25.7.2012

Leipääntynyt

Leivän kulutus lisääntyy kesän aikana melkoisesti
kun väki on päivät kotona joten on ihan järkevää tehä sitä itekin.
Yleensä teen tällä ohjeella ja lisäilen
erilaisia leseitä ym taikinaan.
 Mutta hyviä uusia leipäohjeita ottaisin mielelläni vastaan :)



~Hannele~

4 kommenttia:

  1. Ruisleipä

    Taikinan juuri edellisenä päivänä:

    1 l piimää
    ½ l lämmintä vettä
    50 g hiivaa
    1,5 l ruisjauhoja

    Seuraavana päivänä:

    50 g hiivaa
    1 dl vettä
    2 rkl suolaa
    ruisjauhoja
    vehnäjauhoja

    Tee taikinan juuri illalla ja jätä lämpimään paikkaan muhimaan. Seuraavana päivänä liota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja lisää juureen suolan kera. Alusta ensin ruisjauhoja taikinaan jonkin verran. Lopuksi alustat vehnäjauhoja niin, että taikina alkaa tuntua kunnon leipätaikinalta. Tämä taikina ei kauheasti ala irrota kädestä, mutta oikean paksuuden oppii tuntemaan kädessään.

    Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa.

    Leivo reikäleiviksi runsaasti jauhotetulla alustalla. Pistele haarukalla ja anna kohota. Paista 225 asteisessa uunissa. Paras leipä tulee oikeassa leivinuunissa.

    Alko itselläkin herumaan vesi kielelle. En oo tätä leipää leiponut ainakaan yhdeksään vuoteen, jonka oon ollut ilman leivinuunia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tätä kokeilen kyllä ens viikolla vaikka mullakin on vain se sähköuuni :)
      Suuri puute kyllä kun leivinuunia ei oo, kaikki muu puilla lämpiävä meillä talossa onkin. Ei oo tainnut rakentajaperhe aikoinaan leivinuunia tarvita, harmi.

      Poista
  2. Oi kun herkullisen näköinen. Tein eilen postauksen, jossa on pari leipäohjetta:)
    Käyppä lurkkaamassa, jos niistä tulisi teidän suosikkeja. Ainakin saaristolaisleipä on nyt meidän uusi suosikki!

    http://willaolivia.blogspot.fi/2012/07/herkuttelua.html

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästäkin. Täytyypä kokeilla mitä perhe tuumaa tästä :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥