20.6.2017

Kivipuro

Olen täälläkin jo useasti vuosien aikana todennut, että minulla on viherpeukalo keskellä kämmentä. Toivoisin sen kuitenkin pikkuhljaa siirtyvän vähän reunemmaksi ;)
Ja varmaan nyt kun lapset on isompia, alkaa pihan laittoon olla enemmän intoa ja energiaa. 
Tässä talossa ei ennen meitä ole myöskään tainnut mitään intohimoista puutarhuria asua joten
esimerkiksi kukkapenkkejä on aika vähän. Toki jotain oli ennestään ja ollaan
myös tehty, mutta ei meillä mikään kovinkaan kukkiva puutarha ole.

Viime kesänä jouduttiin kaatamaan takapihalta ihana, iso pihlaja, joka
oli jo niin laho, että yksi haara kaatui aiemmin itsestään. Kanto
jäi kuitenkin paikalleen ja siitä tuli viime viikolla osa pihakoristetta.
Otin kannon vierestä pois perennapenkin, jossa oli vain yhtä lajiketta
eivätkä nekään koskaan kukkineet. Tilalle tein kivipenkin, jonka luulisin
ainakin menestyvän!  Kivien sekaan ostin kaksi kääpiösinikatajaa
 ja tein vielä valkoisista kivistä "kivipuron" joka lähtee peltipänikästä ja päättyy 
pinnassa olevaan pihlajan juureen. Kannon toiseen haaraan porasin reiän vanhalle 
vesipumpulle, ja toisen haaran päälle ostin puutarhalta lumihiutale-amppelin.

Tähän olen niin tyytyväinen! Toivotaan että into pihan laittamiseen
pysyy ja kasvaa. Työtä nimittäin tällä pihalla riittää :)





Iloa tiistai-iltaan!

~Hannele~

19.6.2017

Vapaapäivä

Sellainen viikko takana, ettei monesti ole vastaavaa ollut.
 Jäi siinä sitten blogikin aivan totaalisesti hunningolle.
Viime viikolle sattui myös meidän 20-vuotishääpäivä mutta ei sitäkään ehditty
isommin juhlistaa. Jospa joku pikkureissu kesän aikana kaksistaan tehdään.
Olin jossain mielenhäiriössä vielä mennyt lupaamaan yhdet rippijuhlatarjoilut mutta
onneksi siitäkin selvittiin ja tänään ollaan vain nautittu vapaasta ja kesästä!
Käytiin syömässä ensimmäiset tötteröt, hakemassa puutarhalta
kesäkukat ja vielä illalla halusi nuorimmainen viimein heittää
talviturkkinsa vaikka ei niin kovin lämmin ilma ollutkaan :)






Vielä jäi osa kukista laittamatta paikalleen, mutta sääsket
olivat niin ärhäkällä tuulella että päätin jättää aamuun.

Mukavaa juhannusviikkoa!

~Hannele~

12.6.2017

Mummulan pihalla kukkii

Meidän pihalla ei muu kuki, kuin se eilen mainitsemani tuomi.
Mutta kun illalla hain tyttöjä mummulasta, siellä kukkivat ainakin
 tuomipihlaja, norjanangervo ja kirsikkapuu. Omenapuu
kukkii vasta vähän myöhemmin. Pari vuotta sitten se oli parhaassa
kukassa juuri juhannuksen, ja sen alla kahviteltiin silloin :)

Kamera oli autossa mukana, joten nappasin muutaman kuvan
vaikka vähän jo vettä tihuuttelikin. Tänään taitaa koko päivän
sadella, mutta eipä tuota luonto taida pahakseen panna!






Rattoisaa uutta viikkoa ❤️

~Hannele~

11.6.2017

Tuomi kukkii

Tuoksuvat tuomien, valkoiset kukkaset...
Vihdoin kukkii myös tuomi, ja kävinkin heti hakemassa muutaman
oksan myös sisälle. Meidän pihalla on yksi aika iso tuomi, ja siitä
löytyy vanhimpien poikien 10 vuoden takainen puumaja. 
Maja taitaa saada lähtöpassit tänä kesänä, kun siitä on pudonnut niin
lattia kuin yläkertakin. Ehkäpä kuopus rakentaa siihen vielä oman majansa  :)






Leppoisaa sunnuntai-iltaa!
~Hannele~

10.6.2017

Kesä on täällä

Kyllä sitä tänä vuonna pitikin odottaa, mutta vihdoin kesä on täällä!
Tai onhan se nyt ollut jo muutaman päivän. Viikon takaiseen ero on huima!
Pientareet ovat keltaisenaan voikukista ja kauppojen hyllyille oli ilmestynyt
uusia perunoita, sipuleita ja porkkanoita. Sääsketkään eivä vielä juurikaan
kiusaa. Paitsi eilen illalla, kun kävin iltavuoron jälkeen ottamassa rippikuvia
meren rannassa. Siellä sai jo huitoa ihan tosissaan!







Täällä on nautittu vapaapäivästä ja hyvästä säästä.
Päivä on kulunut enimmäkseen pihalla tonkien ja
taas toivon että sisäinen viherpeukaloni kunnolla heräisi :D

Rentoa lauantai-iltaa!

~Hannele~