3.11.2017

Ensimmäinen joululehti ja tekemisen meininki

Eilen kaupasta tarttui mukaan ensimmäinen joululehti ja se sai aikaan 
inspiraation puuskan ja käsillä tekemisen meiningin pitkästä aikaa.
Ei tuossa lehdessä ollut lintujen ruokaa, mutta lehti sai kuitenkin 
ideat rullaamaan ja päätin vapaapäivän kunniaksi tehdä rasva-siemenseosta
linnuille. Viikonlopun aikana siitä on tulossa myös videota :)

Täytyisi myös alkaa tekemään joulukalenteriin postauksia ainakin
jokunen varastoon. Eihän siihen ole enää kuukauttakaan aikaa
kun saa avata ensimmäisen luukun! Tänä vuonna joulukalenteri
toteutuu jo seitsemännen kerran. Aika hurjaa :)




Rauhallista pyhäinpäivä-viikonloppua 

~Hannele~

6 kommenttia:

  1. Totta, vajaa kuukausi ja sitten saa aloittaa joulukalenterin avaamisen.
    Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Saman lehden itskein tänään ostin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä houkuttelevimman näköinen lehtihyllyssä, eikä vähiten siksi että siinä on nimenomaan käsillä tekemistä :)

      Poista
  3. Mä en ole vielä joululehtiä ostanut. Hieman kyllä jo uteliaasti kansia kassajonossa kurkistellut.. Linnuille on jo ruokaa pihalle laitettu, sekä havuja ja talvisia kukka/havu/kynttilä asetelmia jo tehty. Eli talvisissa tunnelmissa jo ollaan täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä moni muukin lehti tuntuu kuiskuttelevan kassajonossa kyllä :D Tämän päivän to do-listalla mullakin havuhommia ja lintujen ruokintaa :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa ♥