30.4.2013

Simaa ja munkkeja

Ei täällä kyllä munkkeja vielä ole mutta ohjeen
ajattelin heittää jos joku muukin tekee munkit vasta
huomenna niin kuin minä. Monta vuotta käytössä
ollut, tosi hyväksi havaittu ohje!
Löysin sen aikoinaan Hannan blogista :)

Kuohkeat munkit

5 munaa
3 dl sokeria
8 dl maitoa
2 hiivapalaa
1.5 tl suolaa
2 tl kardemummaa
reilu 1.5 kiloa vehnäjauhoja
250 g marg/voi sulatettuna
1.5 litraa rypsiöljyä paistamiseen
sokeria pinnalle
Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi, liota siihen hiivat ja lisää munasokerivaahtoon.
Heitä sekaan mausteet ja jauhot (ei ihan kaikkia) ja sula rasva. 
Tee taikina käsipelillä, saa jäädä aika löysäksi.
Anna turvota.n. 20 min lämpimässä paikassa.
Jaa taikina esim kolmeen osaan. Kaulitse osa levyksi, n. parin kolmen sentin paksuiseksi.
 Muista jauhottaa alusta hyvin ettei tartu kiinni!
Paina jauhotetulla lasinpohjalla pyörylöitä levystä, tee reiät sormilla. 
Tämä tapa säästää kovasti aikaa ja vaivaa!
Kuumennä öljy isossa kattilassa ja paista munkit kullanruskeiksi. 
Sokeroi kuumana.


Tämä kuva viime vuodelta :)






Simaa en tehnyt ite mutta onneksi sain
ostaa sitä töistä sen verran että saa 
munkkien kanssa maistella.
Meillä ei lapset niin simasta välitä ja siksi
sitä ei tuu yleensä tehtyäkään :)

Hauskaa vappua kaikille 
~Hannele~

9 kommenttia:

  1. meillä männöö simmaa sitä mukkaa ku äitee kehtaa tehhä :)Ja vähän päästä kuuluu:äitin tekemä sima on maailman parasta simaa :P

    VastaaPoista
  2. Juuri kehuskelin blogissani kuinka munkit pitää paistaa kookosrasvassa, että saa kunnon ilmavia ja kuohkeita. :) Tämä oli kuningaskuluttajan testin neuvo ja ajattelin itse tänä vuonna kokeilla.

    VastaaPoista
  3. Herkullisen näköistä :) Hauskaa vappua teillekkin :)

    VastaaPoista
  4. Niin herkun näköistä!! Ihanaa vapunaikaa!! :)

    VastaaPoista
  5. Hyvältä näyttää, hauskaa vappua!

    VastaaPoista
  6. Meillä jäi tänä vappuna simat ja munkit väliin, kun mökkeilemässä oltiin. Muutama kaupan munkki tuli syötyä. Mutta mikä estää tekemästä niitä hiukan jälkijunassa? Kiitos hyvästä munkkiohjeesta!

    VastaaPoista
  7. Hmm, tuosta satsista taitaa jo muutama tullakin... :) Tuo oli minulle uutta, että rinkulat saa kätevästi tehtyä lasilla - meillä on aina pyöritelty pulliksi ja rei'itetty siitä sormin.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥