25.11.2024

Vielä muistellaan lokakuuta

 Laitetaanpa vielä lokakuun kuvia, vaikka aletaan olla jo lähellä joulujuttuja.

Juhlien täyteisen syyskuun jälkeen tuntui hyvältä, kun lokakuu oli oikeastaan pelkkää tavallista arkea.
 Syyslomalla kävimme Kokkolassa, mutta muuten taidettiin pysytellä aika lähellä kotimaisemia.
Tänä vuonna lokakuu oli todella lämmin, vähän erilainen kuin viime vuonna jolloin talvi alkoi aikaisin
 ja loppui myöhään. Toki pakkasaamujakin oli, mutta hyvin vähän. Välillä tuollaiset rauhallisemmat
kuukaudet tekevät niin hyvää. Ehdittiin myös retkeillä muutaman kerran :)

Enää viikko joulukuun alkuun ja blogi herää tuttuun tapaan silloin eloon :D

Joulukalenteri luvassa entiseen malliin!












~Hannele~

16.11.2024

Marraskuu

 Marraskuu on vierähtänyt puoleen väliin ja parin viikon päästä aletaan jo availemaan
joulukalenterin luukkuja. Myös täällä blogissa, tietysti. Niin kuin joka vuosi ♥
Tuntuu että tänä vuonna lokakuu ja tämä marraskuun alku ovat
kuluneet tavallista nopeammin. Toki se ei oikeastaan haittaa ollenkaan!
Lokakuun kuvista olen jo aloittanut postauksen tekemisen, mutta siinä menee vielä
vähän aikaa. Ehkä saan sen huomenna julkaistua. Tänään iltapäivä kuluu kranssityöpajassa,
jonka järjestämme työparini kanssa Kalajoella. Vähän jännittävää, mutta niin mukavaa :)





Kivaa viikonloppua!
~Hannele~




31.10.2024

Kurpitsamuffinssit

 Lokakuun viimeinen päivä, ja Halloween. Kun olin lapsi, ei Halloweenia ja kurpitsoita
maininneet juuri muut kuin Tenavat-sarjakuvan Eppu joka odotti joka vuosi Suuren Kurpitsan
ilmestymistä. Omien lasten aikana on joitain pieniä Halloween-herkutteluja ollut meilläkin
mutta lähinnä teema on näkynyt meillä vain yläkoululaisten järjestämän Halloween-tapahtuman
verran. Tänään onkin meidän perheessä viimeinen vuosi, kun lapsi on tapahtumaa järjestämässä.
Ysiluokkalaiset tekevät aina kummituskäytävän ja taitaa iltapäivällä lähteä meiltäkin sinne
rekvisiittaa. Tapahtumalla yläkoululaiset keräävät vuosittain rahaa kevään retkeen.

Kotiin kävin ostamassa kurpitsoita koristeeksi, kun Aittatorin maitolaiturilla oli itsepalvelumyynnissä
paikallisia kurpitsoita. Aiemmin syksyllä siellä oli myynnissä kukkakimppuja, taisin niistä
mainita silloin täälläkin. Hain myös yhden kurpitsan kurpitsamuffinsseja varten. Ohjeen
muffinsseihin löysin täältä ja ajattelin jakaa sen myös teille. Kurpitsasoseen voi joko tehdä itse
tai käyttää valmista sosetta. Laitan postauksen loppuun videon, jossa myöskin tämä ohje.
Ohje on kananmunaton ja maidotonta jugurttia käyttämällä myöskin vegaaninen.

Kurpitsamuffinssit
12 kpl

5 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1 1/2 tl ruokasoodaa
1/2 tl suolaa (alkuperäisessä ohjeessa ripaus, mutta kaipasi vähän enemmän)
2 tl kanelia
1 tl neilikkaa
1 tl inkivääriä
1/2 tl jauhettua maustepippuria
n. 3,5 dl kurpitsasosetta
2 dl jugurttia
1 1/4 dl rypsiöljyä

Sekoita kuivat aineet keskenään.
Sekoita toisessa kulhossa kurpitsasose, jugurtti ja ruokaöljy.

Kääntele seokset yhteen, jaa muffinssivuokiin ja paista 
175 asteessa n. 30 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla.

Päälle voi tehdä myös kuorrutteen.
Esim. porkkanapiirakan kuorrute sopisi tähän hyvin.









~Hannele~