9.2.2022

Talvinen Törmäjärven kierros

Usein on ollut mielessä lähteä retkelle Ylivieskan Törmäjärvelle, jossa on eri mittaisia reittejä retkeilyyn mutta emme ole siellä koskaan käyneet. Sunnuntaina oli sopiva ulkoilupäivä, muutama aste pakkasta ja lunta sateli. Päätimme lähteä miehen ja kuopuksen kanssa katsomaan, olisiko lumisateiden jälkeen Törmäjärven ympäri kiertävää polkua kuljettu sen verran, että sitä pääsisi kävelemään. Olihan sitä kierretty ja suurimman osan matkaa oli ihan helppokin kävellä polkua pitkin. Loppumatkasta lunta oli  enemmän ja jalkoja sai nostaa korkealle, kun kaikki olivat luonnollisesti kävelleet siinä enimmäkseen samoja jalanjälkiä. 

Lähdimme liikkeelle leirikeskuksen tienhaarassa olevalta parkkipaikalta, josta käsittääkseni tulee kierrokselle mittaa n. 3,5 km. Ensin kävelimme Törmäjärven rantaan, jonne kesäaikaan pääsee myös autolla. Tällä välillä oli Myllyn laavu, joka on vanhan myllyn paikalla. Siitä jatkoimme järven rantaan, jossa oli grillikatos, puuliiteri, huussi ja pöytäryhmiä. Jostain luin, että siinä on hiekkaranta ja kesällä siis uintimahdollisuus. Rannasta jatkoimme myötäpäivään järven ympäri ja matkan varrella poikkesimme Niemen laavulle, jossa odottikin valmis hiillos. Tämä laavu oli tosi kivalla paikalla ja voin kuvitella, kuinka kaunis paikka se on kesällä! Siinä pidimme tauon ja paistoimme makkaraa. Tauon jälkeen jatkoimme matkaa, ylitimme pari siltaa ja ohitimme siirtolohkareen. Vielä oli yksi neljästä tulipaikasta jäljellä ja viimein saavuimme Mäntymäen laavulle, jossa pidimme juomatauon. Siinäkin olisi ollut valmis hiillos, juuri tullessamme lähtivät edelliset retkeilijät eteen päin. Mäen päällä laavun lähellä oli Ylivieskan partiolaisten partiomaja. Siitäpä jatkoimme sitten polkua pitkin takaisin autolle.

Mieskin totesi, että yksi parhaista retkipaikoista, ehdottomasti mennään käymään uudelleen keväämmällä ja varmasti muutenkin vielä monet kerrat. Ja ne pidemmätkin reitit täytyy tietysti myös joskus kiertää. Plussaa siitä, että laavuja on noin monta. Voi etenkin lumettomana aikana helposti kiertää vaikka pienempienkin lasten kanssa ja pitää taukoja sopivin välein. Ja jos on enemmänkin väkeä liikkeellä, löytyy todennäköisesti kuitenkin tilaa ja omaa rauhaa jokaiselle. Tykkäsin myös siitä, että maasto on vaihtelevaa ja senkin vuoksi odotan innolla millainen reitti on sulan maan aikaan :)

Osoite parkkipaikalle, josta reitti lähtee: Löytyntie 457, Ylivieska










~Hannele~

3 kommenttia:

  1. Todella kaunista ja upeita kuvia olet ottanut.

    VastaaPoista
  2. Niemen laavu on kyllä ihan huippupaikalla. Täytyykin keväällä käydä uudestaan noilla poluilla.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥