Kuvasin vihdoinkin voileipäkakun ohjeen videolle, kun se on ollut mielessä jo
vuosikaudet. Vähän hankalaa oli tehdä ja arvioida täytteet noin pieneen
kakkuun mutta ihmeen hyvin osui määrät kun ei jäänyt kuin vähän leivän päälle
maistettavaa. Senkin olisi varmasti saanut halutessaan kakun väliin.
Yleensä tulee voileipäkakkuja tehtyä vain juhliin ja vaikka ei olisi kuin oma väki paikalla
niin saa aina olla isompi. Mutta videolle tein tuollaisen pienemmän version, joka varmasti
on monen tarpeeseen sopivan kokoinen. Ja ohjetta voi suurentaa tarpeen mukaan.
Voileipäkakuissa käytän yleensä monivilja-paahtoleipää. Tai jos vehnäleipää niin
laitan joka toisen kerroksen tummempaa ettei tule ihan höttöistä kakkua.
En muistanut blogia varten ottaa ollenkaan kuvaa kakusta ennen kuin se oli aloitettu,
joten tein postauksen kuvitukseksi tuollaisen kollaasin niistä kuvista mitä sattui olemaan.
Vielä löytyi omalta pihalta koristeeksi salaattia, persiljaa ja herneenversoja :)
~Hannele~
Hyvä ohje varmasti maistuu. Kaunis koristelu.
VastaaPoista