13.4.2013

Leivottuja


On ollut monesti puhetta siitä että nykyään ihmiset leipoo
tosi vähän pikkuleipiä. Niin minäkin, mutta nyt on
tullut kokeiltua vähän ajan sisään jo useampia ohjeita.
Ja tänään taas. Nämä ohjeet otin leivontakirjoista.
(joita muuten tulee tosi vähän käytettyä nykyään)

Suklaakinuski-pikkuleivät

100g huoneenlämpöistä voita
1 dl sokeria
2 rkl vaaleaa siirappia
2 rkl seulottua kaakaojauhetta
2 dl vehnäjauhoja
½ tl soodaa
1 tl vaniljasokeria


Vatkaa voi, sokeri ja siirappi tosi kuohkeaksi.
Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet.
(lisää tarvittaessa 2 rkl vehnäjauhoja)
Jaa taikina kahteen osaan ja tee niistä tangot 
pellille, leivinpaperin päälle. Litistä tangot ja tee niihin
kuvioita haarukalla.
Paista 175 asteessa 15-18 minuuttia.
Leikkaa tangot lämpimänä paloiksi hieman vinottain.
Anna jäähtyä.




Ja sitten täydellisen twix-pohjan metsästys osa 1.
Twixien ohje löytyy täältä
Tokihan nämäkin syötyä tulee mutta kokeilut jatkuu :)
Laitan kuitenkin ohjeen tähän koska oikeasti tästä taikinasta 
kuuluu tehdä pikkuleipiä jotka lusikoidaan nokareiksi 
 pellille. Taikinaan tulee silloin myös
 150g tummaa suklaata rouhittuna.
Se sekoitetaan viimeisenä sitten kun muut
aineet on sekaisin :)

150g pehmeää voita
1dl sokeria
½ dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria 
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta

Sekoita kaikki ainekset vatkaimella,
levitä ohueksi levyksi pellille ja paista
225 asteessa n. 10 minuuttia.

Tämä oli turhan paksu ja pehmeä twix-pohjaksi
mutta täytyy kokeilla joskus ohjeen mukaisia pikkuleipiä :)



~Hannele~

12 kommenttia:

  1. Oi kuinka herkullisen näköisiä pikkuleipiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ois vaan pitänyt noita ylimmäisiä tehdä tupla-annos. Tuosta tuli aika vähän :)

      Poista
  2. Olen huomannut saman asian, ja myös sen että hyviä ohjeita on jotenkin harvassa?! mitäh, miksi enkö vaan osaa etsiä netistä mitään ;) Mutta näistä ihanista blogeista löytyy kyllä vaikka mitä hyvää!
    Kuten tämäkin, kirjaan reseptin ylös ja testaus listalle menee :) Kiitos siitä!

    terv. moonainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi vähän tulee keitto-ja leivontakirjoja nykyään käytettyä. Pitäis varmaan selata enemmän niitäkin. Eilen selasin ja huomasin taas monta kokeilemisen arvoista ohjetta :)

      Poista
  3. Ihanaa ja herkkua. Mukavaa viikonlopun jatkoa

    VastaaPoista
  4. Ihan kidutusta mulle nää sun herkkusi :D
    Onneksi näitä ei voi virtuaalimaailmassa haistaa!
    Taikka maistaa :D

    VastaaPoista
  5. Munkin pitää kokeilla tätä sun ohjetta!! Pehmeä aluskeksi kuulostaa tosi herkulle! :) Ihanaa kun metsästät oikeanlaista keksiä alle. Mä niin haluisin kokeilla kotitekoista marsia tuleviin kesäjuhliin, mutten ihan oo vielä osannu keksiä mikä sen nugaan korvaisi. Pohdintaa, pohdintaa! :D Ihanaa sunnuntaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omatekoinen mars kuulostaa kyllä kans tosi herkulta! Ja meinaan kokeilla tuota ylempää ohjetta twixeihin pohjaksi joku päivä :) Kiitos samoin!

      Poista
  6. Kuulostaapa herkulliselta! Me voitais tulla teille hyyryläisiksi. Aina jotain hyvää tarjolla!

    Tekisi mieli tehdä pumpernikkeleitä. Sellaisia, joiden kuorrutus maistuu piparmintulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tulkaa vaan :D No ei aina oo hyvää tarjolla, ja monesti joutuu kaupasta hakemaan tarjottavaa yllätysvieraille! Pumpernikkelit on mulla vielä testaamatta, vois olla tosiaan hyviä :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa ♥