14.3.2015

Näkkäriä

Siitä on jo pari vuotta kun laitoin ylös Kalastajan vaimon
jakaman näkkileipäohjeen, ja tänään sain viimein kokeiltua.
Tosi (yllättävänkin) hyvää ja plussana terveellisyys.
Ei rasvaa, kananmunaa, hiivaa, maitoa. Kaikkien tämän blogin 
makeiden leivonnaisten seassa piristävä poikkeus siis ;)

Näkkäri (Knekkis)

2 dl karkeita ruisjauhoja
2 dl auringonkukansiemeniä
2 dl sesaminsiemeniä
2 dl kaurajauhetta (itse laitoin kauraleseitä)
2 dl kaurahiutaleita
2 dl pellavansiemeniä (laitoin vain 1 dl)
1-2 tl suolaa
7 dl vettä

Sekoita kaikki ainekset keskenään. (Itse en löytänyt kaurajauhetta joten vaihdoin
sen leseisiin ja pellavasiemeniä laitoin vain puolet. Ja minulla seos oli aika löysää,
joten annoin sen turvota ihan hetken ennen pellille levittämistä) Levitä seos
kahdelle pellille. Leikkaa ennen paistamista esim. pizzapyörällä paloiksi.
Laita pellit yhtäaikaa uuniin ja paista ensin 180 asteessa 45 min
ja sitten 100 asteessa 30 min. Suosittelen vaihtamaan peltien paikkaa puolivälissä,
ainakin meidän uuni paistoi ylemmän pellillisen paremmin. Aukaise uuninluukku
n. vartin välein, jotta höyry pääsee ulos ja näkkärit kuivuvat paremmin :)







Kivaa lauantaita, muistakaahan käydä osallistumassa arvontoihin! 
~Hannele~


11 kommenttia:

  1. Aika herkun näköistä! Pitääpä kokeill joskus! :)

    VastaaPoista
  2. Näyttää tosi herkulta! :) mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä, tämä pitää laittaa testiin heti ensi viikolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teinkin jo tänään näitä ja on ihan älyttömän hyviä! Mulla vaan nappas aika tiukkaan kiinni leivinpaperiin, niitä on sitten ilta revitty irti ;)

      Poista
  4. nams, näyttää hyvältä :). Ja kauniit kuvat!

    VastaaPoista
  5. Tätä täytyykin kokeilla, kiitos ohjeesta! :)

    VastaaPoista
  6. Nam :) pitääpä kirjoittaa ohje itsellekin muistiin :)

    VastaaPoista
  7. Oi tämä on ihan parasta näkkäria.

    VastaaPoista
  8. Tätä täytyy kyllä koklata kun niin moni tätä on kehunut :)

    VastaaPoista
  9. Kauniin näköistä näkkäriä ja varmaan maistuvaista :)
    Tämä menee meillä myös kokeilulistalle.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥