Tein meille kolmelle kotona asuvalle, minulle, miehelle ja kuopukselle yhteisen
joulukalenterin pianon päälle. Kärkkäiseltä löytyi muutamalla eurolla tuollainen
punaisten mökkien rivi. Mökkien sisältä löytyy suklaata ja muuta makeaa.
Mökeistä kaksi on isompia, ja muut keskenään saman kokoisia.
Hiljaiseksi on tosiaan muuttuneet arki-illat meillä, kun väki on vähentynyt mutta
viikonloppuisin talossa on useimmiten elämää enemmän kun vanhemmat lapset tulevat
käymään tai monesti yöksikin. Joskus tein kaikille lapsille omat joulukalenterit, vielä
silloinkin kun osa oli jo muuttanut omilleen mutta nyt ei aika riittänyt millään :D
~Hannele~