Retkeilyautolla Pohjois-Norjassa

Heinäkuussa teimme taas reissun Pohjois-Norjaan retkeilyautolla miehen kanssa, niin kuin parina
 edeltävänäkin kesänä . Sitä ennen oli kymmenen vuoden tauko Norjan reissuissa. Mietimme,
otetaanko suunnaksi Varangin niemimaa, joka meillä on vielä käymättä vai ajetaanko Ruotsin
läpi Mo i Ranaan ja siitä ylös päin. Jälkimmäinen vei voiton tällä kertaa. Mo i Ranaan oli tarkoitus
 mennä sen alapuolelta, mutta tietöiden vuoksi päätimme Arvidsjaurista ajaa Norjan puolelle Arjeplogin
 kautta. Ajelimme pikkuhiljaa Skibotniin ja siitä Kilpisjärven kautta Suomeen. Yhtenä päivänä tulimme
 vastakkain vanhimman poikamme kanssa ja söimme yhdessä ennen kuin lähdimme molemmat
 jatkamaan matkaa. Hauska sattuma, että menimme lähes saman reitin vastakkaisiin suuntiin.

Reissuun kului 7½ vuorokautta ja kilometrejä kertyi 2760. Pysähtymispaikat valitsimme aika usein sen
 mukaan, voiko kalastaa. Ei toki läheskään aina. Itse en kyllä kalastanut, vaan pidin seuraa ja tutkin
 ympäristöä. Ja aika usein hoidin muonituspuolesta. Välillä saimme toki kalaakin syödäksemme,
vaikka suurin osa seistä ja turskista pääsivät takaisin vapauteen.

Tällä reissulla emme käyneet ollenkaan kiipeilemässä, ehkä lämmin sää teki sen, ettei sellaiseen ollut
nyt yhtään hinkua. Rentoilun, kalastuksen ja maisemien ihailun merkeissä kului siis tämä reissu.

Laitan kokeeksi tuonne kuvien väleihin tekstiä paikoista, jospa ne sieltä löytyvät.

Ensimmäinen kuva on jostain päin Ruotsin Lappia jaloittelutauolta, ehkä Arjeplogin suunnalta.

Tänä vuonna näkyi tuntureilla ja vuorilla enemmän lunta, kuin aikaisempina vuosina. 
Kevät ja alkukesä olivat siis tainneet olla sielläkin kylmiä. Helteet alkoivat kun olimme siellä,

mutta meidän kohdalle sattui vain yksi yli 30 asteen päivä, ennen kuin siirryimme pohjoisempaan.
Kovemmat helteet jäivät meidän osalta Saltstraumeniin, mutta lämmintä oli kuitenkin.

Heti kohta Norjan rajan ylityksen jälkeen vasemmalla puolella, lähellä tietä on riippusilta,

josta voi ihailla rotkoon katoavaa jokea. En tähän hätään löytänyt paikalle nimeä. Tien varressa
oli levikkeet ja norjalaisia autoja rivissä, taisivat olla mökkiläisiä. Mietimme vain että riippusiltaa
pitkinkö vievät tavarat ja kaikki tarvikkeet mökeilleen joita näkyi joen toisella puolella?

Mo i Ranan kaupunkiin emme tarkemmin tutustuneet,vietimme vain jonkun hetken pienvenesatamassa.
 Sielläkin tuli minkki kurkkimaan ihan viereen rannassa, samoin kuin vastaavanlaisessa satamassa viime
 vuonna ja myöhemmin vielä toisessa satamassa. Ehkä niille löytyy satamasta hyvin ruokaa ja ovat
 tottuneet ihmisten pyörimiseen siellä. Satamat, erityisesti pienet, vetoavat minuun aina erityisesti.
Ehkä vielä joskus meilläkin on sellainen vene, jolla lähdetään nauttimaan meri-ilmasta.

Ainut etukäteen mietitty kohde oli Marmorslottet, lähellä Mo i Ranaa. Sinne menee hidaskulkuinen ja
 viimeisten kilometrien osalta kuoppainen tie, joka kulkee pitkälti turkoosin Langvatnetin rantaa.
Mutta matka on vaivan arvoinen. Reilun kilometrin kävelymatka parkkipaikalta on muuten helppo,

 mutta ihan lopussa on todella jyrkkä lasku. Perillä odottavat turkoosin veden muovaamat, upeat kalliot.

 Glomåga-joen vesi tulee Svartisen-jäätiköltä, jossa käyntiä mietimme myös mutta tyydyimme
 kuitenkin tällä kertaa ihailemaan jäätikköä sen pohjoispuolelta, josta se näkyy tielle.

Norjassa tajuaa erityisen hyvin sen, kuinka valtava voima vedellä on.

Ajoimme Mo i Ranasta Saltstraumeniin rantareittiä fv17, kun toinen reitti oli jo kertaalleen ajettu.

Matkalla oli kaksi lauttamatkaa ja kolmanteenkin oli mahdollisuus mutta kiersimme sen tien kautta,
jotta pääsimme näkemään Svartisen-jäätikön. Tuolla pätkällä oli tähän saakka pisin tunneli (7624m),

joka kulkee jäätikön alta. 

Reissun kovin hellepäivä kului Valnesvatnet-järven rannalla. Sinne putosivat myös talviturkit.

Oli sunnuntai ja väkeä oli rannoilla todella paljon. Norjassa kaupat ovat kiinni sunnuntaisin ja
huomaa selvästi että ihmisillä on silloin vapaapäivä. Minulle sopisi oikein hyvin, että Suomessakin
olisi edelleen niin. Lähdettäsiin vaikka kylään eikä kauppoihin :D

Saltstraumenissa oli tietysti pysähdyttävä matkan varrella. Viime vuonna olimme siellä yötäkin,
mutta nyt kävimme vain kävelemässä rannalla ja katsomassa pyörrevirtauksia.

Park4night-sovellusksen kautta löysimme suurimman osan yöpaikoista. Olimme puskaparkeissa
kaikki yöt. Kivoja paikkoja löytyi tälläkin reissulla. Emme ole koskaan olleet yhtään yötä
 leirintäalueella Norjassa. Peseytyminenkin hoituu näppärästi retkisuihkun ja suihkuteltan kanssa.

Bognesissa meille sattui pikku hupsis ja ajoimme ajatuksissamme väärään lauttajonoon. Oli tarkoitus
mennä Narvikin suuntaan mutta menimmekin sitten Lødingeniin. No, ei haitannut yhtään. Tulipa taas
mentyä uusia reittejä, eikä ylimääräistä matkaa tullut juurikaan. 

Yhden yön kävimme Mjøsundbruan kupeessa. Viime vuonna viivyimme siinä kaksi yötä kalastellen.
Nyt emme lähteneet kiertämään Andørjan saarta, kun se viime vuonna tuli kierrettyä kokonaan.

Lähdimme sillalta takaisin päin ja jatkamaan taaskin rantareittejä pitkin lähemmäs Skibotnia.
Tuolla tuli koko reissun ainoat kiipeilyt, kun levähdyspaikalta lähti polku jota paikalliset näkyivät
käyttävän ainakin ihan kuntoiluun. Tokihan siellä täytyi sittemn itsekin käydä jonkin matkaa.
Merkitty reitti olisi mennyt vajaa 2 km, ja perillä olisi ollut Vindhammaren (292 m merenpinnasta),

mutta siellä käynti jäi seuraavaan kertaan

Saatamme olla useinkin yöeläjiä, mutta Norjassa matkustaessa erityisesti. Niin upeita ovat maiseman

 värit öiseen aikaan, ettei silloin malta nukkua :D Mies usein kalastelee ja eräätkin yöpalat syötiin

tällä reissulla rantakivikoissa tai kallioilla istuen.

Heiassa pysähdyimme Sami Shopissa ostamaan tuliaisia. Joka reissulta olen ostanut jotain sopivaa
käyttötavaraa retkikseen. Tällä kertaa mukaan lähti voiveitsi ja poronsarvi-vartinen vispilä.

"Käydäänpä vaikka tuota tietä ajamassa" Ja sitten saattaa löytyä vaikka melkein keskeltä peltoja
kirkko ja pieni satama. Kuten Tennesissä. Jotenkin hassua oli, kun heti kirkon vieressä oli heinäpaaleja.

Harvemmin Suomessa näkee kirkkoja niin lähellä peltoja.

Kun torstai-iltana ajelimme rajan yli Kilpisjärvelle ja siitä vielä vähän eteen päin.
Ja taas tuli todettua, että kyllä kannattaa kesäöisin vähän valvoa!
Niin upea usva oli pitkän matkaa, harmi ettei sitä saanut kunnolla tallennettua kuviin.
Mutta ihan mieletön kruunaus koko reissulle 

~Hannele~