20.6.2017

Kivipuro

Olen täälläkin jo useasti vuosien aikana todennut, että minulla on viherpeukalo keskellä kämmentä. Toivoisin sen kuitenkin pikkuhljaa siirtyvän vähän reunemmaksi ;)
Ja varmaan nyt kun lapset on isompia, alkaa pihan laittoon olla enemmän intoa ja energiaa. 
Tässä talossa ei ennen meitä ole myöskään tainnut mitään intohimoista puutarhuria asua joten
esimerkiksi kukkapenkkejä on aika vähän. Toki jotain oli ennestään ja ollaan
myös tehty, mutta ei meillä mikään kovinkaan kukkiva puutarha ole.

Viime kesänä jouduttiin kaatamaan takapihalta ihana, iso pihlaja, joka
oli jo niin laho, että yksi haara kaatui aiemmin itsestään. Kanto
jäi kuitenkin paikalleen ja siitä tuli viime viikolla osa pihakoristetta.
Otin kannon vierestä pois perennapenkin, jossa oli vain yhtä lajiketta
eivätkä nekään koskaan kukkineet. Tilalle tein kivipenkin, jonka luulisin
ainakin menestyvän!  Kivien sekaan ostin kaksi kääpiösinikatajaa
 ja tein vielä valkoisista kivistä "kivipuron" joka lähtee peltipänikästä ja päättyy 
pinnassa olevaan pihlajan juureen. Kannon toiseen haaraan porasin reiän vanhalle 
vesipumpulle, ja toisen haaran päälle ostin puutarhalta lumihiutale-amppelin.

Tähän olen niin tyytyväinen! Toivotaan että into pihan laittamiseen
pysyy ja kasvaa. Työtä nimittäin tällä pihalla riittää :)





Iloa tiistai-iltaan!

~Hannele~

22 kommenttia:

  1. Todella kaunis yksityiskohta pihalla!❤️
    Meilläkin lapset alkaa olemaan niin isoja, että pihan laittoon jää enempi aikaa.
    Ihanaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ♥ Oon nyt koittanut opetella tekemään joka päivä edes jotain ihan pientä pihalla. Jos ne hommat sillä konstilla pikkuhiljaa etenisi :)

      Poista
  2. Tulipa siitä hirmuisen nätti kivikukkapenkki. Täällä toinen "viherpeukalo keskellä kämmentä". Ei vaan aika riitä, että ehtis kuopia kukkapenkkejäkin. Saattais kai se viherpeukalo siirtyäkin oikealle paikalle, kun antais sille mahdollisuuden. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin minäkin kyllä vähän luulen, että harjoitus vois tehdä vaikka mestarin tässäkin hommassa :D Ehkä se on niin, ettei sitä intoa ole koskaan oikein ollut. Ja jos se innostus kunnolla herää niin peukalokin siirtyy oikeaan paikkaan ;)

      Poista
  3. Ihana!💓
    Puutarhaa voi laitella ja "sisustaa" oman näköiseksi muillakin asioilla kuin kasveilla. Mut varo vaan, kun puutarhailulle antaa pikkurillin, se yleensä tuppaa viemään koko käden.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Totta, mahdollisia elementtejä on monia :) Sinä sen kyllä tiedät jos joku, on tainnut napata kädestä aika tiukasti :D

      Poista
  4. Nätti yksityiskohta!Minä laitoin myös valkoista kiveä meidän penkkeihin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aikku! Valkoiset kivet on kyllä kauniita, kävin eilen hakemassa yhden säkin vielä toiseenkin paikkaan :D

      Poista
  5. Ihana kivikkopenkki siitä tulikin kantoineen ja kukkineen. Pänikkä ja kivipuro sopii täydelliseti kokonaisuuteen. On luovuutta sinulla, kunhan on aikaa toteuttaa!! Ihanaa Juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ride paljon ♥ Tosiaan, aikaa toivoisi löytyvän enemmän :D Ihanaa juhannusta myös sinulle!

      Poista
  6. Ai että tuli hyvä ja kaunis yksityiskohta teidän pihalle.Ihan huippu kun pihakärpänen joskus puree että saa jotain uudistusta tehtyä.Toivon myös että se leviäis tänne meidänkin pihaan😊

    VastaaPoista
  7. Todella ihana katseenvangitsia. Rakastan kiviä ja tämmöinen hivelee sydäntäni.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥