10.4.2013

Saako olla sipsejä?

EDIT. 3.11.2017
Koska tähän yli 4 vuotta sitten tehtyyn postaukseen on tällä hetkellä
aika paljon liikennettä, ajattelin laittaa postauksen loppuun
myös viime vuonna tekemäni videon sytykesipsien teosta :)

Nimittäin sytykesipsejä :)
Tämä hieno idea on peräisin
Jovelan Johannan idealaarista!
Sytykeruusuja tehtiin kavereiden kanssa
aiemmin ja tänään tehtiin taas. Tai muut teki
ruusuja, minä laiskempana "sipsejä" ja tuli muuten 
nopeasti valmista! Idea siis sama kuin ruusuissa
mutta tällä kertaa steariinissa kastettiinkin vanulappuja.
Ne levitin kastamisen jälkeen leivinpaperin päälle
kuivumaan ja  sitten pakkasin sipsipurkkiin
jonka päällystin vanhalla sanomalehdellä.

Tosi kätevä antaa vaikka lahjaksi ja näissä
on se etu että lahjan saaja raskii paremmin
käyttää näitä kuin niitä ruusuja :)

Toki ruusuissa on ideana myös se että kananmunakennot
kierrätetään  mutta jos näitä  sipsejä käyttää vaikka
kaksikin yhdellä sytytyskerralla niin eurolla
sytyttää pesän 50 kertaa :)














 Ja tulipa aika kivan värisiäkin kun
kaikenlaisia kynttilänjämiä laitettiiin kattilaan sekaisin :)
~Hannele~


70 kommenttia:

  1. mie kattelin tänään ihan samaa idistä ja ajattelin kyllä toteuttaa minäkin. kynttilöitä vaan aika kehnosti miulla tällä hetkellä. mutta enköhän mie jonkun raaski laittaa vaikka ihan tätä käyttötarkotusta varten sulaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullaki oli paljon semmosia säilytyksessä kärsineitä, niitä raski hyvin sulatella :)

      Poista
  2. Hih, tämä on huippu idea ruusujen sijaan :). Paljon nopeampi tehdä.

    VastaaPoista
  3. No ompa joku hienon idean keksinyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli kyllä mainio! Mutta Johannalla riittää muutenkin näitä ideoita :)

      Poista
  4. Onpa hauska idea!! Ja vielä laittaa sipsitölkkiin!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä joku varmaan hoksaskin siellä Johannan blogissa nimittää näitä sipseiksi :D

      Poista
  5. Ei voi olla totta! Just noita ruusuja värkkäsin...tää on kyllä ihan huippuidea, pitää ottaa käyttööm. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusut on tosi kivan näköisiä mutta tosi moni on sanonut ettei raski käyttää. Sääli, sillä ne tosiaan toimii. Mutta tämä nyt auttaa siihen ongelmaan :D

      Poista
  6. Oooh! Sä teit noita! Ja miten suloisissa väreissä vielä! Mulla on tarkoituksena (pikkuhifistelijäminä) tehdä ruusukammarin kakluunia varten ihan omia sytykkeitä ja niihin tietysti se väri sitten ruusuisen punaisena. Meinaan myös tehdä satsin, jossa kokeilen eteeristä öljyä. Tulee tuoksut tulen mukana. Ne eka satsin sytykkeethän oli tervalla maustettuja, mutta meinasin kokeilla jotain eucalyptusta ja mausteisempaa tuoksua.

    Sytykesipsit on niin loistava sana näille sytykkeille, ettei paremmasta väliä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä tietenkin, sinä se et mee koskaan siitä missä aita on matalin :D Minähän teen just niin!
      Kiitos vaan sulle tästä ideasta, näyttää muutkin tykkäävän! :)

      Poista
  7. Aikas mahtava lahjaidea! Kiitos :)

    VastaaPoista
  8. Paljon mukavempi idea mitä ne ruusut. Mäkin teen kyllä näitä vaikka ei olekaan mitään takkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan näitä käyttää vaikka nuotiolla, ei sekään aina niin helposti syty :)

      Poista
  9. Voi mikä idea! On täällä kyllä idearikasta porukkaa! Tuokin on niin yksinkertainen, että taidanpa uskaltautua kokeilemaan;)

    VastaaPoista
  10. Loistava idea! Pakko kokeilla :)

    VastaaPoista
  11. Uskomattoman ihana idea. Itsekkään en raskisi ruusujä käyttää. Loistavasti olet keksinyt halvan vaihtoehdon kanamunakennolle. Nerokasta kerrassaan. Pakko minunkin kokeilla.

    VastaaPoista
  12. Tää oli kyllä mahtava idea ja miten monen värisiä saatiinkaan aikaiseksi! Monta päätä samassa tilassa ni ideoitaki riittää... <3 Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla jäi teidän sipsit näkemättä kun jouduin lähtemään aiemmin. Aika tuoksuvia oli, kotona sen huomas. Joten aika hyvä idea säilyttää siksikin tuolla sipsipurkissa :D

      Poista
  13. Aivan kertaskaikkisen hyvä idea!
    Tässähän on mitä parhain lahjaidea miehille!
    Huippuhyvä juttu!

    Mukavaa torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tosiaan, miehethän ne aika usein sytytyshommista vastaa :)
      Samoin sulle!

      Poista
  14. No onhan mahtisidea - Wau! Ei ihan ensimmäisenä olis tullut mieleen tehdä vanulapuista sytykkeitä -hih :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei mullakaan, onneksi on nää blogit niin ei tarvi kaikkea ite keksiä :D

      Poista
  15. Voi jee, miten kätevän kuuloista! Täytyy ehdottomasti kokeilla, ja tuossa purkin koristelussakin on vain mielikuvitus rajana. Nimim. sytykekäpyjen kanssa askarrellut (lue: hermonsa menettänyt)... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käpyjä en oo ite kokeillut mutta tämän helpompaa ei oikeastaan voi olla :D

      Poista
  16. Hitsi, ylikiva idea!!! Tätä on ihan pakko kokeilla :)

    VastaaPoista
  17. Näppärää! Nuo on hyviä myös siksi, että eivät vie niin paljon tilaa.

    VastaaPoista
  18. Nerokas idea ja tosi kivannäkösiä vielä kaiken lisäksi :)

    VastaaPoista
  19. Jotkut ne vaan keksii kaikenlaista! Ihana idea :)

    VastaaPoista
  20. nerokasta.pakko tehdä kaverillekin lahjaksi.nyt tarttis vaan saada toi sipsiputkilokin jostain kun meillä ei niitä juuri harrasteta. oisko pakko uhrautua vapun kunniaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun piti ostaa purkkisipsejä ihan tätä varten :D
      Yleensä tulee ostettua pusseja silloin kun sipsejä ostaa :)

      Poista
  21. Kiitos mainiosta ideasta! Nyt tiedän, mitä sukulaiset ja ystävät saavat ensi jouluna lahjaksi ;)!

    VastaaPoista
  22. Hienoo..ruusuja en oo suunnitellu kun sata vuotta enkä oo saanu aikaseks mutta josko tän sais! Kiitti vinkistä, en oo muualla nähny aiemmi :)

    VastaaPoista
  23. Tämä on kyllä kätevä idea. Kertaalleenko noi vanulaput vain kastoit? Ruusuis on kova väkertäminen eikä niitä saunan pesäs maltaisi käyttää. Näillä tenavatkin saa saunan lämpiämään :)
    Mmmm vie ehtis kauppaan niin vois tehdä heti, vanhoja sulatus jämiä tuolla jäljellä! :D Täytyy odotella vaikka vappua niin saa säilytys rasioitakin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kertaalleen vaan. Luulisin että riittää kun vanu kuitenkin imee niin hyvin. En oo vielä ehtinyt testaamaan toimivuutta :)

      Poista
    2. Täälläkin on testattu jo moneen kertaan :D Leikkaan saksilla monesti loven ennen sytytystä niin syttyy vähän helpommin :)

      Poista
  24. Moikka Hannele! Olet voittanut H niin kuin Huvila - kirjan blogiarvonnassani :):) Laitatko mulle meiliä osoitteeseen niina (at) lottalili.com
    Kiitti osallistumisesta. Teitä oli paljon ...

    Mukavaa vkonloppua, Niina.

    VastaaPoista
  25. Hauska idea! Meillä ei tykätä purkkisipseistä, mutta eiköhän joltain tutulta irtoa tyhjä purkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite kans aattelin että täytyy vinkata tutuille että täällä tarvitaan purkkeja :)

      Poista
  26. Ihan mieletön idea!! Ja pakko ostaa sipsejä nyt tätä varten ;)

    VastaaPoista
  27. Oikein nerokasta. Ja jos tahtoo kennoja kierrättää, voihan niistä ensin muovata tuollaisia laattoja, joita sitten kastaa. Sitä paitsi sipsit on kiva antaa juuri koristellussa sipsi purkissa, niin kuin olet tehnyt.. Tosi kiva idis.

    VastaaPoista
  28. Tigeristä saa vielä halvemmalla noita vanulappuja eikä ne edes ole kovin hyviä oikeaan tarkoitukseen, kun ovat niin ohuita. Tähän soveltunevat hyvin? Hyvä idea!!

    VastaaPoista
  29. Tosi säästäväinen voisi kierrättää käytetyt vanulaput näihin ;)

    VastaaPoista
  30. Kananmunakotelo,ja farkkukangas (pellavaa)on hyvä jaloste materiaali. Siitä ympyrkäisiä jokka mahtuu sipsi purkkiin, tai muuhun sopivaksi katsomasi rasia. .... yksi tai jopa useampi lappu tai kangaspala jäähdytys alustalle päällekkäin, kasaus: seuraava lappu jo hieman jähtyneen päälle. Näin voi kasvattaa "sytytys pala".

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥