8.7.2019

Vegaani mustaherukkakakku

Vegaanin mustaherukkakakun ohjeen olen aikonut laittaa tänne niin
monen monta kertaa viimeisen vuoden aikana, mutta ne tekemäni kakut
ovat aina olleet niin kiireellä menossa tarjolle tai muualle etten ole ehtinyt kuvata.
Nyt alkaneen kesälomaviikon kunniaksi tein kakun ihan sitä varten että saan viimein
ohjeen täme blogiin. Ja tietysti tästä kakusta tuli kaikkien aikojen rumin :D
Se johtuu siitä, että käytin ensimmäistä kertaa mascarpone-juuston tyyppistä levitettä ja lisäsin
sen vain kerralla seokseen niin kuin kaikki muutkin. Tuo tuote oli kuitenkin niin jämäkkää, ettei se
ihan tasaiseksi sekoittunut. Vegegeliä olen laittanut kakkuun nykyisin koko paketin, 4 pussia.
Lisäsin määrää kakku kerrallaan. Mutta kerran vaihdoin mustaherukoiden tilalle vadelmahilloa,
eikä kakku hyytynyt ollenkaan. Liekö hillossa ollut hillosokeri reagoinut niin, ettei vegegel toiminut?

Vegaani mustaherukkakakku

Pohja:
1- 1½ pötköä Oreo-keksejä
n.50 g maidotonta leivontamargariinia

Täyte:
2 tl vaniljasokeria
2-3 dl mustaherukoita
sokeria maun mukaan
1 pkt vegegel
n. 1½-2 dl vettä 

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Murskaa keksit ja sulata rasva.
Sekoita ne ja painele seos irtopohjavuoan pohjalle.
Tämän tein 22 cm vuokaan. Useimmiten teen 18 cm vuokaan, silloin tulee vähän korkeampi
Vaahdota soijavispi ja lisää sekaan jotain tuorejuuston tai mascarponen korviketta.
Jos käytät tuota, jota itse käytin tähän kakkuun, pehmitä se ennen lisäämistä. Soseuta mustaherukat
ja lisää seokseen. Lisää myös vaniljasokeria ja haluamasi määrä sokeria. Kuumenna vesi ja lisää 
sekaan vegegel. Lisää seos massaan koko ajan vatkaten ja kaada kakkuseos keksipohjan päälle.
Vegegeliä käyttäessä olen koittanut toimia vähän nopeammin kuin liivatteen kanssa koska
vegegel jähmettyy liivatetta joutuisammin. Tämän tavan olen kokeilemalla opetellut.
En tiedä onko täsmälleen oikea tapa toimia, mutta aika monta kakkua olen näin tehnyt.
Anna kakun hyytyä jääkaapissa muutama tunti, irrota vuoasta, koristele ja nauti :)





Meillä ei oikein kakunsyöjiä ollut, joten otimme maistelupalan ja vein lopun kakun 
Aittatorin kahavilaan, jossa 4H:n kansainvälisyysryhmä pitää tällä viikolla vohvelikahvilaa
ja jotain muutakin saattaa välillä olla tarjolla. Torstaina markkinoiden aikaan on kakkukahavila.
Kansainvälisyysryhmän nuoret keräävät rahaa ensi kesän ulkomaan reissua varten.
Meillä on 3 vanhempaa lasta ollut kv-ryhmässä ja nyt 15-vuotias on mukana tässä uudessa :)

~Hannele~

4 kommenttia:

Kommenttisi ilahduttaa ♥