11.6.2014

Raparperipiirakka

Raparperi on vähän sellainen herkku että se jakaa
mielipiteet. Meilläkin osa lapsista syö sitä tuoreeltaan
sokerin ja maidon kanssa ja joku ei voi sietää mitään,
missä on raparperia. Itsekin opin pitämään siitä vasta aikuisena.
Tänään raparperia löytyi piirakasta, jonka pohjaan kokeilin
huvikseni digestivemuruja jauhojen lisäksi. Hyvää oli!
Suurinpiirtein tällä tavalla tein:

Raparperipiiras

2 kananmunaa
2 dl sokeria
1½dl digestivemuruja
2½-3 dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
75g sulatettua voita

1-2 raparperin vartta.
Sokeria.

Vaahdota sokeri ja kananmunat.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää
ne vaahtoon vuorotellen maidon kanssa.
Lisää lopuksi sulatettu voi.
Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan.
Laita kuppiin raparperipalat ja jonkin verran sokeria.
Sekoita keskenään ja levitätaikinan pintaan.
Paista vajaa 200 asteessa n. 20 minuuttia.

Tarjoa vaniljakastikkeen tai jätskin kanssa.





~Hannele~

8 kommenttia:

  1. Mulla on nyt oikein himo raparperiin! Tein RaparperiPavlovan, se vasta herkkua on! Päälle mansikoita vielä, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tosi hyvältä! Mansikka ja raparperi sopii kyllä hyvin yhteen :)

      Poista
  2. Minä kuulun siihen raparperia rakastavien kastiin. Meillä rapaprperit ovat vielä ohuenlaisia, joten saavat kasvattaa varttaan paksummaksi, mutta oi sitä iloa kun saan maistaa kesän ensimmäistä raparperikiisseliä jäätelön kanssa!

    Tuo piirakkasi näyttää niin herkulliselta, että voisin haukata ruutua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei omalla pihalla raparperia kasva mutta onneksi mummulassa on yllin kyllin :) Tänään huomasin että lähikaupassakin myydään raparperia, ei ole ennen osunut silmään.

      Poista
  3. Minä myös tykkään kovasti raparperista! Mutta kyllä se tuntuu sen jäätelön tai vaniljakastikkeen lisukkeeksi vaativan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se mullakin vaatii, tai ainakin raparperiherkut on hyvä tekosyy jätskin syöntiin ;)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa ♥