27.12.2010

Joulun herkkuja

Jouluhan on tunnetusti ylensyönnin aikaa ;)
Ainakin makeita herkkuja tulee syötyä paljon
normaalia enemmän! Ostin joulun alla paketin
Dr.Oetkerin suklaasydämiä, niillä olikin helppo
koristella piirakat ja kakut kauniiksi.
Piirakka
Pohja:
3 munaa
3 kkp sokeria
4,5 kkp vehnäjauhoja
3 tl vanilliinisokeria
3 tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaojauhetta
1,5 kkp vettä tai maitoa
200 g sulatettua voita
Munat ja sokeri vaahdotetaan, kuivat aineet sekaisin
ja ne lisätään vaahtoon nesteen kanssa vuorotellen
lusikalla sekoittaen, lopuksi lisätään sulatettu margariini.
Kaadetaan pellille ja paistetaan 200 asteessa n.20 min.
Päälle:
1 prk Sunnuntai Vanilja-rahkavalmiste
kasvirasvalevite
100g voita
puoli pakettia tomusokeria
Mariannecrushia
Pehmentynyt (ei sulatettu) voi ja rahkavalmiste
sekoitetaan vatkaimella ja lisätään
tomusokeri. Seos levitetään piirakkapohjan päälle.
Koristellaan esim. suklaasydämillä.
Päällinen pysyy aika pehmeänä joten kun
pakastaa, ei kannata laittaa paloja päällekkäin.
***
Paria erilaista hyytelökakkua kokeilin joulun aikana.
Ensimmäinen kokeilu syötiin kun ystävä kävi kahvilla
lenkkeilyn päätteeksi.( täytyy pitää tasapainossa nää jutut ;))
Tiramisurahka-kakku
Pohja:
200g pipareita
50g sulatettua voita
hyytelö:
2 prk tiramisurahkaa
1 prk flora vanillaa vatkattuna
5 liivatetta
kuumaa maitoa
***

Ystävä toi hauskan lahjan!
Aivan näinhän se menee :D

Eilen kävi tytön kummit synttärikahvilla
ja kokeilin joulusuklaakakkua.

Joulusuklaa-kakku

Pohja:
200g pipareita
50g voita sulatettuna
hyytelö:
1 prk flora vanillaa vatkattuna
1 prk flora vispiä vatkattuna
1 prk rahkaa
½ levyä (150g) joulusuklaata sulatettuna
7 liivatetta
kuumaa maitoa

Erilaisia konvehteja on tainnut mennä kilotolkulla :O

Meillä joulu jatkuu loppiaiseen, kuusi ja
koristeet viedään pois vasta silloin :)
Nautitaan vielä täysillä!
~Hannele~

10 kommenttia:

  1. Toi tiskirätti o ai-van ihana. Ja kuinka totta se onkaan!
    Täällä kanssa vielä joulusta nautitaan. Sehän on kerran vuodessa vaan ;)

    VastaaPoista
  2. siis ihania sydämiä!!!pakko kyllä kokeilla ja pakkohan noita herkkujaki on kokeilla!!!hih...on kyllä tullu syötyä enemmän ku laki sallii!

    VastaaPoista
  3. Nam mitä herkkuja! Kyllä tosiaan on tullut syötyä niin, että napa paukkuu :D

    VastaaPoista
  4. Ihania herkkuja, varsinkin tuo Tiramisu on minun mieleeni!

    VastaaPoista
  5. nam.

    itsekin tullut herkuteltua ja nyt vaivaa närästys-ahneella on p...nen loppu :).

    todella kauniita nuo sinun leivonnaiset-oletko ammattileipuri?

    VastaaPoista
  6. Ihania ohjeita taas ja aion toteuttaa kyllä niitä jossakin vaihessa niin houkuttelevia ne ovat !!! Tiskirätti on kyllä mainio :)

    VastaaPoista
  7. Onpa ihania herkkukakkuja kerrassaan! Mietinkin, että mitähän hyvää tuosta tiramisurahkasta vois tehdä. Tuo kakku vaikuttaa namilta! Mistäs olet tuon ihanan kerrosvadin löytänyt?! Hieno kerrassaan:-)

    VastaaPoista
  8. Iltaa ystväiset! Jospa ens viikolla alettais herkkulakkoon, on tässä syöty niin paljon että närästys on ollut vieraana välillä täälläkin :O
    Mi: Kiitos! En ole ammattileipuri mutta harrastan leipomista kyllä mielelläni :)
    Maria: Tuo kerrosvati on kirppislöytö, kivan pikkuinen!

    VastaaPoista
  9. Voi nyt hyvänen aika mitä herkkuja! Ensin luulin, että on kuva vain yhdestä herkusta mutta sitten tuli toinen ja kolmas ja.. :D

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥