25.8.2014

Syksyttää

Syksy tuo ihmiset sisätiloihin ja intoa sisustamiseen.
Meillä ei ainakaan ole kesällä juurikaan sisustettu, mitä
nyt rippijuhlia ennen löysin pari (melkein ilmaista)
sahalaita-kuvioista tyynyä olohuoneeseen. Niin ja yhden seinän
pikamaalasin pojan huoneesta kun ei enää pelkkä pesu riittänyt :)
Se huone on muutenkin  To do-listalla seuraavana.
Syksyn tullen  huomaan katselevani kotia taas eri silmin,
kynttilätkin täytyy kaivaa taas kaapeista niin kuin aina venetsialaisten aikoihin.
 Pihan pihlajat notkuu marjoista ja niitä toin viikonloppuna
maljakoihin pöydille.Osaisipa noita marjoja jotenkin hyödyntää,
materiaalista ei nyt olisi puutetta. Nyt tuli mieleen, että Strömsön
avoimien ovien päivässä pari vuotta sitten, Alexandra pujotteli
pihlajanmarjoja  lankaan ja teki koruja. Täytyykin tutkia
netin syövereistä, mihin kaikkeen niitä voisi käyttää :)


Koulussa on päästy vauhtiin ja mielenkiintoisten
projektien pariin. Tänä syksynä meillä on useampi
julkistilan projekti ja ensimmäiseksi suunnittelemme
kirjaston pientä kasvojen kohotusta, jonka
pääsemme itse myös toteuttamaan maalauksineen
ja laatoituksineen :)

~Hannele~  

P.S. Muistakaahan osallistua alempana kahvikoneen arvontaan! 

7 kommenttia:

  1. Nyt kun ilmat ajavat sisälle, alkaa sisustaminenkin/siivous kiinnostaa ;)
    Kynttilät saiskin jo kaivaa esille!

    VastaaPoista
  2. Olen autoillessani ihastellut valtavia pihlajanmarja määriä. Tuntuu, että hyvä kun oksat jaksaa niitä kantaa. Samaa olen miettinyt, että miten voisin hyödyntää niitä, oviseppelettä tai jotain? Ja olisiko paha mennä vähän sprayamaankin hieman eri väriä pintaan ;). Kauniita kuvia olet taasen ottanut kodistanne :)

    VastaaPoista
  3. Yksinkertaisen kaunista! Täytyykin hakea kuistille pihlajan oksia ja kaivaa samalla lyhdyt esiin.
    Sieltä se syksy taas tulee ja saa kuin luvan kanssa käpertyä sohvalle viltin alle :)

    VastaaPoista
  4. Kauniita kuvia! Suunnittelin juuri tekeväni töissä lasten kanssa pihlajanmarjoista koruja. :)

    VastaaPoista
  5. Ite oon kans joskus tehnyt pihlajanmarjoista korun.Pujottanu vaan naruun ja kuivattanut hyvin. Ajattelin aamulla että pitäis taas tehä kun entinen on jo roskissa ja nyt olis materiaalia.

    VastaaPoista
  6. Tulin vastavierailulle ja jäin heti lukijaksi. Ihania kuvia ja tunnelmia! <3 Tuttu kaunis maljakko kuvissa, tuo on oma lempparini tällä hetkellä. :)

    Mukavaa elokuista viikkoa! <3

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa ♥