29.10.2017

Sunnuntaibrunssi

Eilen toiseksi vanhin poika palasi 4 viikon työharjoittelureissulta Espanjasta
ja sekä sen että lopuillaan olevan syysloman kunniaksi meillä oli tänään brunssi.
 Tai niin kuin moni jo tietää, meillä se on maailman parasta aamupallaa :)
Meillä on brunssi ollut  nykyään tosi harvoin, johtuen siitä että aina
tuntuu joku olevan sunnuntaina jossain. Ja kun itsekin olin entisessä työpaikassa
niin usein sunnuntaina töissä, oli sopivia päiviä vieläkin harvemmin.
Nyt ilmoitinkin sitten kaikille etukäteen että kannattaa olla tänään kotona :D











Leppoisaa sunnuntai-iltaa 

~Hannele~

16 kommenttia:

  1. Ihanan ja herkullisen näköinen pöytä. Miten onnistut saamaan kaikki lämpöiset ruuat lämpöisinä pöytään?

    Tuntuu hassulta ajatella, että toisilla syysloma vasta loppuu. Niin on viikossa tipahtanut arkeen, ettei edes tajua, että vastahan se loma oli. No toisaalta sehän oli silloin syksyllä, eikä nyt talvella :D Tosin ei teillä tainnut tulla lunta siellä pohjoisemmassa niin paljon, kuin meillä täällä vähän etelämpänä. Onneksi saimme viettää lomamme siellä (jos oikein olen ymmärtänyt asuinpaikkasi) kuivassa, mutta pilvisessä kelissä. Te saittekin sitten jo vähän erilaista keliä.

    Hyvää alkavaa arkea perheellesi!

    Sirkku Pirkanmaalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku ♥
      Meillä oli lämpimiä vain lihapullat ja pekonit ja ne pidin noissa astioissaan vajaa 100-asteisessa uunissa siihen asti kun nostin pöytään :)
      Meillä ei tosiaan ennen eilistä tullut hitustakaan lunta, nyt saatiin sitä tännekin! Aika hyvät oli ilmat syyslomalla ja loma tuli tarpeeseen. Taas jaksaa :)

      Poista
  2. Mahtava herkkuhetki aamutuimaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, vähän luksusta arkeen! Tai tässä tapauksessa sunnuntaihin :)

      Poista
  3. Ihana brunssi ja saada poika jälleen aamupalalle yhteiseen pöytään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Äkkiä meni kyllä aika vaikka etukäteen neljä viikkoa tuntui tosi pitkältä ajalta :)

      Poista
  4. Näyttää niin hyvälle!
    Ihana yhteinen hetki!
    Mukavaa viikkoa sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari. Näitä hetkiä arvostaa koko ajan enemmän kun lapset kasvaa :)
      Tosin kaikki ei monestikaan ole siinä pöydässä ihan yhtäaikaa mutta kotona ja lähellä kuitenkin ♥

      Poista
  5. Oioi, mitä herkkuja! Ihanan rauhallinen tunnelma välittyy näistä kuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä siitä rauhallisuudesta ;D
      Mutta on tosi, että kauniimpi kattaus ja vaikka pelkästään kynttilä pöydässä rauhoittaa monesti tunnelmaa isossakin sakissa :)

      Poista
  6. Voihan Visualisti!Nyt otan tästä pöydästä kaikki vinkit käyttöön.Liikuttaa tuo sun lihapullapannu.Se oli äitilläkin.Henkeen ottaa tuo tunnelma.

    VastaaPoista
  7. Aivan ihana, mikä idea! Nappaan myöskin tästä idean oman perheeni käyttöön. Loistavaa! :)

    Annamari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, saan niin paljon iloa siitä kun joku ottaa kopin ideoista ♥ Vaikkei ne ideat ole monestikaan mitään omia keksintöjä :D

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa ♥