään ihan omakin lehtijuttu
ja se kuvataan ensi viikon perjantaina. Hieno homma!
Villa Kalajoki on siis ensi kesän loma-asuntomessujen kohde 
numero 25 ja meidän luokka on suunnitellut kaikki 
pintamateriaalit sekä sisustuksen. Tähän on paneuduttu
täydellä sydämellä ja lopputulos on meidän mielestä niin ihana!
Sisustuksesta löytyy muutamia uniikkeja ratkaisuja, kuten kaksi
hiekkaseinää. Niiden onnistumista maalari ensin vähän epäili
mutta lopputulos on upea! Valaistuksen osalta on myös luvassa
muutamia erikoisempia ratkaisuja. Sisustuksessa yhdistyvät mm.
kupari ja puu, kuparia löytyy yllättävistäkin paikoista :)
Kiintokalusteet ovat paikallisen puusepän tuotantoa
ja verhojen parissa on ahkeroineet kolme meidän
luokan opiskelijaa. Taidokasta työtä!

Tätä kohdetta me voidaan ylpeydellä messujen aikana esitellä :)





Rentouttavaa viikonloppua!
~Hannele~


10 kommenttia:

  1. Ihania tunnelmakuvia!Sopivassa suhteessa tummaa&vaaleaa;tykkään!

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä aivan upealta!! Haaveissa olisi päästä käymään messuilla, mutta saa nähdä onnistuuko. Tämä kohde kyllä kiinnostaa erityisesti näiden kuvien perusteella :)

    VastaaPoista
  3. Kylläpäs näyttää hienolta. Itse en ole kyllä aikeissa Kalajoelle mennä, mutta onneksi on lehdet - ja blogit;)
    Upeaa työtä teiltä!

    VastaaPoista
  4. Hitsi kun näyttää hyvältä! Tuo kupari tuo kivan säväyksen, jään innolla odottamaan muita kuvia:)

    VastaaPoista
  5. Ihanalta näyttää, taitavaa porukkaa olette! t. atzalea

    VastaaPoista
  6. Näyttää aivan mahdottoman upealta!! Tuo kupari ja vanha puun sävy vierekkäin on tosi hieno.

    VastaaPoista
  7. Odotan innolla kesän messuja. Onneksi ovat tässä suhteellisen lähellä (reilun 1h päässä) niin tulee varmasti käytyäkin. Ja sisustus on tottakai myös onnistunut!

    VastaaPoista
  8. Hienolta näyttää!! Olette ahkeroineet todella!! En malta päästä katsomaan tätä ja muita messukohteita pian :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥