2.10.2017

Heräteostos-uudet tuolit keittiöön

Meillä on ollut haaveissa uudet ruokapöydän tuolit mutta en kyllä ollenkaan 
ollut niitä menossa ostamaan, kun astelin eilen sisään Jyskin ovesta.
Mutta kun Kastrup-tuoleilla oli alessa hintaa vain 32€/kpl niin päätettiinkin
hankkia niitä 6 kpl. Meillä on sen verran liian pieni ruokapöydän jalkojen väli,
ettei noin leveitä tuoleja mahdu neljää vierekkäin. Mutta aika harvoin nykyään
on ihan koko perhe samaan aikaan pöydän ääressä ja tarvittaessa mahtuu vaikka
jakkarat reunaan ja tuolit vielä päätyihin. Meillä oli melkein pari vuotta todella
rumat männyn väriset "väliaikaistuolit" keittiössä, jotka aioin maalata mutta 
luovuin aikeesta jo ajat sitten. Nyt sai keittiö taas ihan uuden raikkaan ilmeen :)






Vähän teki tiukkaa töiden jälkeen kuvata näin harmaana päivänä, mutta en
malttanut odottaa kun päivitysvälikin lipsahti vähän pitkäksi. 
Tein 9 työpäivää peräkkäin kahdessa eri paikassa ja viime keskiviikkona 
olin vielä toisessa paikassa aamun ja toisessa iltavuoron.
Oli aika sippi olo perjantaina, kun pääsin viimeisestä työvuorosta 
vanhassa työpaikassa! Nyt teen jonkin aikaa sijaisuuksia ja katselen
rauhassa jos se unelmien työ vaikka piankin löytyisi :)

Tänään on vähän haikeat fiilikset kun toiseksi vanhin poika lähti
4 viikon työharjoitteluun Espanjaan. Mutta samalla olen
iloinen ja ylpeäkin kun pojalla oli intoa ja rohkeutta lähteä 

~Hannele~

22 kommenttia:

  1. Tuollaisia tuoleja olen itsekin katsellut meille, ne näyttävät kivoilta!
    Mahtava mahdollisuus pojalla. Hienoa, että uskaltautui lähtemään kauemmas työharjoitteluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ovat muuten hyvät myöskin istua. Plussaa myös siitä, että jos istuinosan keinonahka menee jossain vaiheessa rikki, se on tosi helppo vaihtaa :)
      On kyllä hieno homma, että tällaisia mahdollisuuksia koulun kautta saa. On helppoa ja turvallista kun kaikki on koulun puolesta järjestetty!

      Poista
  2. Tosi kivat tuolit! Tykkään!
    Hieno kokemus pojalle, mutta onhan se haikeaa, kun lapsi lähtee maailmalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään, joka päivä enemmän!
      Tosi haikeaa se on, mutta kai tähän täytyy vain tottua :D
      Tämä onkin pisin aika, mitä on kukaan lapsista ollut pois kotoa :)

      Poista
  3. Hienot tuolit olet löytänyt. Mistä olet nuo pöytä tabletit löytänyt.? Haluaisin itellenikin samanlaiset

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tabletit on Ikeasta :)
      En silloin löytänyt Haaparannasta ja sisko etsi tuloksetta Kuopiosta, mutta tilaamalla sain kuitenkin. En tiedä tämän hetken tilannetta. Saman tyylisiä on kyllä muuallakin mutta noissa oli hinta kohdallaan :)

      Poista
  4. Hyvän löydön olet tehnyt ja kauniit tuolit. Vaikuttavat kovin siroilta ja sopivat varmasti moneen paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, hyvin menisisvät vaikka olohuoneessa tai lasten huoneissa. Ja hyvät ovat myöskin istua :)

      Poista
  5. Kivalta näyttää uudet tuolit :)

    Meilläkin tuolit etsinnässä, mutta kun ne maksaa niin paljon (ellei siis löydä hyvästä alesta :D)

    Ihana mahdollisuus pojalla päästä Espanjaan. Mikäs siellä on ollessa auringossa ja lämmössä keräämässä kokemusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus sattuu hyvät alet kohdalle! Nauroin että istuskellaan nyt mun ens kesän kesälomilla kun just oli ollut viimeinen päivä entisessä työpaikassa :D
      Sanoppa muuta, ihan loistava mahdollisuus. Ja kummasti inspiroi poikaa keväällä ja kesällä pänttäämään englantia ;)

      Poista
  6. Moi, onko tuolit kestänyt miten käytössä nyt 3.vuoden jälkeen??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Hyvin on kestäneet, ainoastaan pehmusteen väri ei enää ole puhtaan valkoinen mutta kaikinpuolin ehjät edelleen eivätkä keiku. Vaikka meillä erittäin kovassa käytössä :)

      Poista
  7. Moikka! Miten oot saanut pidettyä pehmusteet suht puhtaina? Käytätkö heti alkuun jotain suojausainetta tms?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole laittanut suojausta, vaan pyyhkinyt vain. Ihan valkoiset ne eivät toki enää ole :)

      Poista
  8. Hei. Löysin sivullesi sattumalta kun jyskin Kastrup tuoleista etsin tietoa. Kommentissasi luki että tuolin keinonahkaosa olis helppo vaihtaa tarvittaessa? Miten irroitat pehmuste osan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pehmusteosa on kahdella ruuvilla kiinni ja keinonahka niitattu alapuolelta siihen osaan. Aina välillä irroitamme pehmusteet että tuolit saa kunnolla puhtaaksi :) Mutta vielä ei ole (3 vuoden jälkeen) tarvetta vaihtaa kangasta vaan ovat ihan ehjät :)

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa ♥