27.6.2019

Kesäkohteita osa 6, Raahen opastetut kierrokset

Eilen pääsin seuraamaan Wanhan kaupungin väkeä-kierrosta vanhassa Raahessa.
Olin ottamassa kierrokselta kuvia Raahen matkailuoppaiden käyttöön ja sain luvan laittaa muutaman
kuvan myös tänne blogiin. Raahen matkailuoppaat järjestävät erilaisia opastettuja kierroksia kesän
aikana, osa niistä on maksullisia, esim. tämä Wanhan kaupungin väkeä 10€/hlö. Pitkin reittiä tuli
vastaan henkilöitä menneisyydestä, joiden tarinoiden avulla Raahen historia tuli taas tutummaksi. 
Oli erittäin mielenkiintoinen kierros ja suosittelen ehdottomasti osallistumaan esimerkiksi 13.7. klo 
15 järjestettävälle kierrokselle.  Lippuja voi tiedustella ja ostaa Raahesalin lipunmyynnistä.
Viikonloppuna Raahessa vietetään Pekanpäiviä ja niiden aikana on ainakin kolme erilaista kierrosta,
 mm Kurkistus sisätiloihin-kierros:

"Kurkistus sisätiloihin -kierroksella päästään tutustumaan Vanhan Raahen historiallisiin rakennuksiin
sisältä käsin. Kierroksella käydään 3-4 rakennuksessa ja kuullaan niiden värikkäästä historiasta.
Käyntikohteita ovat mm. Keskuskoulu, Sofian talo, Raatihuone, Brahenkatu 2:n (Heikun talo)
kokous- ja edustustilat, Apteekkimuseo, Laivapatruunin koti (Soveliuksen talo) ja Raahen kirkko.
Rakennusten väliset matkat taitetaan jalan, ja kierroksen kesto on n. 1h. Lähtö Keskuskoulun edestä,
Palokunnankatu 20. Liput 5/2e, myydään ennakkoon Raahesalin lipunmyynnistä. Max 30hlöä."

Lisätietoa tulevista kierroksista löytyy mm. Raahen matkailuoppaiden facebook-sivuilta.

EDIT: Huomasin, että tästä oli jäänyt pois maininta Wanha Raahe-kierroksista, joita järjestetään
2.7.- 30.7. joka tiistai klo 17. Lähtö Myhrbergin puistosta, Rantakatu 36. Näihin on vapaa pääsy :)








~Hannele~

4 kommenttia:

Kommenttisi ilahduttaa ♥